Vastuullisuus

Esteetön rekrytointi tuo monimuotoisuutta työpaikalle

Vastuullinen työpaikka

Maailma tarvitsee sankareita. Nyt lennähtää ilmoille animaatiohahmo Vahti-sankari, joka taistelee yhdenvertaisen ja esteettömän rekrytoinnin puolesta. Hän jakaa ohjeita niin työpaikkailmoittelun, haastattelun kuin henkilöstövalinnan tekemisestä.

Videon on tehnyt Sillis eli Vili Välimäki. Vahti-sankari kohdistaa videolla viestinsä työnantajalle, joka haluaa aidosti löytää uudenlaisia työntekijöitä. Yhdessä he kulkevat läpi rekrytoinnin vaiheiden. Selviää, että esteetön ja kaikille sopiva rekrytointi ei ole oikeastaan sankaritekoja, vaan pieniä valintoja ja omien käytäntöjen tarkistamista.

Lopulta työnantaja päätyy erinomaiseen ratkaisuun. Sankari ja hänen sanomansa syntyivät Vahti-hankkeen työpajoissa, joissa pohdittiin rekrytoinnin sudenkuoppia ja ratkaisuja. Yhdenkään työnhakijan rekrytointi ei saa jäädä kiinni hänen ominaisuuksistaan, jotka eivät liity työn tekemiseen.

Tätä läksimme tavoittelemaan. Videon uutta verta kaipaava työnantaja ei ole ajatuksineen yksin, sillä henkilöstön monimuotoisuus on todettu lukuisissa tutkimuksissa kannattavaksi. Sen avulla saavutetaan liiketoimintahyötyjä, uusia ideoita ja tavoitetaan paras mahdollinen osaaminen. Videon opit takaavat, että organisaatio löytää uudenlaisia ja erilaisia osaajia taloon. Esteetön rekrytointi -video tarjoaa työnantajalle myös tavan soveltaa yhdenvertaisuuslakia. Vaikka video on tehty Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiön koordinoimana, sen ohjeet auttavat huomioimaan monia muitakin vähemmistöihin ja haavoittuvassa asemassa olevia työnhakijoita.