Kesätyötarinat

Kesätyössä Ohjaamotalolla yksikään päivä ei ole samanlainen

Espoon kaupunki

Monien työmahdollisuuksien Espoo

Positiivinen mielikuva Espoon kaupungista työnantajana sekä halu työskennellä ihmisten parissa sai Maarit Ekholmin hakemaan kesätöihin nuoriso-ohjaajaksi Espoon Ohjaamotalolle.

Ohjaamotalo on alle 30-vuotiaille tarkoitettu matalan kynnyksen kohtaamispaikka, joka tarjoaa apua ja neuvoa kaikissa eri elämäntilanteissa. Sosiaalityötä opiskeleva Maarit kertoo oppivansa työssä joka päivä jotakin uutta. 

Työntekijöistä pidetään hyvää huolta

Kesätyöntekijät perehdytetään huolellisesti etukäteen sekä Espoon kaupungin että Ohjaamotalon toimesta. Perehdytykseen kuuluu myös vierailuja muiden toimijoiden toimipisteissä.

– Ohjaamotalon toiminta on asiakaslähtöistä ja perustuu siihen, ettei nuoren tarvitse itse etukäteen tietää mihin tahoon ottaa yhteyttä. Tarjolla olevien palveluiden tuntemus on tärkeää, jotta me Ohjaamotalolla osaamme tarvittaessa ohjata nuoren eteenpäin, Maarit kertoo.

Silti joka päivä tulee vastaan uusia tilanteita, eikä koskaan voi tietää, mitä seuraavalla asiakkaalla on mielen päällä.

– Tällaisessa työssä saattaa välillä tulla eteen rankkojakin asioita, joten hyvä työilmapiiri ja työkavereilta saatu tuki ovat ehdottoman tärkeitä. 

Maarit kertoo, että hänet otettiin Ohjaamotalolla luontevasti osaksi työyhteisöä heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Työnantajan arvostus kesätyöntekijöitä kohtaan näkyy työn joustavuudessa ja mahdollisuudessa vaikuttaa arkeen työpaikalla.

– Meitä on rohkaistu tuomaan omia ideoita ja kehitysehdotuksia rohkeasti esille, ja ne onkin otettu aina todella hyvin vastaan, Maarit iloitsee.

Ohjaamotalon starttipisteellä toimimisen lisäksi Maarit on päässyt ideoimaan ja toteuttamaan muun muassa CV -työpajoja sekä tuottamaan sisältöä Ohjaamotalon sosiaaliseen mediaan.

Työ, jossa oppiminen ei lopu koskaan kesken

Maaritin mielestä parasta työssä ovat ehdottomasti asiakaskohtaamiset nuorten kanssa. Työssä vaaditaan hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä kykyä hahmottaa laajoja kokonaisuuksia. Kesätyö Ohjaamotalolla on kehittänyt myös paljon sellaisia taitoja, joita ei opita koulun penkillä. 

– Pelkkä opiskelu on usein melko teoreettista, mutta täällä pääsee oikeasti kohtaamaan asiakkaita ja näkemään, millaista työ sosiaalialalla on käytännössä. 

Maarit uskoo oman alan työkokemuksesta olevan merkittävästi hyötyä tulevaisuuden kannalta. Se on myös täydentänyt opintoja sopivasti – opiskelumotivaatio ja halu kehittyä ovat kasvaneet entisestään, kun on saanut kurkistuksen alan tarjoamiin uramahdollisuuksiin. 

– Suosittelen tätä kesätyötä ehdottomasti kaikille alasta kiinnostuneille, täällä oppii todella paljon ja saa eväitä työelämään.  

Lue lisää Espoon kaupungista työnantajana.  

Teksti: Emma Järvi
Kuva: Niko Jekkonen  

Artikkeli on toteutettu yhteistyössä Espoon kaupungin kanssa.