Talous ja raha

Tili tyhjä? Näin aloitat säästämisen

Säästäminen
9.5.2022 klo 9:52

Harmittaako sinua, ettei palkastasi jää mitään säästöön? Kokosimme vinkit, joiden avulla pääset alkuun säästämisessä.

Todella pienituloisen on mahdotonta säästää palkasta, mutta myös monen enemmän tienaavan tili on tyhjä jo ennen seuraavaa palkkapäivää. Näin asian ei kuitenkaan tarvitsisi olla.

Raha vaikuttaa hupenevan tililtä itsekseen, mutta niin se ei tietenkään tee. Kuluttaminen on valintojen ja päätösten seurausta. Niinpä valintoja ja päätöksiä tekemällä rahan voi saada paitsi katoamaan taskusta myös pysymään siellä.

Vaurastua voi sekä menoja karsimalla että tuloja lisäämällä. Parhaimmassa tapauksessa sinun on mahdollista tehdä nämä molemmat.

Tarkista Oikotien palkkavertailusta, onko palkkasi kohdillaan ja lue, miten pyydät palkankorotusta.

Säästä palkasta muuttamalla kulutustottumuksiasi

Moni ei tiedä, mihin palkka itse asiassa liukenee. Jos mielit säästää rahaa, aivan ensimmäiseksi onkin syytä tarkastella kriittisesti omaa rahankäyttöä.

  • Kuinka monta suoratoistopalvelua todella tarvitset kerrallaan?
  • Milloin viimeksi kilpailutit sähkösopimuksen, puhelinliittymän, lainat ja muut juoksevat kulut?
  • Maksatko korkoa tavarasta, johon sinulla ei oikeasti olisi varaa?
  • Hankitko vain tavaraa tai palveluita, joita todella tarvitset?
  • Minkä verran maksat ruoasta, jonka heität hävikkinä roskiin?
  • Korjaatko rikkinäisiä tavaroita ja vaatteita vai ostatko uutta täydellä hinnalla?

     

     

Tee säästämisestä säännöllistä

Halusitpa säästää pienen tai suuren summan, avaimia onnistumiseen ovat säännöllisyys ja säästämisen pelisäännöt.

  • Päätä summa, jonka laitat jemmaan. Aloittaa voit vaikka vitosella kuussa.
  • Päätä, kuinka usein säästät. Voit laittaa rahaa sivuun tilanteesi mukaan esim. viikoittain tai kuukausittain.
  • Jos huomaat, että käyttötilillesi alkaa kertyä rahaa, ota tavaksi laittaa säännöllisten summien lisäksi talteen myös ylimääräisiä summia.
  • Älä koskaan kajoa säästöihisi yllättävien mielitekojen hetkellä.
  • Jos palkkasi tuntuu liian pieneltä, mieti, olisiko aika käydä palkkaneuvottelut.

Lue myös: Näin saat sen mitä haluat

Laita palkka poikimaan

Sijoittamisessa ideana on, ettei raha makaa säästötilillä, vaan tuottaa sinulle lisää rahaa korkojen muodossa. Sijoittamisesta on tullut lähestulkoon koko kansan huvia, joten tietoa alkuun pääsemiseksi on tarjolla runsaasti.

  • Tutustu sijoitusoppaisiin, blogeihin ja someryhmiin.
  • Keskustele aiheesta tuttujesi kanssa ja kysele rohkeasti sijoittamiseen liittyviä vinkkejä.
  • Tiedosta sijoittamisen riskit ja aloita pienillä summilla.
  • Älä sijoita rahaa, jonka tarvitset pakollisista menoista selviämiseen.
  • Huomioi sijoittamisesta syntyvät kulut ja minimoi ne.

     

     

Säästä kierrättämällä ja hankkimalla käytettyä

Design-klassikot voivat kasvattaa arvoaan kaapissa makaamalla, mutta on paljon tavaraa, joka on taloudellisesti fiksumpaa myydä eteenpäin. Kun tavaraa on vähemmän, alat kenties arvostaa omaisuuttasi enemmän ja pitää siitä parempaa huolta. Tämä tuo sinulle säästöjä pitkässä juoksussa.

  • Älä makuuta käyttökelpoisia tavaroita kaapissa. Myy ne eteenpäin esim. Tori.fissä.
  • Älä osta aina uutena tavaraa, jonka voisit hankkia edullisemmin käytettynä.
  • Laske autoilun kulut. Tulisiko halvemmaksi hankkia käytetty tai leasing-auto tai hyödyntää enemmän joukkoliikennettä? Katso Tori Autot, josko sieltä löytyisi sinulle sopiva auto.
  • Sijoita tai säästä rahat, jotka saat kierrätystavaran myymisestä.
  • Sijoita tai säästä myös erotus, jonka säästät, kun ostat uuden sijaan käytetyn tavaran.

Lue myös: Mitä työpukeutuminen kertoo sinusta?

Motivoi itseäsi konkreettisin tavoittein 

Säännöllinen säästäminen onnistuu varmimmin, jos luot itsellesi selkeän tavoitteen, johon tähtäät. Mitä varten itse asiassa haluat säästää?

  • Vaellus tai retriitti kerran vuodessa – tai ainakin tulevana talvena
  • Käsiraha ensiasunnon hankintaa varten, katso myytävät asunnot
  • Turvaa työttömyyden tai eron aiheuttaman asunnottomuuden varalle
  • Mahdollisuus irtisanoutua epätyydyttävästä työstä ennen uuden työpaikan löytymistä
  • Nelipäiväinen työviikko tai kuusituntinen työpäivä
  • Ikimuistoisten kolmekymppisbileiden järjestäminen ystäville
  • Terveyspalvelut, esim. isompi hammasremontti
  • Enemmän palkattomia vapaapäiviä tulevana kesänä
  • Lomamatkan tarjoaminen 18 vuotta täyttävälle kummilapselle
  • Mukavammat eläkepäivät
  • SOS-kassa eli rahaa esim. pesukoneen hajoamisen varalle

Lue myös: Kun työttömyys kohtaa, tee nämä 5 asiaa