Oletko kokenut ja toimeenpanokykyinen johtaja, jolla on näkemystä Helsingin työllisyyspalveluiden tulevaisuudesta? Motivoiko sinua uuden kehittäminen ja muutoksen johtaminen? Haluatko ratkaista työn ja tekijöiden kohtaantoa?
Etsimme nyt yksikön johtajaa Helsingin työllisyyspalveluliikelaitoksen ennakollisten palveluiden yksikköön.
Työllisyyspalveluliikelaitos vastaa 1.1.2025 alkaen julkisten työvoimapalveluiden tuottamisesta ja kaupungin työllisyyden edistämisestä sekä niihin liittyvästä kehittämisestä ja koordinaatiosta sekä työikäisten kotoutumista edistävien palveluiden tuottamisesta. Ennakollisissa palveluissa tehdään työtä sen eteen, että työllisyyskehitys on myönteinen ennaltaehkäisten työttömyyttä. Ennakkollisissa palveluissa onnistuminen edellyttää onnistumista erityisesti kumppanuuksissa esimerkiksi oppilaitosten, palvelun tuottajien ja kolmannen sektorin kanssa. Ennakollisten palveluiden monialaisia palvelukonsepteja ovat mm. International House Helsinki (IHH), Nuorten työllistymistä edistävän monialainen tuen yhteispalvelu (Ohjaamo) ja työvoiman ulkopuolella olevien kotoutujien palvelut.
Yksikön johtajana pääset rakentamaan uutta Helsingin työllisyyspalveluliikelaitosta ja käynnistämään sen toimintaa. Vastaat ennakollisten palvelujen henkilö- ja työnantaja-asiakkaille tarjottavien palveluiden ja toimintojen johtamisesta, kehittämisestä ja niihin liittyvästä valmistelutyöstä. Varmistat työllisyyspalveluiden palvelustrategian sekä kaupungin strategisten linjausten toteutumisen ja edustat kaupunkia vastuualueesi sidosryhmien ja kumppaneiden kanssa tehtävässä yhteistyössä. Vastaat yksikkösi palvelukyvystä ja kustannusvaikuttavuudesta sekä toiminnan tuloksellisuudesta ja taloudesta. Työssäsi huomioit ennakoivasti toimintaympäristössä tapahtuvia muutoksia. Lisäksi yksikön johtajana olet osa työllisyyspalveluiden johtoryhmää. Johdat noin 50-100 henkilön yksikköä ja toimit tiimipäälliköiden valmentavana esihenkilönä. Lisäksi johdat ja koordinoit sovittujen tiimien ja työryhmien toimintaa työllisyyspalveluiden liikelaitoksessa.
Etsimämme henkilö on taitava ihmisten johtaja ja omaa innovatiivisen työotteen. Edellytämme tehtävässä näkemystä ja osaamista työttömyyden ennalta ehkäisemisen keinoihin sekä siihen, miten Helsingin työllisyyteen voidaan vaikuttaa. Lisäksi edellytämme kokemusta kumppanuuksien johtamisesta sekä vaikuttavasta kumppaniverkoston ja sidosryhmien kanssa tehdystä työstä. Arvostamme kokemusta suuren yksikön ja isojen kokonaisuuksien johtamisesta, erityisesti muutoksen johtamisesta. Omaat erinomaiset neuvottelu- ja vuorovaikutustaidot ja esiinnyt vaikuttavasti. Olet valmentava johtaja ja sinulla on erinomainen paineensietokyky myös ristiriitaisten odotusten keskellä. Eduksi luemme erinomaisen englannin kielen taidon.
Tarjoamme sinulle monipuolisen ja haastavan tehtävän, jossa pääset hyödyntämään kaikkea aiempaa osaamistasi helsinkiläisten työnhakijoiden ja työnantajien hyväksi. Johdat parhaita asiantuntijoita työssä, jonka päämääränä on jokaisen mahdollisuus mahdollisimman hyvään ja kestävään elämään kaupungissa, jossa työ löytää tekijänsä. Saat johtamistehtävääsi tukea mm. innostavalta päällikkötiimiltä ja pääset kehittämään myös omaa osaamistasi.
Tehtävän kelpoisuusehtona on ylempi korkeakoulututkinto, kokemusta johtamistehtävissä sekä suomen kielen erinomainen ja ruotsin kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito.
Virassa on kuuden kuukauden koeaika. Ennen viran vastaanottamista valitun tulee esittää hyväksyttävä selvitys terveydentilastaan. Kaupungilla johdon tehtävissä sovelletaan kokonaispalkkajärjestelmää. Tehtävä sijoittuu alkuun kaupunginkanslian organisaatioon ja siirtyy 1.1.2025 lähtien uuteen perustettavaan liikelaitokseen.
Hakuaika päättyy 5.6.2024 klo 16. Rekrytoinnissa käytetään videohaastattelua, jonka jälkeen osa kutsutaan ryhmähaastatteluihin, jotka järjestetään 17.-19.6. Tämän jälkeen osa kutsutaan henkilökohtaisiin haastatteluihin kesä-heinäkuun vaihteessa.
Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi Helsingin kaupunki kannustaa anonyymiin rekrytointiin, ja tämä rekrytointi toteutetaan anonyymisti. Anonyymin rekrytoinnin tavoitteena on kohdentaa huomio hakijan ammatilliseen osaamiseen sekä työkokemukseen. Täytä työnhakulomake normaalisti. Huomioi hakemusta kirjoittaessasi, että se noudattaa anonymiteetin periaatteita. Esihenkilö valitsee haastateltavat henkilöt anonyymin yhteenvedon perusteella eikä siinä ole nähtävissä hakijan nimeä, ikää, sukupuolta tai äidinkieltä.
Sopimusala
KVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus
Lisätiedot
Mari Suoja, p. 040 668 3721, 28.5. klo 15-16, 30.5. klo 14-15 ja 3.6. klo 9-10.
https://tyollisyyspalvelut.hel.fi/fi