Blogi

Nielaisiko Teams-putki kiireen ihannoijan?

Paula Narkiniemen blogi, jossa aiheena työn ja työnhaun maailma.

Muistatko sen aina kiireisen tyypin toimistolta? Sen, joka läppäri sylissään kirjaimellisesti juoksi joka palaveriin, mutta joka myös matkallaan – ja jokaisessa muussakin raossa – ehti kuitenkin valittaa jokaiselle vastaan tulijalle kiirettään? Sen tyypin, jolle kiire oli ihannetila, jolle ei muka voinut mitään. Mitä sille, ja muille toimiston kiireen ihannoijille oikein tapahtui pandemian myötä – nielaisiko Teams-putki heidät?

Kiire on jännä aihe elämässä ylipäätään: jos kysyt sattumanvaraisesti kymmeneltä tutultasi mitä heille kuuluu, suurin osa valittanee kiirettä. Sama pätee tottakai työelämään. Kaikilla on kiire, eikä siinä ole mitään uutta. Nyt tuo samainen kiire ei vain tule näkyväksi samalla tavalla kuin silloin, kun kaikki olivat samassa paikassa tekemässä työtä. Kukaan kun ei näe, kuinka ryntäät zoom-palaverista toiseen (korkeintaan huomaa myöhästymisesi) eikä muille välttämättä välity lainkaan ajankohta, jona työtäsi teet (jos et pommita muita viesteillä keskellä yötä).

Jatkuvan etätyön myötä kiire ikään kuin tasa-arvoistui vahingossa: kiireisin ei ehkä olekaan se, joka pitää kiireestään eniten meteliä.

Tässäkin ajatuksessa kiireen ja tuloksen välillä pitäisi olla yhtäsuuruusmerkki, joka siinä harvoin todellisuudessa on. Itselleni kiire kertoo siitä, että joku on mennyt jossain kohtaa pieleen: aikataulu, omat resurssit tai jokin muu on arvioitu väärin, ja dominoefekti alkaa.

Lue myös: Aina pakka sekaisin? Näin suunnittelet työtä fiksummin x 8

Onko kiire edes ongelma, joka halutaan ratkaista?

En voisi kirjoittaa kiireestä nostamatta esiin kysymystä, miksi edelleen ihannoimme kiirettä, jos sen näkyväksi tekeminenkin alkaa olla tänä etätyön kulta-aikana haastavaa? Mikä palkkio seuraa kiireen voivottelijaa, kun jokainen palaveri on niin agendaa täyteen ahdettu, että harvoin on aikaa – saati korrektia – edes voivotella sitä kiirettä?

Lue myös: Pandemia toi mukanaan uusia syitä vaihtaa työpaikkaa

Virtuaalinen päähän taputus ”kyllä se siitä” vai aito apu kiireeseen?

En nimittäin ole koskaan oikein uskonut, että tuo kaikkien valittama kiire edes koetaan ongelmana, joka halutaan ratkaista.

Mieti nyt, niistä kerroista, kun olet valittanut kiirettä, kuinka monena olet miettinyt, miten voisit toimia toisin, jotta tilanne ei toistuisi, toiminut näin ja välttänyt kiireen jatkossa? Niinpä. Harva edes todella haluaa ratkaista tätä ”ongelmaansa”. Ehkä juuri siksi, että puheessamme kiire on normi ja jopa ihannoitu tila: ”Reijo perheineen on niin kiireinen, miten ne oikein ehtivät kaiken sen?” huokailemme ihastuksissamme.

Lue myös: 10 vinkkiä työstä palautumisen tueksi

Lopetin aikanaan itse kokonaan kiireestä puhumisen, sillä en usko sen tuovan mihinkään keskusteluun mitään uutta – juurikin sen takia, koska kaikillahan on kiire, enkä ole kaivannut aihetta sen koommin. Toinen syy on se, etten halua opettaa lapselleni kiireen käsitettä muussa yhteydessä kuin jos olemme oikeasti myöhässä jostain tärkeästä. Elämässä on aika paljon muutakin tavoiteltavaa kuin alituinen kiire.

Se, mikä etätyössä jää huomaamatta, ja johon kiireen voivottelun sijaan katseet tulisi kääntää on piilossa uupuminen. Ruutujen takana moni uupuu jatkuviin Teams-kokouksiin, viestitulvaan ja ihmisten kohtaamattomuuteen. Miten väsyneet työntekijät huomataan ennen kuin on myöhäistä, miten tiimit saadaan pitämään yhtä ja tukemaan toisiaan, miten palavereihin saadaan takaisin nauru? Siinä kysymyksiä, joita ehtii pohtia vaikka silloin, kun ei ole niin kova kiire.

Lue myös: Unohda kiire ja ole läsnä