Tietoa tehtävästä
Etsimme positiivista, innovatiivista ja ratkaisukeskeistä varhaiskasvatuksen opettajaa, joka on innostunut toimimaan monikielisessä ja monikulttuurisessa toimintaympäristössä.
Haemme varhaiskasvatuksen opettajaa vakituiseen tehtävään. Päiväkodissamme on 6 eri ryhmää 0-6-vuotiaille lapsille. Ainakin kevätkaudella toimisit 1-4-vuotiaiden ryhmässä ja kanssasi työskentelisi kaksi varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa. Tässä varhaiskasvatusyksikössä kelpoisuuden omaaville työntekijöille maksetaan kannustuslisää ajalla 1.8.2024-31.07.2025. Lisän suuruus on 160 € / kk ja se maksetaan tehtäväkohtaisen palkan päälle.
Meidän päiväkodissamme henkilökunta on läsnä jokaista lasta varten ja ymmärrämme varhaiskasvatustyön merkityksellisyyden. Vahvuusperustainen tuki on osa arkeamme. Olemme sitoutuneet tukemaan lasten vahvuuksia ja antamaan heille positiivisen kuvan niin oppimisesta kuin heistä itsestään. Ympäristö, jossa lapsen on turvallista kasvaa, on meille sydämen asia. Näiden ohella varhaiskasvatusyksikössämme näkyvät vahvasti myös yhteisöllisyys, innovatiivisuus ja tekemisen ilo. Meille on tärkeää kohdata toinen positiivisuuden kautta ja yhdessä oppien. Olemme avoimia vuoropuhelulle ja halukkaita oppimaan uutta.
Tarjoamme sinulle innostavan ja tukea antavan työyhteisön, joka on sitoutunut inkluusion edistämiseen. Täällä puhallamme aina yhteen hiileen. Meillä sekä lapset että aikuiset saavat onnistumisen kokemuksia ja pääsevät kasvamaan ja kehittymään. Tervetuloa meille Suurpeltoon!
Työpaikan nimi ja osoite: Suurpellon päiväkoti, Poppelikuja 4, 02250 Espoo.
Työaika: 38 h 15 min/viikko
Tehtävä on vakinainen 2.1.2025 alkaen (tai sopimuksen mukaan).
Käsittelemme hakemuksia ja haastattelemme hakijoita jo hakuaikana. Teemme valinnan heti kelpoisen, tehtävään soveltuvan henkilön löydyttyä. Haethan tehtävää mahdollisimman pian!
Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus.
Vähintään kasvatustieteen kandidaatin tutkinto, johon sisältyy varhaiskasvatuksen opettajan koulutus, tai sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto (varhaiskasvatus).
Haussa huomioidaan myös juuri valmistuvat varhaiskasvatuksen opettajat.
Edellytämme positiivista työotetta, joustavuutta ja yhteistyötaitoja.
Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote.
Tartuntatautilaki velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen.
Arvostamme huumoria, sinnikkyyttä ja kekseliäisyyttä arjen vaihtuvissa tilanteissa.
Espoossa jokaisella työpäivälläsi on merkitys: parannat kaupunkilaisten arkea!
Arvostamme osaamistasi ja kannustamme sinua ylläpitämään ja kehittämään ammattitaitoasi. Mahdollistamme sen tarjoamalla monipuolista täydennyskoulutusta, ja tuemme esimerkiksi suomen kielen opiskelua. Tarjoamme myös hyvät henkilöstöedut (mm. lounas-, liikunta- ja työmatkaetu sekä apua vuokra-asunnon hankintaan). Olemme sitoutuneet toteuttamaan työyhteisössämme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta. Haluamme, että meillä työskentelee niin eri-ikäisiä ja eri sukupuoliin kuin eri kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvia ammattilaisia.
Jos sinulla on kysyttävää tehtävästä, ole yhteydessä lisätietojen antajaan. Mikäli sinulla on erityistarpeita liittyen esim. työpaikan esteettömyyteen tai olosuhteisiin, voit myös lähettää kysymyksesi keha.rekrytointi@espoo.fi. Selvitämme asian paljastamatta henkilöllisyyttäsi.
Lue työstä, jolla on merkitystä: https://www.esitteemme.fi/espoonrekry/MailView/
Palkkaus
Tehtävän palkka on 3100.00€/kk
Hae työpaikkaa
Hae työpaikkaa tai vinkkaa kaverille 20.12.2024 mennessä! Hakemuksen voit täyttää "Hae työpaikkaa" -linkin kautta.
Tietoa työnantajasta
Lue lisää työnantajasta
- Merkityksellistä osaamisen kehittämistä Espoon kaupungilla
- Suuntaamon avulla kehitetään johtamista Espoon kaupungilla
- Espoon kaupungilla henkistä pääomaa oman alan kesätöistä
- Kestävämpää tulevaisuutta Espooseen
- Kesätyössä Ohjaamotalolla yksikään päivä ei ole samanlainen
- Kesätyö Espoon kaupungin luontotalolla avaa näkymiä ympäristöalalle - "Haluan tehdä töitä kestävän tulevaisuuden eteen"
- Espoon kaupungin kesätöissä tähdätään kohti kestävämpää huomista
- Espoon kaupunki: Vuosien Oikotie-yhteistyö tuottaa tulosta
- Kesätyö Ohjaamotalossa tarjoaa tärkeän askeleen Jaanan urapolulle