Vastuullisuus

Johda esimerkillä, sillä metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan

Vastuullinen työpaikka

Kestävän arvopohjan päälle voidaan rakentaa vastuullista työnantajuutta myös kriisin keskellä, kirjoittaa Eilakaislan toimitusjohtaja Erika Ehrnrooth.

Kriisit koettelevat yritysten arvoja, sillä poikkeustilanteessa punnitaan, kuinka hyvin yritystä niiden kautta todella johdetaan. Koronaepidemian edetessä olemme koko ajan joutuneet keksimään uusia ratkaisuja yritysasiakkaillemme, mutta paikoin työntekijöiden kohdalla ei ole ollut muuta vaihtoehtoa kuin lähteä yhteistoimintaneuvotteluihin. Ratkaisevan tärkeää vastuullisena työnantajana on se, kuinka neuvottelut hoidetaan: keskustelut täytyy käydä avoimesti ja ymmärrettävällä tavalla niin, että toimihenkilö varmasti käsittää mitä prosessissa tapahtuu.

Smaragdiset pelisäännöt

Uskon vahvasti siihen, että metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan. Minulle yritysjohtajana on tärkeää viljellä avointa, empaattista työyhteisöä, jossa kaikki omien toimenkuviensa puitteissa rakentavalla tavalla osallistuvat liiketoiminnan kehittämiseen. Yhdessä johtoryhmämme kanssa sovimme viime syksynä Eilakaislan smaragdiset pelisäännöt (timanttisuutta oli mielestämme maailmassa jo tarpeeksi), joiden kautta johdamme ja haluamme, että Eilakaisla tulee johdetuksi.

Kiitettävä palvelukokemus lähtee yrityksemme sisältä eli sen ihmisistä ja yrityskulttuurista.

Se taas rakentuu arvoistamme: asiakaskeskeisyydestä, laadusta, yrittäjähenkisyydestä, jatkuvasta kehittymisestä ja taloudellisuudesta. Myös koronakriisin keskellä nämä pelisäännöt ovat muodostaneet vahvan tukipilarin niin asiakas- kuin myös sisäiselle työlle.

Kultaakin kalliimpi merkityksellisyys

Yksi vastuullisen työnantajan tehtävistä on tarjota työntekijöille merkityksellistä ja arvokasta työtä. Eilakaislalla tehtävä työ jo lähtökohtaisesti on yhteiskunnallisesti arvokasta – madallamme yritysten riskiä työllistää rekrytoimalla oikeanlaista kompetenssia ja autamme myös työttömiä löytämään työtä.

Koronasta huolimatta, ja myös koronan takia, työmme on nyt entistäkin merkityksellisempää.

Pidämme yritysasiakkaistamme ja vuokratyöntekijöistämme huolta. Tuemme ja ohjeistamme, muistuttaen, että tämä kriisi tulee jossain kohtaa olemaan ohi ja että yhdessä selviämme siitä.

Toimitusjohtajana minun on ollut ilo huomata, että työntekijämme viihtyvät meillä ja että työ antaa heille paljon. Työstä maksettava korvaus on toki tärkeää ja vastuullinen työnantaja huolehtii siitä, että palkka maksetaan ajallaan ja oikein, mutta moni tutkimus osoittaa, että kun työ koetaan merkityksellisenä ja työssä viihdytään, palkan merkitys pienenee. Kuinka upeaa onkaan sekä työnantajaa, työntekijää että yrityksen asiakkaita ajatellen, että työtä tehdään sydämestä, eikä ainoastaan rahan takia!

Brändi nojaa arvopohjaan

Työnantajan brändillä on yhä suurempi merkitys työntekijöille ja -hakijoille. Työstämme parhaillaan Eilakaislan vastuullisuusraporttia ja olemme  alamme ensimmäisten joukossa Suomessa, joka tämän työn saa valmiiksi. Olen ylpeä ja suorastaan liikuttunut siitä, kuinka Eilakaislan employer branding -työryhmä on lomautuksista huolimatta halunnut viedä asiaa eteenpäin. Aidosti ajattelen, että tämä on yrityskulttuurimme ja esimerkillä johtamisen ansiota. Samoin olen iloinen nähdessäni, kuinka kestävän arvopohjan päälle voidaan rakentaa vielä parempaa ja vastuullisempaa työnantajuutta – myös kriisin keskellä.

Erika Ehrnrooth
Eilakaisla, toimitusjohtaja