Ota avainrooli avolouhintaprojekteissa ja varmista, että infra rakentuu kestävällä pohjalla.
Minkälaiseen rooliin ja tiimiin olisit tulossa?
Työnjohtajana vastaat avolouhintavaiheiden johtamisesta pääkaupunkiseutuun sijoittuviin projekteihin. Roolissasi varmistat, että louhintatyöt sujuvat suunnitellusti ja turvallisesti vaativissa maaolosuhteissa. Tulet toimimaan tiiviissä yhteistyössä työmaapäällikön ja muun työmaan henkilöstön kanssa varmistaen, että kaikki työvaiheet toteutuvat laadukkaasti ja aikataulussa. Pääset osallistumaan hankkeen suunnitteluun, aikataulutukseen, budjetointiin ja varmistamaan, että projektin tavoitteet täyttyvät.
Tehtävässä vastaat määrien, aikataulun ja laadun hallinnasta sekä raportoinnista. Olet vastuussa rakennuskohteen itselleluovutuksesta ja pöytäkirjojen laatimisesta. Turvallisuus- ja ympäristöasioiden hallinta ja näiden asioiden noudattaminen työmaalla kuuluvat myös keskeisiin tehtäviisi. Työmaan riskien ja mahdollisuuksien tunnistaminen sekä niiden hallintatoimenpiteistä huolehtiminen ovat olennaisia vastuitasi. Lisäksi toimit materiaalien ja alihankintojen toimitusten koordinoinnissa ja tarkastat niihin liittyvät osatoimitukset. Olet mukana työntekijöiden perehdyttämisessä ja vastaat heidän työhyvinvoinnistaan sekä työsuhteen elinkaaren hallinnasta.
Lisäksi osallistut aktiivisesti yhteistyöhön projektin sidosryhmien, kuten asiakkaiden ja alihankkijoiden kanssa varmistaen, että kaikki työvaiheet toteutetaan sujuvasti ja laadukkaasti.
Työsuhde on vakituinen ja alkaa sopimuksen mukaan. Ensisijainen projekti sijaitsee pääkaupunkiseudulla, mutta tulevia hankkeita voi sijoittua eri puolille Suomea. Pyrimme aina ottamaan huomioon henkilökohtaiset toiveesi sijaintipaikkakunnan suhteen. Tämä rooli tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden työskennellä vaativissa louhinta ja pohjarakennus kohteissa.
📽️ Katso videolta, kuinka kollegasi kertovat kokemuksistaan maanrakennuksen työmailla!
🌍 Tutustu tarkemmin Destian maanrakentamisen esittelyyn nettisivuillamme!
Miten onnistut parhaiten tehtävässä?
Meille on tärkeää, että jokainen destialainen on halukas sitoutumaan yhteisiin arvoihimme: rehdisti, yhdessä, uudistuen ja menestyen.
Tehtävässä onnistuaksesi tarvitset:
- Soveltuvaa teknisen alan koulutusta.
- Kokemusta työnjohtotehtävistä pohjarakentamisen parissa, erityisesti avolouhinnan osalta.
- Erityisosaamista työmaan turvallisuudesta ja avolouhintaan liittyvistä erityispiirteistä.
- Hyviä organisointitaitoja ja kykyä varmistaa työn sujuvuus haastavissa olosuhteissa.
- Englannin kielen taito katsotaan eduksi.
Lisäksi odotamme, että sinulla on kyky toimia itsenäisesti ja tehdä päätöksiä operatiivisessa työympäristössä. Olet myös suunnitelmallinen ja osaat tarttua toimeen, samalla kun työskentelet sujuvasti yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa. Hyvät neuvottelutaidot ja joustava asenne auttavat sinua menestymään tässä roolissa.
Arvostamme erityisesti, jos sinulla on ylipanostajan ja räjäytystyön vastuuhenkilön pätevyys (RTV).
Lupaamme, että Destialla
Meillä pääset tekemään aidosti merkityksellistä työtä infran elinkaaren eri tehtävissä, monenlaisten osaajien ja ammattilaisten kanssa voittavassa joukkueessa sekä kehittymään valitsemaasi suuntaan urapolullasi - myös kansainvälisesti, ollessamme nykyään osa Colas-konsernia. Haluammekin, että meille hakeudutaan erilaisista taustoista lähtien, ja toimimme yhdenvertaisesti työssä ja tiimeissä!
Panostamme vahvasti vastuullisuuteen, niin yhteiskunta-, ympäristö- sekä sosiaalinen vastuu huomioiden. Olemme vuosittain pääyhteistyökumppanina Oikotien Vastuullinen työpaikka -yhteisössä, ja vuonna 2022 ja 2023 olimme ensimmäisellä sijalla vastuullisimpana työnantajana suurten organisaatioiden (1000+) sarjassa. Lisäksi saimme Innostavimmat työpaikat- tunnustuksen Eezy Flown henkilöstötutkimuksesta.
Kiinnostuksesi herättyä toimi näin
📞 Lisätietoja tehtävästä ja Destialla työskentelystä antaa mielellään rekrytoiva esihenkilö työpäällikkö Niko Kaakko (niko.kaakko@destia.fi tai +358400590072).
Hae meille työkaveriksi työpaikkailmoituksen kohdasta "Hae tähän työpaikkaan", ja kerro vapaamuotoisesti osaamisestasi ja toiveistasi CV:n ja hakemuskirjeen muodossa. Seuraathan sähköpostiasi, sillä saat meiltä viestejä haun etenemisestä säännöllisesti. Haastattelut aloitamme usein jo hakuajalla potentiaalisten ehdokkaiden kanssa, ja saatamme edetä nopeastikin valintapäätökseen sopivan ehdokkaan löydyttyä. Pyydämme lisäksi jokaiselta hakeneelta palautetta kehittääksemme toimintaamme jatkuvasti!