Helsingin kaupunki - Tietoa työnantajasta
Tietoa työnantajasta
Helsinki. Vaikuttavia töitä.
Helsingin kaupunki on Suomen suurin työnantaja. Meillä on töissä noin 39 000 eri alojen ammattilaista ja asiantuntijaa neljällä toimialalla ja keskushallinnossa.
Me kaupungin työntekijät teemme vaikuttavaa työtä joka päivä, jotta hyvä helsinkiläinen elämä toteutuisi mahdollisimman monella tasolla. Annamme päivittäin panoksemme, että kaupungin asiat sujuisivat odotusten mukaisesti - aina päiväkodin lauluhetkestä seniorikeskuksen iltapalaan, sileältä nurmikentältä toimivaan tietojärjestelmään ja kaupunkijuhlasta turvalliseen liikkumiseen. Pidämme ainutlaatuista kaupunkikulttuuriamme elinvoimaisena, ja vaikutamme siihen, että tässä kaupungissa viihdytään lapsuudesta senioriksi tai vain hetken läpikulkumatkalla.
Päivittäin varmistamme, että me kaupungin työntekijät, voimme tehdä vaikuttavaa työtämme turvallisesti ja vakautta kokien. Tarjoamme mahdollisuuksia ja onnistumisia sekä päivittäistä yhteenkuuluvuutta työntekijöiden välillä. Helsingin kaupungilla jokainen voi tehdä työurastaan omanlaisensa rakentamalla sitä ylös ja sivulle, tai löytää ja sitoutua siihen omaan juttuunsa.
Helsingin kaupungilla jokainen työntekijä voi tehdä kaupunkilaisten elämään vaikuttavaa työtä ja elää itsensä näköistä, täyttä elämää.
Katso kaikki Helsingin kaupungin avoimet työpaikat
Lue kuulumisemme!
Tutustu ihmisiimme ja tehtäviin meillä!
Yhteystiedot
Helsingin kaupunki muualla verkossa
Työnantajan verkkosivulleTutustu työnantajaan Helsingin kaupunki
- Mihin kesätyöhön sinä sopisit Helsingin kaupungilla, testaa heti!
- Raitista ilmaa ja maiseman skannailua: Helsingin kaupungin rantavahdilta vaaditaan valppautta ja pelisilmää
- Tee testi: Millainen helsinkiläinen sinä olet?
- Helsingin kaupunki tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia sote-alan opiskelijoille
- Kesätyö Helsingin kaupungin futistoiminnassa on rentoa ja hauskaa - ”Parasta oli saada urheilla työkseen”
- Laaduntarkkailija tekee merkityksellistä kesätyötä Helsingin kaupungilla
- Yhdessä epidemiaa vastaan- Helsingin kaupungilla työn ilmapiiri on välitön
- Helsingin kaupunki & vuoden 2020 Työelämän Vastuullisuusteko
- Työ innostaa 20 vuoden jälkeenkin: "Omaan tekemiseen voi vaikuttaa joka päivä"