Oletko muistisairaista kiinnostunut sairaanhoitaja?
Nyt olisi sinulle sairaanhoitajan paikka avoinna Hopeatien palvelutalon ryhmäkodissa. Meillä on uudenaikaiset tilat työskennellä ja monipuolinen työ, jossa pääset kehittämään hoitotyön osaamistasi.
Sairaanhoitajana teet työtä tärkeänä osana monialaista työyhteisöä. Vastaat osaltasi ryhmäkotien lääkehoidosta, yhdessä toisen sairaanhoitajan ja lääkärin kanssa. Sairaanhoitajilla on merkittävä rooli asukkaiden kokonaisvaltaisesta ja hyvästä hoidosta, sekä lähihoitajien tukemisesta ja ohjaamisesta hoitotyön eri tehtävissä.
Työskentely tapahtuu pääasiassa arkena aamuvuoroissa, mutta mukaan lukeutuu myös yksittäisiä päivystävän sairaanhoitajan vuoroja iltaisin ja viikonloppuisin. Pääset itse vaikuttamaan työvuoroihisi.
Toivomme sinulta hyviä tiimityötaitoja, kykyä hallita kokonaisuuksia, vastuullista työotetta ja halua työskennellä ikäihmisten parissa.
Hopeatien palvelutalo sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella Pohjois-Haagassa, aivan juna-aseman tuntumassa. Työntekijöillä on käytössään lämmin autotalli.
Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja vaihtelevan työn lisäksi laajat koulutus- ja kehittymismahdollisuudet sekä hyvät loma-, työmatka- ja lounasedut.
Jätä hakemuksesi osoitteessa helsinkirekry.fi
Kelpoisuusehto:
Sairaanhoitajan ammattikorkeakoulututkinto tai aiempi opistotason tutkinto tai erikoissairaanhoitajan tutkinto tai terveydenhoitajan tai kätilön tutkinto, johon sisältyy laillistus sairaanhoitajaksi. Tehtävässä edellytetään terveydenhuollon ammattihenkilöstä annetun lain (559/1994, 1200/2007) mukaista laillistusta Suomessa.
Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja tyydyttävä kirjallinen taito.
Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa.
Valitun henkilön on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä iäkkäiden henkilöiden kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (laki sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta 741/2023, 28 §) mukainen rikosrekisteriote.
Tehtävässä edellytetään LOP/LOVe LOP-lääkeluvan hyväksytty suorittaminen viimeistään koeajan kuluessa.