Tietoa tehtävästä
Haluatko olla mukana rakentamassa huomisen infraa ihmisille? Destialla pääset osaksi asiantuntevaa ja arvostavaa tiimiä, joka toteuttaa suuria tuulipuistohankkeita eri puolilla Suomea.
Minkälaiseen rooliin ja tiimiin olisit tulossa?
Työnjohtajana vastaat itsenäisesti työmaan työnjohtotehtävistä ja raportoit suoraan työmaapäällikölle. Päivittäisiin työtehtäviisi kuuluvat käytännön töiden suunnittelu, aikataulutus, työn toteutuksen varmistaminen, budjetin seuranta, raportointi ja toimittajavelvoitteiden täyttymisen varmistaminen sovittujen tavoitteiden mukaisesti. Toimit keskeisessä roolissa projektiryhmässä ja saat kattavan käsityksen tuulipuistojen rakentamisen prosessista.
Vastaat oman vastuualueesi laadunhallinnasta, työturvallisuudesta ja ympäristölainsäädännön noudattamisesta. Lisäksi hoidat työmaalla tapahtuvat työnjohtotehtävät vastuullisesti ja osallistut työmaan dokumentaation tuottamiseen. Työnjohtajana toimit esihenkilönä johtamislupauksemme mukaisesti ja vastaat oman henkilöstösi perehdyttämisestä, työhyvinvoinnista, työkyvystä sekä osaamisen kehittämisestä.
Meillä Destialla pääset osaksi inhimillistä palveluyhtiötä, jossa ammattitaitoasi arvostetaan ja hyvinvointiisi panostetaan. Tarjoamme joustavuutta eri elämäntilanteisiin sekä kilpailukykyisen peruspalkan, tulospalkkiojärjestelmän ja laajat henkilöstöedut, kuten ePassi-liikunta- ja kulttuuriedun, laajan työterveyshuollon, työsuhdepyöräedun ja henkilöstörahaston.
Pääset aidosti vaikuttamaan oman työsi sisältöön. Lopullinen tehtävänkuvaus määritellään osaamisesi ja uratoiveidesi mukaan. Lisäksi tarjoamme mahdollisuuden oppia lisää ihmislähtöisemmästä infran suunnittelusta, rakentamisesta ja kunnossapidosta sekä jättämään positiivisen jäljen henkilöstöömme ja yhteiskuntaamme.
🎥Kurkkaa ilmoituksen alla olevilta videoilta, mitä kollegasi kertovat työstä Energiapalveluissa ja Destialla!
💻Klikkaa tästä Energiainfran esittelyyn nettisivuillamme!
Työsuhteesi on vakituinen, ja työ alkaa sopimuksen mukaan. Voit valita toimipisteesi mistä tahansa Destian toimipaikasta Suomessa. Tarjoamme kilpailukykyisen peruspalkan, joka perustuu osaamiseesi ja kokemukseesi. Kokonaispalkitsemiseen kuuluvat myös mahdollisuus tulospalkkioihin sekä Destian monipuoliset henkilöstöedut, joihin lukeutuvat esimerkiksi ePassi-liikunta- ja kulttuurietu, työterveyshuollon laaja palvelutarjonta, työsuhdepyöräetu sekä henkilöstörahasto. Näin pyrimme varmistamaan työntekijöidemme hyvinvoinnin ja viihtyvyyden pidemmässäkin työssä. Meille on tärkeää, että työntekijämme kokevat työnsä merkitykselliseksi ja palkitsevaksi.
Miten onnistut parhaiten tehtävässä?
Destialla arvostamme sitoutumistasi arvoihimme: toimimme rehdisti, huolehdimme turvallisuudesta ja hyvinvoinnista sekä teemme yhteistyötä saavuttaaksemme yhteiset tavoitteemme. Tarjoamme sinulle välittävän ja kannustavan työilmapiirin, jossa työkaverit tukevat ja inspiroivat toisiaan joka päivä. Olemme ylpeitä sitoutumisestamme yhdenvertaisuuteen ja vastuullisuuteen, ja tämä näkyy myös saavutuksissamme – esimerkiksi Oikotien Vastuullisin Työnantaja -palkinto on myönnetty meille jo kolmena peräkkäisenä vuonna (2022, 2023, 2024) sekä Innostavimmat työpaikat -tunnustus.
Tehtävässä onnistuaksesi tarvitset lisäksi
- soveltuvaa teknisen alan koulutusta
- aiempaa kokemusta projektitoiminnasta
- kykyä laatia ja hallita työmaan aikatauluja
- hyviä tietoteknisiä taitoja
- sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa.
Arvostamme itsenäistä työotetta, mutta myös yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, jotka tekevät sinusta erinomaisen tiimipelaajan. Sinulla on asiakaslähtöinen asenne ja taito kohdata erilaisia sidosryhmiä. Toivomme, että olet suunnitelmallinen, ratkaisukeskeinen ja luotettava, ja että osaat tuoda mukaan ripauksen huumoria – sillä päivistäsi ei tule puuttumaan naurua, vaikka vitsien tasosta voikin olla montaa mieltä!
Lupaamme, että Destialla
Meillä pääset tekemään aidosti merkityksellistä työtä infran elinkaaren eri tehtävissä, monenlaisten osaajien ja ammattilaisten kanssa voittavassa joukkueessa sekä kehittymään valitsemaasi suuntaan urapolullasi - myös kansainvälisesti, ollessamme nykyään osa Colas-konsernia. Haluammekin, että meille hakeudutaan erilaisista taustoista lähtien, ja toimimme yhdenvertaisesti työssä ja tiimeissä!
Panostamme vahvasti vastuullisuuteen, niin yhteiskunta-, ympäristö- sekä sosiaalinen vastuu huomioiden. Olemme vuosittain pääyhteistyökumppanina Oikotien Vastuullinen työpaikka -yhteisössä, ja vuonna 2022, 2023 ja 2024 olimme ensimmäisellä sijalla vastuullisimpana työnantajana suurten organisaatioiden (1000+) sarjassa. Lisäksi saimme Innostavimmat työpaikat- tunnustuksen Eezy Flown henkilöstötutkimuksesta.
Kiinnostuksesi herättyä toimi näin
📞 Lisätietoja tehtävästä ja Destialla työskentelystä antaa mielellään Jarkko Ilkka, sähköpostitse jarkko.ilkka@destia.fi ja puhelimitse +358417310877.
Hae meille työkaveriksi työpaikkailmoituksen kohdasta "Hae tähän työpaikkaan", ja kerro vapaamuotoisesti osaamisestasi ja toiveistasi CV:n ja hakemuskirjeen muodossa. Seuraathan sähköpostiasi, sillä saat meiltä viestejä haun etenemisestä säännöllisesti. Haastattelut aloitamme usein jo hakuajalla potentiaalisten ehdokkaiden kanssa, ja saatamme edetä nopeastikin valintapäätökseen sopivan ehdokkaan löydyttyä. Pyydämme lisäksi jokaiselta hakeneelta palautetta kehittääksemme toimintaamme jatkuvasti!
Henkilöstöedut
Työn vastapainoksi, työssä viihtymiseksi ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemiseksi Destia tarjoaa työntekijöilleen mm. seuraavia etuja:
- ePassi: hammaslääkäri-, hieronta-, liikunta-, työmatka-, lounas- ja kulttuurietu (400e/v.)
- työterveyshuollon laaja palvelutarjonta
- lomaosaketarjonta
- sairastuneen lapsen hoitopalvelut
- työsuhdepyöräetu
- henkilöstörahasto
Henkilöstöedut-listaus koskee yleisesti Destialla työskenteleviä. Eduissa saattaa olla hieman vaihtelevuutta työsuhteen luonteen ja keston mukaan.
Hae työpaikkaa
Hae työpaikkaa tai vinkkaa kaverille 6.1.2025 mennessä! Hakemuksen voit täyttää "Hae työpaikkaa" -linkin kautta.
Tietoa työnantajasta
Lue lisää työnantajasta
- Kesäharjoittelijat arvostavat Destian harjoittelussa joustavuutta ja monipuolisuutta
- Millainen yritys Destia on - testaa tietosi!
- Naisena työmaalla – Titta Vuola antoi kyytiä ennakkoluuloille ja otti paikkansa miesvaltaisella alalla
- Arjen pelastajat – hyvinvointia työarkeen Destiassa
- Testaa sopisitko Destialle kesätöihin?
- Testaa, oletko sinä tuleva destialainen?
- Destian kesätyössä valetaan perustuksia työuralle
- Vastuullinen johtaja kohtaa ja kuuntelee Destiassa
- Destian kesätyö: "Infra-ala on tärkeä osa toimivaa yhteiskuntaa"
- Vuoden kesätyöntekijä 2017 Jonne Ruopsa otti tuplavoiton
- Destian menestyksen resepti = Rehellisyyttä, joukkuepeliä ja halu kehittyä
- Destiassa kesätyöt ovat väylä vakituiseen työsuhteeseen
- Destiassa pääsee vastuullisiin tehtäviin ja monipuolisiin hankkeisiin
- Vastuullinen työnantaja antaa tilaa kehittyä ja rohkaisee oppimaan uutta Destiassa
- Destian kesätöissä oppii joka päivä uutta!