Vastuullisuus

Vastuullinen työnantaja -tutkimus ja kilpailu

2.7.2020 klo 16:04

Vastuullinen työnantaja -kampanjan yhteydessä toteutetaan vuosittain Suomen suurin työnantajien vastuullisuutta kartoittava tutkimus. Tutkimuksen tiedot kerätään aikavälillä 15.2-30.4 ja siihen voivat osallistua kaikki Vastuullinen työnantaja -kampanjassa mukana olevat työnantajat.

Kaikki Vastuullinen työnantaja -kilpailuun ja -tutkimukseen osallistuneet työnantajat, joilla on vähintään 5 vastaajaa, saavat tietoonsa oman kokonaispistemääränsä, ranking-sijoituksen sekä yleisen yhteenvedon työntekijöiden vastuullisuuskokemuksista. Osallistuminen ei sisällä organisaatiokohtaista tutkimusraporttia omien työntekijöiden vastauksista.

Työnantajien TOP 5 julkaistaan kampanjasivustolla, mediassa sekä kampanjan päätösseminaarissa toukokuussa. Lisäksi tarjoamme työnantajille mahdollisuuden hankkia käyttöönsä organisaatiokohtaisen raportin, joka toimii erinomaisena työkaluna vastuullisen työnantajuuden kehittämisessä ja seuraamisessa. HUOM. Organisaatiokohtainen tutkimus sisältyy kaikkiin kumppanuuksiin. Kysy lisää kumppanuuksista Oikotien yhteyshenkilöltäsi tai hanna.auvinen@oikotie.fi.

Kilpaile Vastuullinen työnantaja -tittelistä

Vastuullinen työnantaja -kilpailussa parhaat työnantajat palkitaan joka vuosi. Kilpailun tulokset perustuvat organisaation omien työntekijöiden arvioihin työnantajastaan.

Työnantajien TOP 5 julkaistaan kampanjan tulosten julkistustilaisuudessa ja tulokset näkyvät myös mediassa sekä kampanjasivustolla. Kilpailussa menestyminen on myös kilpailuvaltti, kun parhaista osaajista kilpaillaan työmarkkinoilla.

Vastuullinen työnantaja -kilpailussa palkitaan vastuullisimmat työnantajat ja vastuullisuusteot:

  • Pienet (alle 50 työntekijää) ja keskisuuret (50–250 työntekijää)
  • Suuret (yli 250 työntekijää)
  • 1000plus (yli 1000 työntekijää)
  • Vuoden vastuullisuusteko

Organisaatiokohtainen raportti: Vastuullinen työnantaja -tutkimus auttaa kehittämään hyvää työntekijäkokemusta

Tarjoamme Vastuullinen työnantaja-kilpailuun ja -tutkimukseen osallistuneille työnantajille mahdollisuuden hankkia käyttöönsä organisaatiokohtaisen tutkimusraportin, joka kartoittaa kattavasti työntekijöiden arviot kokemuksistaan työnantajasta.

Tutkimuksen tulokset toimivat erinomaisena työkaluna sisäisten ja ulkoisten työnantajakuvaprosessien kehittämisessä, sekä mittarina kehittymisen seuraamisessa. Tutkimuksen avulla kartoitat työntekijöidesi kokemukset ja saat arvokasta vertailutietoa.

Vastuullinen työnantaja -tutkimus kartoittaa työntekijöiden kokemuksia vastuullisuuden eri osa-alueilta :

  1. Syrjimättömyys
  2. Työelämän tasapaino ja hyvinvointi
  3. Esihenkilötyö
  4. Työn merkitys ja työssä kehittyminen
  5. Palkkaus ja palkitseminen
  6. Hakijakokemus
  7. Kestävä kehitys

Lisäksi työntekijöiltä kerätään avoimia kommentteja datan tueksi.

Raportti tarjoaa muun muassa arvokasta vertailutietoa sekä samankokoisiin toimijoihin ja samalla toimialalla toimiviin toimijoihin. Lisäksi organisaatiokohtainen raportti havainnollistaa nelikenttäanalyysin kautta työntekijäkokemuksen onnistumiset ja kehityskohdat.

Raportti sisältää myös kaikkien mitattavien osa-alueiden TOP 5 ranking-listat sekä yrityksen sijoittumisen kokonaisranking-listalla. Organisaatiokohtaiseen raporttiin kuuluu myös tulosten presentaatio sekä asiantuntijan analyysi.

Työnantaja - ilmoittaudu nyt mukaan kampanjaan!

Lisätietoja kampanjasta Hanna Auvinen, hanna.auvinen@oikotie.fi