Work-life balance ei ole työtunteja vaan turvaa
Työn ja muun elämän yhteensovittamisen yhteydessä puhutaan nyt paljon work-life balancesta, siitä miten työn ja vapaa-ajan tulisi olla tasapainossa ja miten tähän balanssiin päästään. Keskustelu kääntyy usein työtunteihin, mutta mielestäni tasapainon hakemisessa ei ole kyse työtunneista, vaan turvasta.
Asiantuntijatehtävissä harva enää pystyy mustavalkoisesti erottelemaan työaikaa vapaa-ajasta, vaan väkisinkin jo pelkkien laitteiden, sähköpostin ja ihan vaan työnkuvien muutoksen ansiosta työ läikkyy vapaalle - ja toisin päin. Omaa työtään johtavan asiantuntijan omalle vastuulle jää, miten tasapainon pyrkii säilyttämään. Teetkö töitä kellon ympäri koska se on mahdollista vai vedätkö rajan ja elät muutakin elämää? Tiedätkö, mikä työssäsi kuormittaa sinua ja miten voit palautua kuormituksesta?
Työtuntien sijaan työelämän tasapainosta puhuttaessa pitäisi mielestäni puhua ennemminkin turvasta: tuntevatko työntekijät olonsa turvalliseksi töissä? Enkä puhu nyt fyysisestä turvallisuudesta. Kellokortin kyttäämisen sijaan fokus pitäisi siirtää työntekijöiden henkiseen hyvinvointiin ja turvallisuuden tunteeseen. Jollekin ylityöksi tuntimäärissä menevä työtaakka ei välttämättä rasita sen enempää kuin normaali työmääräkään, mutta toiselle jo työajan puitteissa tapahtuva työskentely voi taas olla äärimmäisen kuormittavaa. Kumpi siis uupuu helpommin? Työtuntien tuijottaminen kertoo vain osa totuutta, tärkeämpää olisi puhua siitä, miten yksilöt palautuvat työstään ja miten työnantaja voi tukea tätä.
Ilman psykologisesti turvallista työympäristöä työntekijöiden voi olla hankala pukea tuntemuksiaan jaksamisestaan sanoiksi: voiko normaalin työajan puitteissa uupua kun tuo toinen painaa kellon ympäri eikä valita? Voi. Kuten sanottu, jokainen kokee stressin ja näin ollen myös palautumisen yksilöllisesti, eikä kumpikaan ole työtunteihin sidottu.
Tavallisesti esimerkiksi ruuhkavuosia elävien vanhempien kohdalla usein ajatellaan, että lapsiperhearjen pyörittäminen on se rankin osuus, sillä työnsä he tekevät usein juurikin vain ja ainoastaan työajalla. Lapset pitää hakea hoidosta ajallaan ja illat menevät näiden ehdoilla, joten ei kai siinä ehdi edes stressaantua töistä? Moni perheellinen kuitenkin puskee työnsä pakon sanelemana tiiviiseen aikaikkunaan ja tämän takia saattaa kokea työnsä äärimmäisen rankkana ja stressaavana. Kun ylitöihin jääminen ei ole vaihtoehto, hommat on pakko saada valmiiksi työajan puitteissa - eikä aikaa kunnon palautumiselle aina löydykään sitten vapaa-ajalta. Uupua todellakin voi ihan työajan puitteissakin, eikä kyse ole edes harvinaisesta ilmiöstä.
Miten sinä huolehdit työn ja vapaa-ajan tasapainosta? Pidätkö tiukan linjan työtuntien kanssa vai sallitko työn haukkaavan osuuden myös vapaastasi? Entä miten työnantajasi tukee työsi ja vapaa-aikasi yhteen sovittamista?
Paula Narkiniemi
Vapaa kirjoittaja
Twitter: @PoolaKristiina
