Tietoa tehtävästä
Tule Kauklahden alueelle Espooseen varhaiskasvatuksen erityisopettajan määräaikaiseen tehtävään!
Etsimme Kauklahden alueelle varhaiskasvatuksen erityisopettajaa. Työkokonaisuuteen kuuluu Lasinpuhaltajan ja Vantinkulman päiväkodit. Lasinpuhaltajassa on viisi lapsiryhmää ja Vantinkulmassa on kaksi lapsiryhmää. Esiopetusta ei ole.
Teemme moniammatillista yhteistyötä eri toimijoiden kanssa. Tule kehittämään kanssamme inklusiivista toimintatapaa ja toimintaympäristöä! Tarjoamme hyvinvoivan ja mukavan henkilökunnan, joka haluaa kehittää toimintaa.
Varhaiskasvatuksen erityisopettajan työ on monipuolista ja innostavaa. Vastaat yhdessä muun kasvatushenkilöstön kanssa yksiköissä tukea tarvitsevien lasten varhaiskasvatuksen pedagogiikan suunnittelusta, toteutuksesta, arvioinnista ja kehittämisestä. Työn tarkoituksena on tukea lapsen osallisuutta ryhmän toimintaan, mahdollistaa onnistumisen kokemuksia ja inkluusion toteutumista lapsiryhmässä.Espoon varhaiskasvatussuunnitelma ja valtakunnallinen varhaiskasvatussuunnitelma ohjaavat kaikkea toimintaamme päivittäin.
Havainnointi, dokumentointi ja toiminnan jatkuva arviointi sekä kehittäminen kuuluvat jokaisen työhön kiinteästi. Varhaiskasvatuksen erityisopettajana vastaat omalta osaltasi pedagogiikan toteutumisesta yhdessä muiden ammattilaisten kanssa. Johtamisen hyveinä toteutamme erityisesti kuuntelevuutta ja keskustelevuutta ja hyvinvoiva yhteisö on yhteinen voimavaramme.
Käsittelemme hakemuksia ja haastattelemme hakijoita jo hakuaikana. Teemme valinnan heti kelpoisen, tehtävään soveltuvan henkilön löydyttyä. Haethan tehtävää mahdollisimman pian!
Työpaikan nimi ja osoite: Lasinpuhaltajan päiväkoti, Lindankuja 1, 02780 Espoo
Työaika: 38 h 15 min/viikko.
Tehtävä on määräaikainen ajalle 1.10. - 31.12.2024.
Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus
Varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus. Lisäksi suoritettuna erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot.
tai
Kasvatustieteen maisteri pääaineena erityispedagogiikka (varhaiserityisopettajan koulutus).
Haussa huomioidaan myös juuri valmistuvat varhaiskasvatuksen erityisopettajat.
Tehtävässä edellytetään ammatillista ja kehittävää työotetta, sekä kokemusta vastaavista tehtävistä. Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote. Tartuntatautilaki velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen.
Arvostamme sensitiivistä ja positiivistä työotetta.
Espoossa jokaisella työpäivälläsi on merkitys: parannat kaupunkilaisten arkea!
Arvostamme osaamistasi ja kannustamme sinua ylläpitämään ja kehittämään ammattitaitoasi. Mahdollistamme sen tarjoamalla monipuolista täydennyskoulutusta, ja tuemme esimerkiksi suomen kielen opiskelua. Tarjoamme myös hyvät henkilöstöedut (mm. lounas-, liikunta- ja työmatkaetu sekä apua vuokra-asunnon hankintaan). Olemme sitoutuneet toteuttamaan työyhteisössämme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta. Haluamme, että meillä työskentelee niin eri-ikäisiä ja eri sukupuoliin kuin eri kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvia ammattilaisia.
Mikäli sinulla on kysyttävää tehtävästä, ole yhteydessä lisätietojen antajaan.
Lue työstä, jolla on merkitystä: https://www.esitteemme.fi/espoonrekry/MailView/
Palkkaus
Tehtävän palkka on 3350.00€/kk
Hae työpaikkaa
Hae työpaikkaa tai vinkkaa kaverille 23.9.2024 mennessä! Hakemuksen voit täyttää "Hae työpaikkaa" -linkin kautta.
Tietoa työnantajasta
Lue lisää työnantajasta
- Merkityksellistä osaamisen kehittämistä Espoon kaupungilla
- Suuntaamon avulla kehitetään johtamista Espoon kaupungilla
- Espoon kaupungilla henkistä pääomaa oman alan kesätöistä
- Kestävämpää tulevaisuutta Espooseen
- Kesätyössä Ohjaamotalolla yksikään päivä ei ole samanlainen
- Kesätyö Espoon kaupungin luontotalolla avaa näkymiä ympäristöalalle - "Haluan tehdä töitä kestävän tulevaisuuden eteen"
- Espoon kaupungin kesätöissä tähdätään kohti kestävämpää huomista
- Espoon kaupunki: Vuosien Oikotie-yhteistyö tuottaa tulosta
- Kesätyö Ohjaamotalossa tarjoaa tärkeän askeleen Jaanan urapolulle