Mertsi Ärling: ”Ei ketään pidä palkata maskotiksi työyhteisöön.”

Mikael ”Medi” Mertsi Ärling hankki korkeakoulututkinnon ja eteni asiantuntijarooliin. Se vaati lujaa uskoa, sillä romanille tällaiset asiat eivät edelleenkään ole itsestäänselvyyksiä suomalaisessa työelämässä.

Rekrytoija katsoi Mertsi Ärlingiä kuin kysyen, keneltä Ärling on mahtanut ostaa työnhakupaperinsa. Ärling oli kouluttautunut pitkälle ja työskennellyt esihenkilötehtävissä. Työkokemuksensa ja osaamisensa puolesta hän olisi ollut nappi valinta tehtävään – siksi hänet olikin kutsuttu työhaastatteluun.

Naama ei kuitenkaan vastannut sitä, mitä rekrytoija oli odottanut näkevänsä – eihän papereissa mainittu mitään siitä, että Ärling on romani.

Niin, Mikael Ärling ei kuulosta romaninimeltä.

Mertsi Ärlingin päätös ottaa itselleen toinen etunimi on hätkähdyttävä. Ratkaisu on ollut myös kannattava, sillä Mikael on saanut Mertsiä useammin kutsuja työhaastatteluihin. Nykyiseen työpaikkaan tosin palkattiin nimenomaan Mertsi. Se on Ärlingille tärkeää. – Nimi on iso osa identiteettiä. Kenenkään työnhaun ei pitäisi tyssätä nimeen vain siksi, että nimi luo tietyn mielikuvan ja asenteen, Ärling herättelee.

Nimi on iso osa identiteettiä. Kenenkään työnhaun ei pitäisi tyssätä nimeen vain siksi, että nimi luo tietyn mielikuvan ja asenteen.

Hän muistuttaa, että nimen ja ulkokuoren alla on aina kerroksia. Kun ulkoiset merkit useamman tapaamisen myötä alkavat kadota, alta paljastuu – kas, ihminen. – Meissä ihmisissä on aina enemmän samanlaista kuin erilaista. Tämä pitäisi oivaltaa ja muistaa, Ärling sanoo.

Lue myös Diakin palkitusta romanien kokemaa työsyrjintää esiin nostaneesta Työnimi-kampanjasta, jota Mertsi Ärling oli toteuttamassa.

Anonyymi rekrytointi on ”hyvä välivaihe”, ei ratkaisu

Erityisesti suurissa kunnissa on siirrytty anonyymiin rekrytointiin. Siinä rekrytoijat eivät näe hakijoiden henkilötietoja, kuten nimeä ja etnistä taustaa. Tavoitteena on päästä eroon rekrytoinnissa tapahtuvasta syrjinnästä.

Mertsi Ärling pitää anonyymiä rekrytointia hyvänä välivaiheena, mutta ei ratkaisuna itse ongelmaan. Rekrytoinnin anonyymius tekee kyllä näkyväksi sen, että rekrytoinneissa syrjitään, mutta ei muuta asenteita. Ja juuri asenteet ovat syrjinnän juurisyy.

Omien asenteiden tunnistaminen, saati tunnustaminen, ei ole aina helppoa. Ärling heittää ilmaan muutaman kysymyksen, joiden avulla niitä voi testata. – Siirränkö omia haitallisia ennakkoluulojani perheeseeni ja lähipiiriini? Kuinka moninainen työporukkamme itse asiassa on? Miten reagoin, jos joku heittää työpaikan kahvihuoneessa vitsin, joka osuu toisen henkilökohtaiseen ominaisuuteen, kuten etnisyyteen tai ulkonäköön?

Omien asenteiden tunnistaminen, saati tunnustaminen, ei ole aina helppoa.

Ärling kertoo olevansa jatkuvasti itsekin samantapaisten kysymysten äärellä. – Saan itseni vähän väliä kiinni siitä, että näinkö minä tosiaan ajattelen, Ärling tunnustaa. Hän pitää itsereflektointia oivallisena välineenä, koska omia asenteita voi muuttaa huomattavasti helpommin kuin muiden asenteita. Olennaista onkin rohkeus pysähtyä kuuntelemaan itseään ja omia ajatuksiaan – niitä kun ei ole mahdollista muuttaa rekrytoinnin anonyymiudella.

Lue myös: Miten edistää yhdenvertaisuutta ja syrjimättömyyttä työpaikalla?

Työhön pitäisi aina valita paras hakija

Tänä päivänä puhutaan paljon työyhteisöjen diversiteetistä. Ärling pitää moninaisuutta rikkautena, mutta muistuttaa, ettei se saa olla itsetarkoitus. – Ketään ei pitäisi palkata työyhteisöön vain romanitaustan vuoksi – ellei sitten tarvita nimenomaan romanikulttuurin kokemusasiantuntijaa.

Ärling itse kokisi hyvin loukkaavana, jos hänet palkattaisiin työtehtävään vain siksi, että hän on romani. – Rekrytoinnissa pääpainon täytyy aina olla hakijan koulutustaustassa ja osaamisessa. Ei ketään pidä palkata maskotiksi työyhteisöön.

Ei ketään pidä palkata maskotiksi työyhteisöön.

Lue myös: Syrjimättömyys on kirjoitettu Hotelli Helkan geeneihin

Historian taakka voi murtua sukupolvi kerrallaan

Romanien heikkoon työllistymiseen on Ärlingin mukaan aiemmin vaikuttanut erityisesti koulutuksen puute. Hän itse kasvoi kouluttamattomien, mutta työteliäiden adoptiovanhempien kanssa. Hänelle, kuten niin monelle romanille, kouluttautuminen ei ollut itsestäänselvyys.

Lääkäri diagnosoi Ärlingin heikkolahjaiseksi lapseksi, ja peruskoulu jäi kesken. Kovaa tiedonjanoa vastoinkäymiset eivät kuitenkaan sammuttaneet. Utelias ja päämäärätietoinen lukumies puski eteenpäin, vaikka muut eivät aina häneen uskoneet. Matkalla tukea antoi vahva hengellinen vakaumus. – Jos ihmisellä on tahtoa, hänellä on valtavat mahdollisuudet vaikka mihin. Toivonkin, että jokainen löytäisi jonkin asian, josta saisi samanlaista vahvistusta kuin minä saan uskosta.

Kouluttautuminen tai kouluttautumattomuus kulkee suvuissa ja perheissä. Ärlingin omista lapsista kolme neljästä on opiskellut ylioppilastutkinnon, ja Ärling itse hankkii jatkuvasti lisää osaamista syventääkseen asiantuntemustaan. – Sukupolven tai kahden aikana kouluttautumisesta tulee perheen uusi normaali, hän arvioi.

Ärlingin mukaan romaneja on määrällisesti enenevässä määrin kaikilla koulutusasteilla. Koulutuksen puutteen ei siis pitäisi enää olla romanien rekrytoinnin esteenä.

– Mutta nyt koulutus ei riitäkään, vaan romanien pitäisi muuttaa itsensä pääväestön kaltaiseksi, Ärling kertoo. Siksi hänellä on kova työ motivoida nuoria käymään tutkintonsa loppuun. – Opiskelijat kysyvät, mitä järkeä on opiskella, jos on vääränlainen saamaan töitä.