Työnhaku

Työnhakija, tunnistatko vastuullisen työnantajan?

Vastuullinen työnantaja kohtelee työntekijöitään tasavertaisesti, huolehtii jaksamisesta ja vaikuttaa positiivisesti yhteiskuntaan. Mutta miten työnhakija voi varmistua siitä, että on hakemassa työtä juuri vastuulliselta työnantajalta?

Vastuullisen työnantajan erottaminen vastuuttomasta saattaa osoittautua haastavaksi, etenkin jos kyseessä on ennalta tuntematon työnantaja. Usein työpaikkailmoituksissa halutaan antaa mahdollisimman ruusuinen kuva, mutta kauniit korulauseet eivät aina kerro koko totuutta.

Vastuullisella työnantajuudella on valtava merkitys niin työssä viihtymiselle kuin työssä kehittymisellekin. Työpaikkaa hakiessa vastuullisuuteen kannattaa siis kiinnittää huomiota hyvissä ajoin välttyäkseen sudenkuopilta.

Millaisia sitten ovat vastuullisen työnantajan tuntomerkit?

Ja ennen kaikkea – milloin hälytyskellojen kuuluisi soida? Seuraavassa kolme kohtaa, joihin kiinnittää huomiota vastuullisen työnantajan tunnistamiseksi.

1. Tasavertaisuus

Työntekijöiden tasavertainen kohtelu ja syrjimättömyys ovat lähtökohtana vastuullisuuden toteutumiselle työpaikalla. Vastuullinen työnantaja asettaa henkilöstön samalle viivalle, eikä erottele työntekijöitä esimerkiksi syntyperän tai sukupuolen perusteella.

Työnhakijan tulisi perehtyä ensinnäkin työpaikkailmoitukseen ja työnantajan kotisivuihin huolellisesti. Käsitteleekö työnantaja tasavertaisuuteen liittyviä kysymyksiä? Antaako työnantaja mahdollisuuksia erilaisista taustoista tuleville henkilöille? Entä miten esteettömyys toteutuu organisaatiossa?

2. Läpinäkyvyys

Seuraava keino vastuullisen työnantajan tunnistamiseksi on suunnata katse siihen, kuinka läpinäkyvästi ja rehellisesti työnantaja kommunikoi. Muodostuuko työpaikkailmoituksesta selkeä kuva siitä, mitä työntekijältä odotetaan? Kerrotaanko työn sisällöstä ja palkkauksesta avoimesti? Mikäli työnantaja kiertelee ja kaartelee ympäripyöreitä, on kulmakarvojen syytä kohota.

Työnhakijan kannattaa ottaa selvää, löytyykö omasta tuttavapiiristä tai sosiaalisesta mediasta kokemuksia työnantajasta. Mikäli jokin askarruttaa mieltä, voi myös tiedustella suoraan työnantajalta esimerkiksi siitä, mitä työntekijältä odotetaan tai mitä haasteita tehtävään liittyy.

3. Merkityksellisyys

Vastuullisuutta arvioidessa on hyvä pysähtyä pohtimaan myös työn merkityksellisyyttä. Onko potentiaalisella työnantajalla positiivinen vaikutus yhteisöön, ympäristöön tai yhteiskuntaan? Mitä yrityksen liiketoiminta oikein pitääkään sisällään? Ovatko omat arvosi linjassa työnantajan kanssa?

Parhaassa tapauksessa merkityksellisyys näkyy mahdollisuutena toteuttaa itseään ja työskennellä arvokkaaksi kokemiensa asioiden parissa.

Samalla myös tehtävän mukainen palkkaus ja työssä kehittyminen ovat tärkeitä motivaatiotekijöitä, kun mietitään merkityksellisyyden muodostumista.

Paras tapa saada vihiä työn merkityksellisyydestä on tutustua tähtäimessä olevan työpaikan nykyisten työntekijöiden tai muiden samalla alalla työskentelevien kokemuksiin. Sosiaalista mediaa ja työnantajan verkkosivuja on hyvä käyttää apuna. Mikäli kutsu käy, työhaastattelu on myös otollinen tilaisuus kysyä suoraan haastattelijalta, mistä hän itse pitää työssään.

Testaa leikkimielisen testin avulla, kuinka vastuullinen työntekijä olet!

Toimittaja: Väinö Vasara