Työhyvinvointi

Motivaatio lähtee sinusta

Motivaatio voi olla välillä hukassa, mutta oman itsensä johtaminen vasta vaatiikin työtä. Välillä enemmän, välillä vähemmän. Tuntuuko sinusta, että elät työssäsi ja elämässäsi vain lomasta toiseen?

Elämme motivaatiositaattien kultakautta. Itsensä motivointi ja johtaminen ovat tärkeitä taitoja, koska työelämä on vaativaa, ja siviilielämä on kovilla sen myötä. Jos mielii edetä, jaksaa ja vielä olla onnellinen, on osattava keskittyä intohimolla siihen mitä kulloinkin tekee. On oltava tehokas ja sitten levättävä. Vaan entä, jos ei niin kovasti tykkää siitä mitä tekee? Mistä löytyy motivaatio, kun loma on kaukana ja työstä on tullut taakka?

Arjesta nauttiminen onnistuu, jos kykenee näkemään arkisissa asioissa merkityksellisyyttä ja mielekkyyttä. Arki on onni sille, joka osaa antaa arvoa päivän jokaiselle kohtaamiselle ja kaikelle tekemiselle. Kiireen keskellä tämä tarkoittaa, että osaa havainnoida positiivisia asioita hälinästä huolimatta. Onni luuraa oikeasti ihan pienissä asioissa. Työssään voi kokea tyytyväisyyttä ja siitä voi motivoitua, vaikkei se olisikaan kutsumus.

Miksi motivaatio meinaa loppua kesken, vaikka kuinka yrittäisi olla positiivinen ja kiitollinen?

– Motivaatio liittyy tarpeisiin. Halut tulevat ja menevät, mutta tarpeet eivät jätä rauhaan. Motivaatio liittyy ensinnäkin primitiivisiin perustarpeisiin pysyä elossa, tuntea turvallisuutta, kuulua joukkoon, kokea olevansa tärkeä ja saada välillä vähän vaihtelua. Kun perusta on kunnossa, meitä alkaa motivoida yhä enemmän henkinen kasvu, toisten auttaminen tai vaikka maailman merien tervehdyttäminen. Ennemmin tai myöhemmin itse kukin alkaa pohtia omaa paikkaansa maailmassa ja merkitystään sukupolvien jatkumossa. Saman kaavan toistaminen päivästä ja vuodesta toiseen alkaa puuduttaa, koska haluamme kokea itsestämme enemmän. Silloin on aika alkaa tutustua itseen – ei vasta lomalla vaan nyt, arjessa, Certified Holistic Health Coach, KTM, MTi Pirkko Tavaila sanoo.

Tuska puskee, kunnes visio alkaa vetää. Arkeen tulee uudenlaista mielekkyyttä, kun alkaa tehdä tilaa omille toiveilleen ja unelmilleen. Se voi tarkoittaa uutta harrastusta, lukemista tai hetken itsekseen oloa ensimmäisenä aamulla. Ajan myötä alkaa miettiä viettääkö aikansa oikeassa seurassa ja tekeekö asioita vain muita miellyttääkseen vai siksi, että itse haluaa.

Mitä syvemmin tutustuu itseensä, sitä varmemmin alkaa ottaa vastuuta kaikista kokemuksistaan ja valinnoistaan. Alkaa ymmärtää, että ympäröivät ihmiset ovat peilejä, ja tapahtumat ovat linjassa omien odotusten ja pinttyneiden ajatusten kautta. Motivaatio tuntuu kaukaiselta sanalta siinä vaiheessa, kun kokee kulkevansa itse luomaansa polkua, satoi tai paistoi. Jos ei miellytä, voi vaihtaa suuntaa.

Motivaatio on helppo saada riittämään lyhyellä aikavälillä, kun ponnistelu palkitaan nopeasti. Kaukaiseen, haastavaan tavoitteeseen sen sijaan tarvitaan myös vahva tahto sekä riittävän merkityksellinen syy paiskia töitä innostuneena ja tunteja laskematta. Kun syy on niin tärkeä, että sen ajatteleminen saa liikutuksen kyyneleet silmiin, mikään ei pysäytä. Olipa tavoite lähellä tai kaukana, pieni tai suuri, arjesta tulee hyvää, kun siinä alkaa nähdä hyvää.

Pirkko Tavaila