Työhyvinvointi

Uupumus on hätähuuto

Hektisellä arjella on omat lieveilmiönsä. Salakavala uupumus hiipii yleensä pikku hiljaa. Ihminen on sopeutuva ja kestävä olento, mutta pitkittyneen stressin seurauksena keho ja mieli painavat hätäjarrua.

Se, miten ja millaiseen oireeseen uupunut itse havahtuu, riippuu aina ihmisestä. Ei ole harvinaista, että peliä ei vihelletä poikki, ennen kuin keho tekee täyden pysähdyksen. Huono asia uupumuksen liian pitkälle päästämisessä on se, että uupumus ei ”parane” muutamassa viikossa tai edes kuukaudessa.

Uupumus pakottaa pysähtymään

Uupumus on viesti, joka pakottaa pysähtymään, lepäämään ja muuttamaan toimintaa. Jos uupumus pääsee pitkälle, se johtaa hyvin usein masennukseen ja stressiperäisiin fyysisiin sairauksiin. Pitkittynyt stressi on merkittävin yksittäinen masennusta aiheuttava tekijä ja altistaa jopa viisinkertaisesti masennukselle.

Uupumus voi johtua monesta eri tekijästä, kuten työstä, taloushuolista, riitaisesta parisuhteesta, sairaudesta jne. Uupumuksessa keho on joutunut ”käymään kierroksilla” kauan ja mieltä painaneet tekijät, kuten murheet ja huolet, liian kiireinen tai epätyydyttävä työ tms. ovat vieneet elämänilon.

Tunnista uupumus

Uupumus voi alkaa vaivihkaa. Yleensä sitä edeltää stressaava tai vaikea ajanjakso, pienet hiljaiset viestit, joita emme malta tai halua kuunnella.  Viestit voivat olla kehollisia tai ne voivat tulla esiin mielen tasolla.

Liiallisen kuormituksen oireita, joita huomatessaan olisi jo syytä painaa jarrua:

- Nukahtamisvaikeudet

- Aamuöiset heräämiset

- Ylikierroksilla käyminen

- Äreys, kärsivällisyyden puute

- Keskittymisvaikeudet

- Unohtelu

- Ei jaksa eikä malta kuunnella muiden ihmisten puhetta

- Niska-hartiaseudun jännittyminen

- Närästys, ilmavaivat, suolistovaivat

- Sydämentykytykset, rytmihäiriöt

- Päänsärky, migreeni

- Jatkuva sairastelu

- Jo olemassa olevien sairauksien paheneminen

- Erilaiset fyysiset oireet (hikoilu, vatsakivut, kolotukset ja muut selittämättömät kivut)

Jos kuormittuminen jatkuu liian kauan, mukaan tulevat uupumisen oireet. Alkavan uupumuksen oireita voivat olla:

- Aloitekyvyn puute

- Kyynisyys

- Väsymys, joka ei helpota levolla

- Alakuloisuus

- Mielenkiinnon ja mielihyvän katoaminen

- Vetäytyminen omiin oloihin

- Alavireisyys

- Toivottomuus

- Syyllisyyden tunteet

- Itku ja yliherkkyys

- Maltin menettäminen

- Masentunut ja ahdistunut olo

Näitä oireita huomatessaan on hyvä hakea apua työterveyshuollosta tai omalta terveysasemalta.

Uupumus ei ole heikkoutta

Uupumus ei ole koskaan heikkoutta eikä kerro siitä miten ihminen sietää esimerkiksi kiirettä tai stressiä. Jokaisella on oma murtumispisteensä. Ei kannata verrata omaa stressiään tai väsymistään toisen ihmisen kokemaan väsymiseen tai stressiin.

Kun paineet kasautuvat ja huomaa, että kaikki ei ole kunnossa, itseään kannattaa kuunnella erityisen herkällä korvalla. Pahimmassa tapauksessa ihminen yrittää turruttaa oloaan ja kipuaan hetkellisesti esimerkiksi alkoholilla, mutta se ei hoida todellista stressin ja uupumuksen syytä, vaan pahentaa vain oloa.

Pysähdy ajoissa

Pysähtymällä ja tunteita sekä kehoa kuuntelemalla voi saada aitoa ja arvokasta tietoa siitä, miten voi.

Kysy itseltäsi:

Mitä tarvitsen juuri nyt?

Mitä elämässäni pitäisi tapahtua, että voisin paremmin?

Mitä tapahtuu, jos annan itseni levätä?

Jos uupumus on jo saanut vallan, tarvitaan yleensä lääkärin tukea ja sairauslomaa. Joskus uupuneen pysäyttää parhaiten toinen ihminen, joka antaa ns. luvan levätä ja päästää hetkeksi irti.