Hei sinä vaihtelevasta työstä innostunut lastenhoitaja, joka omaat ratkaisukeskeiset työtavat! Haemme lastenhoitajaa vakinaiseen kiertävän varahenkilön tehtävään, jossa kotipesänä toimii Painiityn päiväkoti.
Tehtäviisi kuuluu henkilökunnan sijaistaminen yksikön ryhmissä, yhdessä sovituin aikatauluin. Työaika sijoittuu pääsääntöisesti klo 8-16 välille. Tarvittaessa työn kohde voi olla myös joku yksikkö Leppävaaran (lähinnä Pohjois-Leppävaaran) alueella. Tärkeä osa työtäsi on sopeutuvuus, joustavuus ja into tehdä töitä eri ikäisten lasten kanssa. Tässä työssä pääset näkemään ja tutustumaan erilaisiin yksiköihin ja lapsiryhmiin.
Työn kohde selviää viimeistään aamulla ja saattaa muuttua myös kesken päivän, mikäli suurempi tarve työntekijälle on ilmaantunut johonkin toiseen yksikköön. Työhösi kuuluu päiväkodin työntekijöiden sijaistaminen heidän äkillisten poissaolojensa ja vuosilomien aikana. Saat kuukausipalkan lisäksi 100 €/kk lisän työn kiertävästä luonteesta johtuen.
Toiminnan keskiössä Painiityssä ovat positiivinen pedagogiikka, leikki ja liikkuminen. Painiityn päiväkodissa on moderni toimintaympäristö ja upeat puitteet liikkumiseen. Kaikilta kasvattajilta odotamme kiinnostusta lasten liikunnallisten taitojen tukemiseen ja kehittämiseen sekä innokkuutta lasten päivittäiseen liikkumaan aktivoimiseen. Lähellä sijaitsevat metsät ja lähiliikuntapaikat ovat osa oppimisympäristöämme.
Työyhteisössämme jokainen työpanos on tärkeä osa kokonaisuutta. Toiminnan arviointi ja kehittäminen on keskeistä meidän kaikkien työssä. Tekemisen meininkiä ja huumoria löytyy, joten porukkaan pääsee kyllä helposti mukaan. Espoon kaupungissa käytössä olevan työfiiliskyselyn mukaan, yksikköämme suositellaan hyvänä työpaikkana.
Tule meille työkaveriksi!
Etsimme sensitiivistä ja työyhteisötaidoiltaan ratkaisukeskeistä sekä positiivisella asenteella varustettua varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa kiertävän varahenkilön tehtävään.
Työpaikan nimi ja osoite: Painiityn päiväkoti, Painiityntie 21 ja 21 B, 02680 Espoo
Työaika: 38 h 15 min/viikko
Tehtävä on vakinainen 2.1.2025 alkaen (tai sopimuksen mukaan).
Käsittelemme hakemuksia ja haastattelemme hakijoita jo hakuaikana.
Tämä työpaikka on esteetön.
Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus.
Tehtävään soveltuva kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai muu vastaava tutkinto, esim. lastenhoitaja, päivähoitaja ja lähihoitaja (lasten ja nuorten hoidon ja kasvatuksen koulutusohjelma).
Edellytämme positiivista työotetta ja hyviä tiimityöntaitoja.
Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote.
Tartuntatautilaki velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen.
Arvostamme kykyä kohdata lapset arvostavasti ja sensitiivisesti.
Espoossa jokaisella työpäivälläsi on merkitys: parannat kaupunkilaisten arkea!
Arvostamme osaamistasi ja kannustamme sinua ylläpitämään ja kehittämään ammattitaitoasi. Mahdollistamme sen tarjoamalla monipuolista täydennyskoulutusta, ja tuemme esimerkiksi suomen kielen opiskelua. Tarjoamme myös hyvät henkilöstöedut (mm. lounas-, liikunta- ja työmatkaetu sekä apua vuokra-asunnon hankintaan). Olemme sitoutuneet toteuttamaan työyhteisössämme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta. Haluamme, että meillä työskentelee niin eri-ikäisiä ja eri sukupuoliin kuin eri kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvia ammattilaisia.
Jos sinulla on kysyttävää tehtävästä, ole yhteydessä lisätietojen antajaan. Mikäli sinulla on erityistarpeita liittyen esim. työpaikan esteettömyyteen tai olosuhteisiin, voit myös lähettää kysymyksesi keha.rekrytointi@espoo.fi. Selvitämme asian paljastamatta henkilöllisyyttäsi.
Lue työstä, jolla on merkitystä: https://www.esitteemme.fi/espoonrekry/MailView/