Työllisyysnäkymät

Näin yhdistät työn ja opiskelun

Kun opiskelut vastaavat työn haasteita ja laajentavat ammatillista osaamista, motivaatio pysyy korkealla. Näin opiskelu onnistuu joustavasti työn ohessa.

DB Schenkerin Head of Differentiating IT, Finland -tehtävissä työskentelevälle Antti Annalalle oli alusta asti selvää, että hän suorittaisi digitaalisen palvelumuotoilun opintonsa työnsä ohessa ilman opintovapaita. Koska opinnot istuivat tiiviisti hänen työkuvaansa, työnantaja mahdollisti ensimmäisen vuoden lähiopintojaksojen suorittamisen joustavasti. Muuten Annala on opiskellut pääosin iltaisin ja viikonloppuisin. 

– Ensimmäinen vuosi oli todella intensiivinen, koska otin niin paljon kursseja. Se tarkoitti tiukkoja parin viikon rankkoja rutistuksia, mutta minulle sopii, että välillä painetaan kovempaa, kunhan sen jälkeen on mahdollisuus palautua. Tiukan jakson jälkeen lähdin usein vaimon tai kaverin kanssa vaeltamaan. Latautumismielessä kaksi yötä metsässä vastaa kolmea viikkoa rantalomalla.

Ensimmäisen vuoden jälkeen kiivas opintotahti kuitenkin hidastui; esimerkiksi häiden suunnittelu vei aikaa viikonlopuista eikä Annala saanut vuoteen aloitettua opinnäytetyönsä tekemistä. 

– Haastavinta opinnäytetyön tekemisessä on, ettei työlle ole valmiita deadlineja. Siksi tärkeintä on suunnitella ja aikatauluttaa opinnot hyvin ja hyväksyä, että joutuu välillä luopumaan jostakin. Opintolinjallamme on onneksi tosi hyvä verkkoyhteisö, jossa sparraamme ja tsemppaamme toisiamme. On lohduttavaa, kun joku laittaa aamuyhdeltä viestin, että joko riittäisi. Tulee fiilis, etten puurra täällä ihan yksinäni.

Opiskelutauon aikana idea työnantajalle tehtävästä lopputyöstä kypsyi Annalan mielessä ja hänen päästyään taas vauhtiin, työ valmistui jopa etuajassa juhannukselle asetetusta tavoitteesta.

– Jätin lopputyöni juuri tarkastettavaksi ja nyt on aika kaivaa vaelluskengät kaapista. Tässä tilanteessa koronasta on jopa ollut hyötyä, sillä nyt ajasta kilpailevat viikonloppumenot ja harrastukset ovat hävinneet kalenterista lähes kokonaan.

Koulu kannustaa työskentelemään samanaikaisesti

Hotelli ja ravintola-alan restonomi Markus Veikkolainen viihtyi vuosia työelämässä, kunnes hän vuonna 2017 palasi Haaga-Heliaan suorittamaan palveluliiketoiminnan johtamisen -jatko-opintokokonaisuutta.

Pian opintojen alettua Veikkolainen toteutti pitkäaikaisen unelmansa yrittäjyydestä ja perusti perheensä miesten kanssa Hiisi Homes -yrityksen, joka tarjoaa koteja tilapäisiin tarpeisiin.

– Yrittäjä on oman elämänsä herra, joten aikataulullisesti opintojen järjestely oli suhteellisen helppoa, mutta todellisuudessa opinnoille oli todella vaikea löytää aikaa yrityksen alkutaipaleella. Otin aluksi liikaa kursseja, mutta tajusin pian, ettei hommassa ole mitään järkeä. Sen jälkeen vähensin määrää ja olen ottanut tavoitteekseni suorittaa koulun neljässä vuodessa. Se on maksimiaika, jonka koulussa saa olla kirjoilla.

Korona-aikana opiskelu tapahtuu pelkästään verkossa, mikä sysää vastuun etenemisestä vahvemmin opiskelijoille itselleen.

Veikkolaisen mukaan lähes kaikki ohjelmassa opiskelevat työn ohessa ja siihen myös kannustetaan voimakkaasti. Kurssit ja aikataulut ovat helposti muovailtavissa ja monia kursseja voi suorittaa valinnan mukaan päivisin tai iltaisin.

Nyt opintoja on jäljellä noin vuodeksi. Veikkolaisen mielessä hahmottuu parhaillaan lopputyöaihe, joka luo uutta liiketoimintamallia omalle yritykselle.

Töiden ja opintojen yhteen kietoutuminen on tosi iso motivaatiotekijä opiskelussa.

Jaksamisen suhteen Veikkolaisen vinkkejä ovat tasapainon, kuten harrastusten ja perheajan ja työn yhteensovittaminen, sekä hyvä uni, josta hän ei suostu kiireessäkään tinkimään. 

– Onneksi unenlahjani ovat sellaiset, että esimerkiksi stressi vaikuttaa nukkumiseeni hyvin vähän.

Näin yhdistät työn ja opiskelun:

– Työnantajan tuki helpottaa opintoja sekä henkisellä tasolla että käytännössä, joten keskustele aiheesta etukäteen. Kerro miten työnantaja hyötyy opinnoistasi.

– Hahmottele realistinen aikataulu opinnoillesi ja lopputyön tekemiselle.

– Aloita opinnäytetyön miettiminen hyvissä ajoin, jotta aihe ehtii jalostua mielessäsi. Jos näet tulevaisuutesi nykyisessä työpaikassasi, aihe kannattaa sitoa siihen.

– Älä haali samaan aikaan muita projekteja. Hyväksy, että joudut ehkä luopumaan vapaa-ajastasi.

– Pidä yhteyttä kurssikavereihin ja hyödynnä vertaistuki.

– Varaa aikaa myös palautumiseen ja tee asioita, jotka tarjoavat rentouttavaa vastapainoa työlle ja opinnoille.