Vastuullisuus

Palkka-avoimuus edistää yhdenvertaisuutta työelämässä

Vastuullinen työpaikka

Työnhakijoista 90 prosenttia ja työnantajista 60 prosenttia kokee palkkatiedon tärkeäksi työpaikkailmoituksessa, selviää Oikotien palkkakyselystä.

Oikotie on selvittänyt palkka-avoimuuteen liittyvää suhtautumista kyselyssä, johon vastasi yhteensä 2572 työnhakijaa ja 77 työnantajaa. Työntekijöiden ja työnantajien välillä on selkeä näkemysero. Työntekijöistä 70 prosenttia uskoo, että palkan avoin kertominen työpaikkailmoituksessa kasvattaa hakijoiden lukumäärää. Työnantajista sitä mieltä on 37 prosenttia. 26 prosenttia työnantajista ei aio julkaista palkkoja työpaikkailmoituksissaan nyt eikä tulevaisuudessa.

Kyselyyn vastanneet työnhakijat pitävät palkan ilmoittamista paitsi reiluna myös käytännöllisenä. Palkkatiedon ajatellaan säästävän niin hakijan kuin työnantajankin aikaa ja resursseja.  

Palkkatiedon ilmoittamista kannattaneet vastaajat kokevat, että palkkatieto antaa pelkkää tehtäväkuvausta konkreettisemman kuvan työn vaatimustasosta. Osa vastaajista toivoi, että palkkaan jätetään joustoa käyttämällä palkkahaitaria tai minimipalkkaa kiinteän summan sijaan.

Hyötynä on, ettei tarvitse tuhlata kenenkään aikaa hakemuksiin tai haastatteluihin, joissa palkka ei kohtaa omaa toivetta. Palkkojen avoimen ilmoittelun perusteella saa myös hyvän ymmärryksen alan palkkatasosta ja näkee itse, onko vaatimassa liikoja tai liian vähän.

Avoin vastaus, työnhakija, Oikotien palkkakysely 3/2022

Lue myös: Palkka-avoimuus ei tarkoita palkkojen pakkojulkisuutta

Vastuullinen työnantaja saa kilpailuetua

Työnhakijoista 86 prosenttia kokee palkkatiedon lisäävän työpaikan kiinnostavuutta. Palkkatiedon kertominen auttaa erottautumaan muista työnantajista, ja reilun työnantajan maine tuo hyviä ja sitoutuneita hakijoita. Palkkatieto on myös hyvä keino kohdentaa ilmoitusta oikealle kohderyhmälle.

Oikotien kyselyyn vastanneista työnantajista yli puolet kertoo jo nyt ilmoittavansa palkan työpaikkailmoituksessa tai aikovansa lähivuosina kokeilla palkkatiedon lisäämistä ilmoituksiin.

Avoimuus on parantanut työnhakijoiden tasoa.

Avoin vastaus, työnantaja, Oikotien palkkakysely 3/2022

…hakija säästyy turhalta tiedon kaivelulta, työnantaja säästyy palkkaan liittyviltä kyselyiltä. Ihminen tietää heti, kannattaako hänen hakea paikkaa, jos palkka on alle oman palkkatoiveen.

Avoin vastaus, työnantaja, Oikotien palkkakysely 3/2022

Palkka-avoimuus on vastuullisen työnantajuuden ydintä. Läpinäkyvyydellä voidaan ehkäistä palkkasyrjintää, tasoittaa palkkakuoppia ja -huippuja ja näin ollen edistää yhdenvertaisuutta työelämässä.  

Yleisesti työnhakijoiden toimialakohtainen palkkatietämys lisääntyy, kun palkkatasoja voi vertailla hakuilmoituksiin perehtymällä.

Olisi hienoa, jos palkka-asiat eivät olisi niin suuri hyssyttelyn aihe. Se hyödyttäisi etenkin matalapalkka-alojen työntekijöitä ja edistäisi kaikkien meidän työelämän tasa-arvoisuutta.

Avoin vastaus, työnhakija, Oikotien palkkakysely 3/2022

Lue myös: Palkka-avoimuutta voi lisätä myös asteittain

Palkka-avoimuudessa paljon parannettavaa

Myös tämän vuoden Vastuullinen työnantaja tutkimuksesta ilmenee, että palkkojen avoimuudessa on vielä paljon kehitettävää. Työnantajat suoriutuvat koko maassa heikosti, kun arvioidaan heidän toimintaansa palkkatasa-arvossa ja palkkauksessa. Tutkimukseen osallistuneista 38 prosenttia kokee, ettei heidän työpaikoilla puhuta palkoista avoimesti, ja 32 prosenttia on sitä mieltä, etteivät palkkojen perusteet ole omassa organisaatiossa selkeät. Tutkimukseen vastasi helmi–huhtikuussa 4604 työssäkäyvää suomalaista. 

Tutkimuksen tulokset kertovat siitä, että moni työntekijä on tyytymätön työkulttuurin läpinäkyvyyteen ja tasapuolisuuteen. Ennen kaikkea palkka-avoimuuden puutteeseen, muistuttaa Oikotie Työpaikkojen johtaja Joonas Pihlajamaa.

Suomessa sukupuolten välinen palkkaero on kaventunut hitaasti. Palkka-avoimuuden parantaminen tasaisi palkkakuoppia ja -huippuja ja edistäisi sukupuolten tasa-arvoa. Palkka-avoimuus olisi erityisen tärkeää myös nuorille, joilla ei työelämän alussa vielä ole käsitystä palkkatasoista.

Työnantajien keskuudessa julkistamista voidaan jännittää, koska palkkatietojen pelätään aiheuttavan eripuraa tai kateutta työpaikalla. Palkkojen julkisuus on kuitenkin vain yksi keino edistää avoimuutta. Henkilötason lisäksi palkkoja voidaan julkaista myös tehtäväkohtaisena keskiarvona tai palkkahaitarina.

Työpaikkailmoitukseen lisätty tieto esimerkiksi minimipalkasta tai palkkahaarukasta on konkreettinen matalan kynnyksen keino lisätä palkka-avoimuutta.

Lue myös: Goforella palkka-avoimuudella luodaan kuvaa yhteisestä onnistumisesta

Lue myös: Vuoden 2022 vastuullisimmat työnantajat

 

Toimittaja: Väinö Vasara