Vastuullisuus

Bigbank: pitäkää kiinni työn rutiineista

14.4.2020 klo 15:48

Tottumuksista ei tarvitse luopua etätoimistossakaan, sillä yhdessä voi toimia myös erillään.

Etätyö voi tehdä ihmisen helposti tavoitettavaksi. Kansainvälinen talletus- ja lainapalveluihin erikoistunut Bigbank hyödyntää paljon videotapaamispalvelu Zoomia.

”Esimiestemme Zoom-huoneet ovat auki työpäivän ajan eli heillä on tavallaan etätoimisto jatkuvasti avoinna, mikäli joku sattuu apua tarvitsemaan”, kertoo Bigbankin HR and Office Specialist Sari Lumén.

Etätyö on muutenkin pyritty tekemään poikkeusoloissa mahdollisimman mukavaksi.

”Erityistä huomiota olemme kiinnittäneet teknisten työvälineiden lisäksi etätyön ergonomiaan”, Lumén kertoo.

”Kuljetimme toimistolta esimerkiksi sähköpöytiä ja satulatuoleja kotiin niitä tarvitseville henkilöille.”

Vanhat tavat, uusin tavoin

Lumén kannustaa pitämään kiinni tutuista rutiineista ja tarvittaessa luovasti sovittelemaan niitä vallitseviin olosuhteisiin. Työviikkoa rytmittävät tutut tavat ylläpitävät turvallisuuden tunnetta työyhteisön hajautumisesta huolimatta.

Bigbankilla järjestetään esimerkiksi koko konsernia eli sen 400 työntekijää koskevia yhteistapaamisia, joissa työntekijät kyselevät yrityksen kuulumisia johtoryhmältä. Tavallisesti se järjestetään toimistoilta käsin ja yhdessä tilataan vaikkapa pizzaa.

”Nyt kun se ei ollut mahdollista, työntekijöillemme järjestettiin pizza kotiin ja pidimme tapahtuman kuten olimme suunnitelleetkin – ainoastaan useammasta eri lokaatiosta käsin”, Lumén naurahtaa.

”Pyrimme muutenkin tekemään samoja asioita, mitä yleensä tekisimme. Erikseen, mutta yhdessä.”