Pandemia paljasti piilevän epäluottamuksen työntekijöitä kohtaan

Etätyötä on takana nyt vuosi ja spekuloinnit siitä, minkälaiseen työskentelyn malliin aikanaan palaamme käyvät jo kuumana, vaikkei tietoa paluun ajankohdasta olekaan. Osa työnantajista ei kuitenkaan vieläkään ole oppinut luottamaan työntekijöihinsä, vaan työtä kytätään edelleen etänä ja toive on, että työtä tehtäisiin toimistolla rajoituksista ja turvallisuusriskeistä huolimatta. Oppivatko epäluuloiset työnantajat koskaan luottamaan työntekijöihinsä, jos edes vuosi etätyötä ei ole riittänyt tähän?

Massiivinen, osittain jopa työyhteisöjä repivä etätyökokeilu on kestänyt yhtä soittoa jo vuoden päivät, jonka aikana luulisi etätyökäytäntöjen juurtuneen organisaation kuin organisaation olemukseen. Mutta ei. Edelleen valitettavan säännöllisesti kuulee – nyt jo kauhujutuiksi luokiteltavia – tarinoita työpaikoista, joissa esihenkilöt kyttäävät alaistensa etätyötä tuntitasolla eikä etänä työskentelystä ole tullut noissa työyhteisöissä hyväksyttävää edes terveyden ja turvallisuuden uhalla. Parempi olisi olla pomon valvovan silmän alla konttorilla.

Luottamuksen ansaitseminen voi olla mahdoton tehtävä

Mitä perustavanlaatuista tällaisissa työpaikoissa sitten on pielessä? Luottamus. Sitä ei yksinkertaisesti ole, eikä sen rakentamiseksi ilmeisesti ole auttanut edes hyvin hoidettu työn jälki saati tulokset. Jos lähtökohtaisesti työnantaja ajattelee, että jokaisen työntekijän on ansaittava luottamus, ollaan jo matkalla metsään. Eikö lähtökohtaisesti kannattaisi luottaa työntekijöihin ja jos tätä luottamusta joskus sitten rikotaan, puuttua asiaan sen sijaan, että jokaisen pitää erikseen osoittaa olevansa luottamuksen arvoinen – yleensä työnantajan itse kehittämällä mystisellä skaalalla? On nimittäin todella vaikea määritellä, miten tuo luottamus ansaitaan. Tarkoittaako se yletöntä joustamista, ylitöitä, kuperkeikkoja vai mitä?

On jotenkin kummallinen ajatus, että palkataan työntekijöitä, joihin ei lähtökohtaisesti luoteta. Miksei? Ihmisethän pääasiassa aina pyrkivät tekemään parhaansa – myös työpaikoilla – ja olemaan hyviä, eikä päin vastoin. Etätyökeskustelussa ennen pandemiaa nousi tasaisesti esiin työnantajan pelko siitä, että etätyömahdollisuutta käytetään väärin: joku luistelee vastuuta pakoon ja tekee työajalla omiaan eikä työ tule tehdyksi. Tämä pelko on siivittänyt monen työnantajan säätämään tiukat etätyösäännöt, joista suorastaan paistaa luottamuspula. Todellisuudessa etätyötä väärin käyttävien ryhmä on kuitenkin vain prosentin luokkaa organisaatiossa. Massaa koskeva ohjeistus on siis tehty sen perusteella, että "ehkä joku käyttää tilaisuutta väärin". Varsin epäreilua ja ikävää massaa kohtaan, eikö?

Luottamuspula nakertaa tulosta

Jos työnantaja taas lähtökohtaisesti luottaa palkkaamiinsa työntekijöihin, pääsevät molemmat osapuolet helpommalla, kun perusasioita ei tarvitse kytätä saati todistella. Pandemiahan on päinvastoin osoittanut, ettei ongelma ole töiden vähäinen tekeminen etänä vaan työn kuormitus ja lipsuminen vapaa-ajalle. Toimistolla taukoja tulee luonnostaan kanssakäymisen lomassa, mutta kotona työn imu voi viedä mukanaan. Ei ihme, että suurin osa haluaisikin ainakin osittain palata jo toimistolle, joten tästäkin näkövinkkelista käsin luottamuspulaa potevat työntantajat voisivat pohtia tilanteen uudelleen.

On tutkitustikin selvää, että kun työntekijät kokevat työilmapiirin luottamukselliseksi he tekevät parempaa tulosta. Työstä tulee merkityksellistä kun siihen voi itse vaikuttaa ja kun ihmisiä kohdellaan hyvin ja kunnioittavasti.

Tämän jos minkä luulisi kiinnostavan työnantajia ja auttavan niitä viimeisiäkin epäluottamuksen linnakkeita purkamaan muurejaan ja päästämään irti, eikö?