Vastuullisuus

Syrjimättömyys on kirjoitettu Hotelli Helkan geeneihin

Kun Hotelli Helka tuli kaapista, asiakkaat kiittivät sitä rohkeudesta. Toimitusjohtaja Jukka Räisänen näkee, että nyt jos koskaan Suomen matkailubisneksen kannattaisi alkaa puhutella LGBTI-yhteisöä.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhteisö oli tuntenut helsinkiläisen Hotelli Helkan jo kauan syrjimättömänä hotellina, mutta asiaa ei ollut koskaan sanottu ääneen. Viitisen vuotta sitten Helka tuli kaapista.

– Syrjimättömyys on ollut Helkan geeneissä aina, mutta muutaman viime vuoden aikana olemme tuoneet sitä enemmän esiin, toimitusjohtaja Jukka Räisänen kertoo.

Hotelli Helkan on perustanut yksi Suomen vanhimmista naisjärjestöistä, NNKY eli Nuorten Naisten Kristillinen Yhdistys. Yhdistys toimii hotellin taustalla edelleen. NNKY-liike pyrkii erilaisuuden ymmärtämisen kautta rakentamaan väkivallatonta ja turvallista yhteiskuntaa.

– Halusimme laajentaa tätä arvomaailmaa Hotelli Helkan puolelle ja puhutella vähemmistöjä laajasti, Räisänen kertoo.

Sosiaalinen vastuullisuus on tuonut tunnustusta ja asiakkaita

Hotelli Helkalle arvojen takana seisominen on poikinut lieveilmiönä vihapuhetta yrityksen some-kanavilla, mutta ei hallaa bisnekselle.

– Kun linjasimme, että sähköiset kanavamme ovat syrjintävapaata aluetta samalla tavalla kuin fyysiset tilaamme hotellilla, vihapuhe hiljeni.

Asiakkailtaan Helka on saanut kiitosta rohkeudestaan.

– Saamme päivittäin asiakaspalautetta, jossa vieraamme kertovat valinneensa meidät meidän arvojemme vuoksi, Räisänen kertoo.

Asiakkaiden lisäksi Helka on kerännyt tunnustusta vastuullisuudestaan myös alan sisältä.

– Saimme viime vuonna Aromi-lehdeltä heidän järjestämässään ProGaalassa tunnustuspalkinnon vastuullisuudestamme. Gaalan tuomaristo mainitsi tunnustuksessaan nimenomaan toimimisemme sosiaalisen vastuullisuuden suunnannäyttäjänä alalla.

Räisänen näkeekin moniarvoisuuden myös kannattavana bränditekona.

– Viime vuosina on julkaistu tutkimuksia siitä, miten moniarvoisuus voi auttaa brändiä menestymään. Liian usein moniarvoisuus tosin näkyy enemmän yritysten markkinointiviestinnässä kuin arjen tekoina, Räisänen haastaa.

Hotelli Helkassa syrjimättömyys ei ole sanahelinää. Henkilöstö on päässyt treenaamaan moniarvoisuustaitojaan ja erilaisten asiakkaiden kohtaamista muun muassa henkilöstöpalavereissa.

– Olemme silloin tällöin kutsuneet vähemmistöjen edustajia kertomaan meille omista kokemuksistaan. Näin olemme kukin päässeet laajentamaan omaa näkemystämme elämästä, Jukka Räisänen kertoo Helkan arjen vastuullisuusteoista.

Syrjimättömyydestä valtti matkailubisnekselle

Jukka Räisänen seuraa maailman tilaa vakavana.

– Maailmassa tapahtuu tällä hetkellä pelottavalla tavalla kulttuurista polarisaatiota, ja korona-aika on korostanut kuplautumista entisestään. Maailma on menossa huonompaan suuntaan sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen kannalta, Räisänen sanoo.

Hän näkee, ettei Suomella ole ollut vielä rohkeutta brändätä itseään turvallisena ja moniarvoisuutta kunnioittavana matkailumaana, vaikka meillä olisi kaikki edellytykset siihen.

Räisänen tietää, että LGBTI-yhteisö on aina matkustanut paljon ja käyttää myös avokätisesti rahaa matkoillaan.

– Tässä olisi matkailubisnekselle kannattava kohderyhmä. Kun WTC-iskujen jälkeen matkailubisnes luhistui, juuri LGBTI-yhteisö oli se, joka lähti ensimmäisenä reissuun, hän vinkkaa.

Suomalaisilla työpaikoilla syrjitään

Jukka Räisänen on nähnyt ja myös omakohtaisesti joutunut kokemaan, että suomalaisessa työelämässä syrjitään sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä. Erityisen pahoillaan hän on siitä, että työelämässä tapahtuvasta syrjinnästä vaietaan.

– Ylipäätään meidän kulttuurissamme sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvää keskustelua hiljennetään, hän sanoo.

Räisänen on pannut merkille, että suomalaisessa työkulttuurissa ihmiset eivät voi tulla kokonaisina työpaikoilleen.

– Edelleen tänä päivänä kuulee valmennettavan ihmisiä siihen, että työpaikoille kuuluvat vain sellaiset yksityiselämän asiat, jotka liittyvät työsuoritukseen, hän kertoo.

– Seksuaalisuus on osa meitä kaikkia. Jos se pitää töissä piilottaa, iso osa itsestä jää piiloon.

Syrjimisen ehkäisemiseksi Räisänen kannustaa työnantajia syventymään rohkeasti moninaisuuteen esimerkiksi tutustumalla eri taustoista tuleviin ihmisiin.

– Ihan ensimmäinen askel voisi kuitenkin olla omaan itseen tutustuminen, hän rohkaisee.

– On silmiä avaavaa pysähtyä pohtimaan, kuinka paljon itsessä on miestä ja kuinka paljon naista, kuinka paljon heteroa ja kuinka paljon jotakin muuta. Moni ei ole pohtinut tätä asiaa ikinä!

Pride-viikon jälkeen arki jatkuu

Pride-viikolla Helkassa nostetaan sateenkaariliput salkoon ja herätetään sosiaalisen median kanavilla keskustelua itsen tutkimisesta.

– Emme koronan vuoksi pääse kaduille juhlimaan kuten yleensä, mutta toivon, että ihmiset lähtisivät sen sijaan pohdiskelemaan moniarvoisuuden ja yhdenvertaisuuden kysymyksiä omaan sisimpäänsä. Kun pysähtyy tutustumaan itseensä, alkaa ymmärtää muita, Jukka Räisänen sanoo.

Räisänen on ilahtunut siitä, että viime vuosina suomalaiset yritykset ovat olleet aiempaa reippaammin ja rohkeammin mukana Pride-viikon vietossa. – Toivoisin kuitenkin, että moniarvoisuuden ja yhdenvertaisuuden puolesta tehtäisiin tekoja vuoden mittaan, ei vain Pride-viikolla.

Artikkeli julkaistu ensimmäisen kerran 7.9.2020

Toimittaja: Liina Hurri