Kesätyötarinat

Kesäharjoittelijat arvostavat Destian harjoittelussa joustavuutta ja monipuolisuutta

Destia Oy

Destia on Suomen suurin infra-alan palveluyhtiö.
Vastuullinen työpaikka

Ensimmäinen kesätyö on nuorelle paitsi työkokemus, myös tärkeää elämänkokemusta. Destialla satsataan ammatillisen kehittymisen lisäksi harjoittelijoiden työn ja vapaan tasapainoon sekä yhteisöllisyyteen.

Kulunut kesä turvallisuusharjoittelijana merkitsi Lotta Tammelle ensimmäistä oman alan kesätyötä. Tammi opiskelee ympäristö- ja turvallisuustekniikkaa Tampereen yliopistossa ja päätyi hakemaan Destialle opiskelukavereilta kuultujen hyvien kokemusten perusteella. Destialla Rata- ja kaupunkipalveluissa toimivan Tammen tehtäviin kuului muun muassa turvallisuuden kehittämistä, tapaturmaselvityksiä sekä turvallisuuspoikkeamien selvittämistä. 

– Parasta kesätöissä oli se, että sai tehdä erilaisia tehtäviä, eivätkä työpäivät olleet samanlaisia. Toimistolta käsin työskentelyn lisäksi pääsin työmaavierailuille eri puolelle maata näkemään konkreettisesti, mitä työmailla tehdään, Tammi kertoo.

Oli mielenkiintoista tutustua rautatieympäristön järjestelmiin. Nyt kun itse matkustan junalla, tajuan ihan eri tavalla, miten asiat liittyvät toisiinsa.

Työnantajaansa Tammi kiittää siitä, että harjoittelijalle annettiin joustoa ja vapautta oman työn suunnitteluun. Tammesta tuntui helpolta jättää työhön liittyvät ajatukset työpaikalle ja nauttia kesästä myös vapaa-ajalla. 

– Oli kiva päättää, mihin aikaan tulee toimistolle, kahdeksaan vai yhdeksään, jääkö kotiin tekemään etäpäivää tai missä välissä tekee mitäkin työtehtävää, Tammi kertoo.

lotta tammi destia

Lotta Tammi

Ymmärrystä työelämän alkuun

Ennen kesätyön alkua Tammen odotukset olivat harjoittelijalle tyypilliset: päästä oppimaan mahdollisimman paljon uutta ja tutustumaan omaan alaan käytännössä. Erityisen tärkeänä Tammi pitää perehdytyksen roolia kesätyön alkaessa. Huolellisesti suunniteltu ja toteutettu perehdytysjakso antaa valmiudet siihen, että kokemuksesta saa kaiken irti. Tammi kertoo olleensa tyytyväinen perehdytykseen ja saaneensa kaiken tarvittavan tiedon.

Työnantajalta toivoin ymmärrystä nuoria työntekijöitä kohtaan, jotka ovat vasta astumassa työelämään ja kaikki on vielä uutta. Yleistä ohjeistusta työelämään, sellaistakin apua on mukava saada välillä.

Tammi kertoo, että hänet otettiin lämpimästi vastaan ja kehuu työpaikan yhteishenkeä. Kesän ajan hän työskenteli enimmäkseen kaksin työparin kanssa – useimmiten paikan päällä, mutta välillä etäyhteyden kautta kotoa käsin. Myös muita kesätyöntekijöitä oli kiva tavata.

– Kaikki olivat tosi mukavia ja apua sain aina, kun tarvitsin. Kesätyöntekijät otettiin huomioon esimerkiksi kesäkummien toimesta ja erilaisten tilaisuuksien myötä. Kummitoiminnassa pääsin näkemään, keitä muita oli alueella kesätöissä.

Ensimmäisestä oman alan työkokemuksesta jäi käteen arvokasta oppia tulevaa varten.

– Ensimmäisessä rakennusalan työssä huomasin, kuinka laajaa toiminta on ja miten monipuoliset uramahdollisuudet täältä löytyy. Paljon uutta näkökulmaa sain, Tammi pohtii.

veera hursti destia

Veera Hursti

Tukea, tietoa ja yhteisöllisyyttä

Kesäkummeilta harjoittelijat saavat tukea ja heidän kauttaan pääsee myös tutustumaan muihin Destialla tehtäviin töihin. Kummi on matalan kynnyksen tuki vaikkapa siinä, mitä kannattaa ottaa ensimmäisenä huomioon uutena työntekijänä ja mistä kaikesta ei tarvitse ottaa ylimääräistä stressiä. Kummit järjestävät esimerkiksi yhteisiä kahvihetkiä ja peli-iltoja. Kyseessä on Destian pilotti Kesäkummi-toiminnalle, jonka tavoitteena oli tukea kesäharjoittelijan verkostoitumista alueen muihin harjoittelijoihin sekä antaa vertaistukea ja apua arjen kysymyksiin esihenkilön ohella.

– Harjoittelijaa hyödyttää, jos ympärillä on tyyppejä, joilta voi helposti kysyä sellaisiakin kysymyksiä, joita ei heti tule kysyttyä esihenkilöltä. Kun on samassa elämäntilanteessa olevaa seuraa, joille jutella töistä ja saa uusia kavereita, työkin tuntuu paljon mielekkäämmältä, kertoo kesäkummi Veera Hursti.

Neljättä kesää Destialla työskentelevä Hursti lähti tänä vuonna kesäkummiksi tukemaan uusia harjoittelijoita, sillä hänen oma aloituksensa osui aikanaan mahdollisimman haastavaan ajankohtaan. Koronapandemian johdosta tapaamiset oman porukan ulkopuolella jäivät harmillisen vähiin, joten kummina Hursti halusi kannustaa uusia harjoittelijoita tapaamaan toisiaan.

Muihin harjoittelijoihin tutustumisessa voi olla sekin hyöty, että vaikka harjoittelija on pääosin omassa tehtävässään, muilta saa ensikäden tietoa talon eri tehtävistä paitsi yksiköiden välistä yhteistyötä varten, myös tulevaisuutta ajatellen.

– Jos oma kesätyö ei ollut välttämättä kaikkein mielenkiintoisin, niin ehkä joku toinen tehtävä voi olla ensi kesänä sopivampi. Isossa firmassa on monia hommia ja harva edes tietää mitä kaikkea voi tehdä.

 

Teksti: Väinö Vasara

Kuvat: Niko Jekkonen

Artikkeli on tehty yhteistyössä Destian kanssa. Kaudella 2024 Destia on yksi Oikotien Vastuullinen työpaikka -yhteisön pääkumppaneista. Katso kaikki Destian vastuulliset työpaikat täältä!