Työhyvinvointi

Onko sinunkin työpaikallasi ankeuttaja, joka valittaa kaikesta?

Työpaikan valittaja.

Onko sinullakin työkaveri, joka saapuu työvuoroon naama näkkärillä, valittaa aika lailla kaikesta tai näkee peikkoja ja hirviöitä joka kulman takana? Näillä vinkeillä voit leipoa työyhteisösi näkkärinaamasta pykälää mukavamman kollegan.

Me kaikki tunnemme ihmisiä, jotka näkevät asioissa lähinnä niiden huonot puolet. Henkilöitä, jotka teilaavat muiden ideat maalaamalla eteen hankaluuksia ja uhkakuvia siitä, mikä kaikki projektissa voi mennä pieleen. Tyyppejä, jotka suhtautuvat penseästi vanhoihin tapoihin ja malleihin, mutta karsastavat yhtä lailla muutoksia ja uudistuksia. 

Kun tällainen henkilö sattuu työkaveriksi, on leikki kaukana. Kenellekään ei tee hyvää kuunnella jatkuvaa valitusta. Marmattamisen kuunteleminen voi syödä työtehoa ja -motivaatiota, nostaa verenpainetta ja saada mielen kiehumaan. Mitä herkempi on aistimaan toisten mielialoja, sitä raskaammalta ruikuttavan työkaverin seurassa oleminen voi tuntua. 

Miksi valittaja valittaa?

Vaikka tuntuu, että valittamisesta kärsivät ennen kaikkea muut kuin ruikuttaja, kaikkein vähiten hyväksi tilanne lienee valittajalle itselleen – onhan raskasta olla jatkuvasti negatiivinen!

Jokainen tietää, että väsyneenä ja nälkäisenä kaikki harmittaa. Kenties myös valittamisen taustalta löytyy järkeenkäypä selitys, joka ei vain ole tullut työyhteisössä puheeksi – vielä. 

Valittaminen voi kieliä esimerkiksi työuupumuksesta, masennuksesta, vaikeasta elämäntilanteesta tai työyhteisössä kohdatusta epäreiluuden tunteesta.

Mitä voit tehdä ankeuttajan hillitsemiseksi?

Pidä mielessä, ettei valittaja välttämättä itse huomaa omaa marmatustaan. Olennaista onkin oivalluttaa työkaveria näkemään käyttäytymistään ulkopuolisen silmin.

Panosta kuuntelemiseen ja empatiaan – syyttely tuskin poikii mitään hyvää!

Valittamisen hillitsemisessä ensiarvoisen tärkeää on myös se, ettet lähde mukaan valituskuoroon. Esitä sen sijaan positiivisia tai neutraaleja näkökulmia. Älä kuitenkaan pakota valittajaa väkisin positiiviseksi, vaan tarjoa tilaisuus kertoa, miksi hän näkee asian negatiivisessa valossa.

Hyvänä työkaverina voit ottaa työkaverin jaksamisen puheeksi sopivassa tilanteessa. Voitte keskustella työhön ja työyhteisöön liittyvistä seikoista, kuten hänen työkuormastaan, töiden jakautumisesta tiimiläisten kesken sekä työkaverin ja esihenkilön välisestä suhteesta.

Jos työasiat vaikuttavat olevan mallillaan, voit kenties kysyä jotakin työkaverin kotiasioista. Jatkuvan valittamisen taustalta saattaa paljastua lapsen tai vanhemman sairastelua, vireillä oleva avioero, rahahuolia tai särkevä selkä; kukaan tuskin valittaa täysin turhasta.

Valittajalle voi olla tärkeää saada tilaisuus kertoa mieltä painavasta asiasta. Jos taustalta löytyy korjattavaa, voit työkaverina auttaa muuttamaan tilannetta parempaan päin.

Joskus pelkästään asian sanominen ääneen vapauttaa tunnelmaa ja parantaa kaikkien mielialoja. 

Voit myös kysyä yhteisiltä kollegoiltanne, ovatko muut työyhteisössä huomanneet, ettei työkaverilla kenties ole kaikki kunnossa. Vaikka ärsytyskynnys valittamisen suhteen olisi ylitetty, vältä pahansuopaa juoruilua. Keskity sen sijaan avaamaan keskustelua siitä, kuinka voisitte yhdessä parantaa kollegan oloa ja sitä kautta koko työyhteisön tunnelmaa.