Laaja-alaisen erityisopettajan vakinainen virka.
Laaja-alaisen erityisopettajan tehtävät Järvenperän koulussa vuosiluokilla 7-9.
Järvenperän koulussa on n. 440 oppilasta yleisopetuksen ja vaativan erityisopetuksen luokilla. Koulumme on yläkoulu.
Tavoitteenamme on kasvattaa oppilaista suvaitsevia, vastuuntuntoisia ja aktiivisia yhteiskunnan jäseniä innostaen heitä elinikäiseen oppimiseen. Toiminnassa lähdemme positiivisen kasvatuksen ja pedagogiikan sekä inkluusion periaatteista liikkeelle. Toteutamme systemaattista hyvinvointitaitojen kasvatusta. Koulussa on yhteensä 5 erityisluokkaa: 3 toiminta-alueittain tapahtuvan opetuksen luokkaa ja kaksi yläkoulun erityisluokkaa. Koulussa on LUMA-painotus. Järvneperän koulun eläinavusteista oppimista hyödyntävä oppilaitos.
Yleisopetuksen luokilla työskentellee yhteensä kolme laaja-alaista erityisopettajaa. Haemme tähän joukkoon vahvaa erityisopetuksen osaajaa, jolla on palo kehittää koko koulun oppimisen tuen toimintaa ja rakenteita inklusiivisessa hengessä.
Koulun nimi ja osoite: Järvenperän koulu
Työaika: OVTES:in mukainen.
Haettava tehtävä on virkasuhteinen.
Haettava tehtävä on vakinainen.
Palvelussuhde alkaa 1.8.2025.
Tämä työpaikka on esteetön.
Kelpoisuusvaatimus: Erityisopettajan kelpoisuus.
Opettajien kelpoisuudet määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen no 986/98 mukaisesti. Asetuksen 9 §:n mukaisesti perusopetusta antavalla opettajalla tulee olla suomen kielen erinomainen suullinen ja kirjallinen taito.
Tehtävässä edellytetään riittävää kokemusta laaja-alaisen erityisopettajan työstä yläkoulussa. Lisäksi edellytetään erinomaisia yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, ratkaisukeskeistä toimintatapaa, oppimisen tuen keinojen monipuolista hallintaa ja näyttöjä oppimisen tuen keinojen joustavasta ja luovasta käytöstä oppimisen edistämiseksi. Lisäksi edellytämme positiivisen pedagogiikan periaatteiden sisäistämistä ja opetussuunnitelman kokonaisuuden vahvaa hallintaa.
Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote.
Arvostamme joustavaa työotetta, valmiuksia ja kokemuksia eläinavusteisen pedagogiikan hyödyntämisestä, innovatiivisuutta sekä opetushallinnon osaamista.
Espoossa jokaisella työpäivälläsi on merkitys: parannat kaupunkilaisten arkea!
Arvostamme osaamistasi ja kannustamme sinua ylläpitämään ja kehittämään ammattitaitoasi. Mahdollistamme sen tarjoamalla monipuolista täydennyskoulutusta, ja tuemme esimerkiksi suomen kielen opiskelua. Tarjoamme myös hyvät henkilöstöedut (mm. lounas-, liikunta- ja työmatkaetu sekä apua vuokra-asunnon hankintaan). Olemme sitoutuneet toteuttamaan työyhteisössämme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta. Haluamme, että meillä työskentelee niin eri-ikäisiä ja eri sukupuoliin kuin eri kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvia ammattilaisia.
Jos sinulla on kysyttävää tehtävästä, ole yhteydessä lisätietojen antajaan. Mikäli sinulla on erityistarpeita liittyen esim. työpaikan esteettömyyteen tai olosuhteisiin, voit myös lähettää kysymyksesi keha.rekrytointi@espoo.fi. Selvitämme asian paljastamatta henkilöllisyyttäsi.
Lue työstä, jolla on merkitystä: https://www.esitteemme.fi/espoonrekry/MailView/