Uratarinat

Mikä minusta tulee isona – KoruMies Arvi

Kuvassa Arvi ja Sessa.

15-vuotias Arvi Martikainen on Suomen nuorimpia yrittäjiä. Yritys sai alkunsa hevosharrastuksesta: kilparatsastus on ollut nuoren miehen sydäntä lähellä pienestä pitäen – ja oman kilpahevosen hankinta vaati rahaa.

10-vuotias Arvi halusi kovasti työllistää itseään, että hän saisi ostettua oman kilpahevosen. Neuvokas nuorimies kiersi ovelta ovelle tehden talviaikaan lumitöitä, kunnes keksi myydä valmistamiaan koruja. Koska toiminta osoittautui kannattavaksi, Arvi halusi perustaa oman yrityksen.

Nuori ikä koitui kuitenkin haasteeksi, mutta jo 12-vuotiaana Arvista tuli virallisesti yrittäjä.

– Harrastan esteratsastusta ja haluan työskennellä kilparatsastajana. Kun hevoseni Nasun jalat eivät kestäneet aktiivisia hyppytreenejä eikä kilpailua, tarvitsin uuden hevosen ja se oli alkusysäys yrittäjyyteen. Aloitin kaupanteon 2015 syksyllä ollessani 10-vuotias ja koska toimintani osoittautui kannattavaksi halusin perustaa yrityksen. Pienten mutkien kautta, sain kuin sainkin verottajalta oman y-tunnuksen ja pääsin myös ennakkoperintärekisteriin. Kaupparekisteriin yritykseni hyväksyttiin 13.6.2017 kun täytin 12 vuotta, Arvi Martikainen kertoo.

Arvi sai tukea yrittäjähaaveilleen kotoa, etenkin yrittäjä-äidiltään, joka opasti ja kannusti eteenpäin. Pukkilassa asuva Arvi on Uudenmaan Yrittäjien nuorin ja samalla myös koko Suomen nuorimpia yrittäjiä. Mutta mistä KoruMies sai liikeideansa?

– Siskoni sai Pariisin tuliaisena korusetin, josta pystyy valmistamaan erilaisia koruja. Eräänä päivänä kokeilin muutaman korun valmistamista ja niistä tuli tosi kivoja. Koruille tuntui olevan kysyntää, joten tilasin lisää korunosia ja tein niitä lisää. Valmistin tilaamistani osista nikkeli-, lyijy- ja kadmiunvapaita itse suunnittelemiani koruja. Pukkilan alueella hintaan sisältyi myös KoruMiehen kotiinkuljetuspalvelu, Arvi Martikainen kertoo.

Suomen tapahtumat tutuiksi

Korubisnes poiki myös uusia aluevaltauksia. Nyt Arvi kiertää ympäri Suomen puhujakeikoilla. Kun korona-aikana reissut ovat jäissä, yläkoulun viimeistä luokkaa käyvä Arvi keskittyy kouluun. Urheilullisella, aiemmin telinevoimisteluakin harrastaneella nuorella, on toiveissa päästä opiskelemaan Mäkelänrinteen lukioon Helsinkiin.

– Korona-aikana monet tilaisuudet ovat siirtyneet tulevaisuuteen. Odotan, milloin pääsen taas kiertämään erilaisia tapahtumia. Yritystoimintaani kuuluu myös hevosten kengityspalvelu ja käyn ratsastamassa asiakkaideni hevosilla. Luento- ja puhujakeikoilla aiheenani on yrittäjyys, omien unelmien tavoittelu ja hevosharrastuksen puolesta puhuminen, Arvi listaa.

Ylpeä Hevosmies

Yrittäjyyden lisäksi Arvin tärkein tehtävä on pyrkiä nostamaan poikaratsastuksen asemaa Suomessa. Hevosharrastus kun mielletään edelleen enemmän tyttöjen lajiksi.

Toivoisin, että tulevaisuudessa yhä useampi hevosmies voisi vapaasti kertoa harrastuksestaan pelkäämättä ilkkumisen kohteeksi tuloa. Mielestäni jokaisella on oikeus harrastaa rakastamaansa lajia sukupuolesta riippumatta, Arvi sanoo.

Arvi on kiitollinen siitä, että hänen vanhempansa kannustivat häntä pienestä pitäen työntekoon.

– Arvostan saavutuksiani aivan eri tavalla, kun olen saavuttanut ne omalla työlläni. Yrityksen perustamisesta noin vuoden kuluttua olin saanut ”hevosrahat” kasaan ja ”fanieni” nimeämä ruuna, Valko (Cata Marco), muutti luokseni Ruohojärven ratsutallille Mäntsälään 21.1.2017, Arvi muistelee.

Kuvassa Sessa ja suomenhevosori Donny, joka on yksi Arvin kisattavista hevosista, jonka omistaa Heidi Jokinen Maisa Hyttinen

Kuvassa Arvi, Sessa ja suomenhevosori Donny, joka on yksi Arvin kisattavista hevosista, jonka omistaa Heidi Jokinen.

Esteet on tehty ylitettäviksi

Arvin positiivisuus ja elämänmyönteisyys on tarttuvaa sorttia. Niinpä hänellä on paljon seuraajia ja ihailijoita muun muassa sosiaalisessa mediassa. Hän haluaa olla kannustava esimerkki muille – iästä riippumatta. Arvin mukaan unelmiensa eteen kannattaa tehdä töitä.

– Hevoset ovat minulle kaikki kaikessa ja aion työskennellä hevosten parissa koko elämäni ajan. Haaveammattia en osaa vielä varmaksi sanoa, mutta aika näyttää mihin suuntaudun. Hevoset tulevat joka tapauksessa olemaan osa elämääni tavalla tai toisella. Haluaisin kiertää maailmaa ja asua jonkin aikaan vaikkapa Irlannissa, josta löytyvät maailman parhaat kenttäratsastajat. Olin Irlannissa kuukauden ajan 13-vuotiaana, ja se teki minuun lähtemättömän vaikutuksen.

Nuorille opintosuuntaa miettiville Arvi antaa muutaman neuvon.

Hän kannustaa jokaista löytämään oman tiensä ja omat kiinnostuksen kohteensa. Massan mukana kulkeminen ei yleensä tuo toivottua lopputulosta.

– Asenne ratkaisee aina ja kaikessa. Myös yrittäjyys on hyvä vaihtoehto itsensä työllistämiseen. Kannattaa käyttää mielikuvitusta, niin löytää oman ”unelma-ammattinsa”. Ja tärkeintä on aina muistaa, että esteet on tehty ylitettäviksi, niin elämässä kuin kilparadallakin. Ainoa joka voi sinua omissa unelmissasi estää, on sinun oma pääsi, Arvi kannustaa.

 

 

Toimittaja: Riikka Hollo
Kuvaaja: Maisa Hyttinen