Mielenterveysongelmien yleisyys on Suomessa länsimaista keskitasoa.

– Mielenterveysongelmiin saatetaan sairastua jo nuorena. Onkin tärkeää kehittää keinoja työkyvyn tukemiseen ja työtehtävien räätälöintiin tavalla, jotka tukevat työhön paluuta ja työssä jaksamista elämän eri vaiheissa. Työhön palaavan oman elämän asiantuntijuuden kuunteleminen ja huomioon ottaminen on olennaisen tärkeää yhteistyössä työpaikan ja työterveyshuollon asiantuntijoiden kanssa, kehitysjohtaja Heini Kapanen Mielenterveyden keskusliitosta sanoo.

Sairaudesta kertominen pelottaa

Mielenterveyden keskusliiton Mielenterveysbarometrin mukaan suomalaiset eivät mielellään kerro omista mielenterveysongelmistaan esimiehelleen tai työtovereilleen. Enemmistö pelkää, että tieto voi johtaa aseman, arvostuksen tai jopa työpaikan menetykseen. Edes monet alan ammattilaiset eli puolet psykiatreista ja psykologeista ei uskaltaisi itse kertoa mielenterveysongelmistaan työpaikallaan. Esimiehelle kertomista ei kuitenkaan arastella yhtä paljon kuin työtovereille kertomista.

Mielenterveysbarometriin vastanneet ovat yksimielisiä siitä, että työyhteisö on valmennettava ottamaan vastaan mielenterveyssyistä sairaslomalla oleva työntekijä. Vastaajien mielestä mielenterveyskuntoutujan töitä tulisi tarvittaessa sovittaa vastaamaan terveydentilaa kuten muissakin sairauksissa. 

– Mielenterveysongelmilla on edelleen vahva leima jopa alan ammattilaisten keskuudessa, vaikka noin joka viides suomalainen sairastuu masennukseen elämänsä aikana, Heini Kapanen sanoo.

Vakiintuneet asenteet rajoittavat

Mielenterveyskuntoutujia ei edelleenkään pidetä yhteiskunnan täysivaltaisina jäseninä.

– Asenteissa on kymmenessä vuodessa tapahtunut ainoastaan hyvin hidasta muutosta parempaan suuntaan. Kaksi kolmasosaa mielenterveysalan ammattilaisista on sitä mieltä, että kuntoutuja joutuu leimatuksi sairautensa takia. Mielenterveyskuntoutujista tätä mieltä on 39 %, Heini Kapanen valottaa.

Onneksi myös myönteistä kehitystä on tapahtunut. Yhä useampi barometriin vastanneista on sitä mieltä, että mielenterveysongelmista huolimatta voi elää täysipainoista elämää. Muutos näkyy erityisesti itse kuntoutujissa, osassa ammattilaisia ja omaisissa.

– Alle kymmenesosa suomalaisista on sitä mieltä, että mielenterveyden järkkymisestä saa syyttää pääosin itseään. Tämän pienen joukon osuus ei ole kymmenessä vuodessa merkittävästi vähentynyt, vaikka tieto ja yleinen ymmärrys psyykkisistä sairauksista on koko ajan lisääntynyt, Kapanen sanoo.

Voimavaralähtöistä toimintaa

Voimavaralähtöisyyden, oman elämän asiantuntijuuden ja sisäisen motivaation tukemisen tulisi olla lähtökohtina, kun henkilö palaa työelämään. Työyhteisössä vallitseva asenne ja ilmapiiri vaikuttavat voimakkaasti. On tärkeää, että koko työyhteisö tukee henkilön työhön paluuta joustavasti.

– Monimuotoinen, hyväksyvä ilmapiiri ja esimiehen tuki ovat keskeisiä asioita työelämään paluun tukemisessa, Heini Kapanen summaa.

Työyhteisössä on tärkeää kohdata ihmiset kokonaisvaltaisesti. Ihmiset ovat erilaisia ja tulleet työpaikkaan erilaisista lähtökohdista. Jokaisen henkilön omien vahvuuksien ja osaamisen tunnistaminen voi olla välillä haasteellista, joten avointa ja luottamuksellista ilmapiiriä kannattaa tavoitella.

– Jos on sairastunut nuorena, tärkeät työelämän taidot ovat saattaneet jäädä oppimatta. Räätälöidyt ja joustavat koulutus- ja työelämäpolut avaavat usein mahdollisuuksia työelämään myöhemmälläkin iällä. Mielenterveyden keskusliitossa toteutetaan esimerkiksi voimavaravalmennusta, jossa lähdetään ihmisen oman elämän asiantuntijuudesta ja unelmista liikkeelle, Kapanen vinkkaa.

Mielenterveyskuntoutujan haasteet

Kokemusasiantuntija, VTM Pia Alarto sairastui muutamia vuosia sitten työuupumukseen ja masennukseen. Hän yritti työhön paluuta omaan pitkäaikaiseen työhönsä parikin kertaa, mutta kahden vuoden yrittämisen jälkeen hän antoi periksi ja sanoi itsensä irti. Pia oli vuoden tekemättä mitään ja on sen jälkeen ottanut vähitellen askelia takaisin työelämään. Kysyimme Pialta, millaisia haasteita työhön paluussa on ollut.

Millaisia haasteita mielenterveyskuntoutuja kohtaa kuntoutusaikana ja työhön paluussa?

Kuvittelin olevani paremmassa kunnossa kuin oikeasti olin. Minulla oli TE-toimiston ammatinvalintapsykologi tukena, joka esti palaamasta töihin liian aikaisin. Kuntoutumisvaiheessa kaipasin työelämästä niitä pieniä onnistumisen tunteita, joita töissä tapahtuu jatkuvasti: kun on suorittanut jonkun työvaiheen, saa jotain valmiiksi, työpäivä on ohi, lounastauko alkaa jne. Näitä yritin suorittajana aluksi etsiä muun muassa kotitöiden parista. Työhön paluu oli pelottavaa, mutta samalla kuvittelin, että voin vain mennä töihin ja tavallaan jatkaa siitä mihin jäin.

Todellisuudessa minulla oli kaikenlaisia ongelmia jotka vaativat paljon joustoa ja ymmärrystä työpaikalta ja olisivat vaatineet oman tukihenkilön (esim. uravalmentajan) auttamaan eteenpäin. Yleensä tilanteessani olevat ovat usein työeläkeyhtiön kuntoutustuella ja heillä on työhön paluun tukena uravalmentaja. Minulla tällaista ei ollut, sillä kukaan ei ollut kertonut tästä mahdollisuudesta ja yritin yksin selvitä haastavasta ajasta.

Minulla oli ongelmia pitää aikatauluja, saatoin myöhästyä parikin tuntia viikkopalaverista, en selvinnyt tehtävistä ja kuvittelin koko ajan olevani paremmassa kunnossa kun olin. Ensimmäinen paluuyritykseni takaisin työelämään oli työkokeilu, jonka jälkeen päätin, että yrittäjyys on minun juttuni. Yrittäjänä saan päättää edes nimellisesti omasta ajankäytöstäni. Olen tehnyt yrittäjyyden rinnalla välillä vähemmän ja välillä täyspäiväisesti palkkatöitä ja pikkuhiljaa kuntoutunut täysin työkykyiseksi.  Uskoisin, että yksi yleinen harhaluulo mielenterveyskuntoutujan työhön paluussa on oman kunnon väärinarviointi: sitä joko luulee, että pystyy palaamaan normaaliin työelämään tai sitten luulee, että ei voi tehdä yhtään mitään työtä.

Mitkä menetelmät mielenterveyskuntoutujan työhön paluussa toimivat ja mitkä eivät?

Mielenterveyskuntoutuja tarvitsee työhön paluun rinnalle tukea, kuten uravalmentajaa. Jotta kuntoutuja voi palata takaisin vanhaan työhön, on joko kuntoutujan itsensä tai koko työn sisällön muututtava, ja mielellään molempien. Itse en voinut palata takaisin vanhaan työhöni pidemmäksi aikaa, vaan työuupumus uusiutui aina oltuani hetken töissä. Tämä tapahtui vaikka työtehtäviäni muutettiin. Koen, että olen tehnyt suuren muutoksen oman itseni kanssa ja vuoksi jälleen täysin työkykyinen. Kuntoutujan on siis oivallettava, että hänen työntekotapansa on muututtava, jotta työhön paluu on mahdollinen.

Mitä mieltä olet kokemusasiantijuudesta?

Kokemusasiantuntija kulkee mielenterveyskuntoutujan rinnalla. Hän voi omakohtaisten kokemustensa perusteella nähdä asiat hieman eri tavalla ja kuntoutujaa hieman erilaisissa asioissa kuin ammattilainen. Kokemusasiantuntija uskaltaa usein sanoa suoremmin kuin ammattilainen, ja tällainen apu olisi monelle erittäin suotavaa. Muistan, että itse kaipasin tämänkaltaista tukea jo kauan ennen kun olin edes kuullut kokemusasiantuntijuudesta. 

Mielenterveyskuntoutujaa ei saisi jättää yksin työhön paluussa. Itse olin aluksi työterveyshuollon asiakas, mutta kun työsuhteeni päättyi, loppui myös työterveyshuolto. Jäin siis aivan yksin rämpimään ongelmineni. On tärkeää, että mielenterveyskuntoutuja saa kokonaisvaltaista tukea työterveyshuollosta, uravalmentajalta ja mielellään myös kokemusasiantuntijalta.

Työelämän olisi tärkeää myös joustaa mielenterveyskuntoutujan tilanteen mukaan. Uskon, että tämän päivän työelämässä moni pelkää leimautumista, ja sitä miten työnantaja reagoi kuullessaan mielenterveysongelmista. Toivoisin, että mielenterveyskuntoutuja saisi tehdä ns. pehmeän laskun työelämään ja käydä aluksi vaikka vain totuttelemassa työpaikalla. Totuttelun jälkeen kuntoutuja voisi vähitellen aloittaa varsinaisen työnteon omien voimavarojensa mukaan. 

 

Lähde ja lisätietoja: Mielenterveyden keskusliitto

Mielenterveyden keskusliiton Mielenterveysbarometri on selvittänyt mielenterveyskuntoutujien arkeen liittyviä ongelmia sekä suomalaisten käsityksiä mielenterveysongelmista ja -kuntoutujista vuodesta 2005. Barometrikyselyyn vastaavat kuntoutujat, heidän omaisensa, psykiatrit ja psykologit sekä suuri yleisö. Viimeisimmän barometrin toteutti syyskuussa 2015 TNS Gallup Oy.

Kommentit

9

Reilukerholainen

Potkut tuli heti kun jouduin olemaan sairaslomalla masennuksen takia.
5

Dintti

Niin tuli. Ja firma sattuu olemaan vielä sellainen joka hoitaa muita muita työntekijöillä ei ole kenkiä.
4

Työssä terveysalalla

Salattuna masennuksen olen ylittänyt onnistuneesti useat yt-neuvottelut. Nyt masennus tiedossa ja jään odottamaan jännittyneenä miten käy kuudensissa yt:ssä. Muutenhan sairauden vuoksi ei voi irtisanoa.
3

Yrittäjä

Olen mielenterveyskuntoutuja ja yrittäjä. Tämä tie tuli valittua 10 v. sitten, sillä toimintakuntoni voi vaihdella hyvin nopeasti ja arvaamattomasti, (epävakaa ja maniaan painottuva kaksisuuntainen), mikä vaatisi tavalliselta työpaikalta kykyä joustaa paljon. Nyt saan itse määritellä milloin teen ja milloin psyykkisen kunnon puolesta en pysty tekemään. Saatan tehdä 13 tuntisia työpäiviä 2 viikkoa putkeen ja pitää sen jälkeen 5 päivän loman. Bisnes pyörii hyvin, mutta taustalla pelottaa ajatus siitä, jos ei yhtäkkiä pystytään tekemään pitkään aikaan mitään ja kaikki kaatuu päälle. Vapaus tuo vastuuta ja haastetta. Esim masentuneille en ehkä suosittelisi välttämättä omaa toimintamalliani -mielenterveysongelmia on paljon erilaisia ja niihin sopivat erilaiset ratkaisut. Mikäli työelämässä olisi enemmän joustoa, saataisiin monet 'mielenterveyskunoutujan' tittelillä olevat mukaan työelämään, estettäisiin syrjäytymistä ja lähdettäisiin viesti mielenterveyskuntoutujille että hekin ovat kelvollisia kansalaisia eikä vain taakkoja. Parannettaisiin monen elämänlaatua. Tiedän tapauksia joissa mielenterveysongelmista kertominen työpaikalla on johtanut kiusaamiseen, taakkana pitämiseen ja väheksyntään. Tiedän myös tapauksia joissa asioista kertominen on tuonut apua ja lisännyt joustoa. Paljon on vielä kiinni työpaikan ihmisten henkilökohtaisesta suhtautumisesta mielenterveysongelmiin. Tunnen niin monia burnoutin toistuvasti saaneita, että kehtaisi jopa väittää, että vika on tällä hetkellä tämän ajan työnteon ja työpaikkojen kulttuurissa, eikä ihmisissä. Monelle tämän päivän työelämä on jaksamisen kannalta epäinhimillistä. Se on huono asia, sillä työllä tienaa leipänsä ja työ pitää elämän mielekkään. On epäinhimillistä, että kaikkien tulisi mahtua siihen samaan muottiin, johon energisimmät yksilöt pääsevät - kaikille ei ole syntymässä annosteltu energiaa ja jaksamista yhtä suurella lusikalla, ja osalla eletty elämä on siitä vienyt palan pois.
2

Ope

Herkimmät ja vaativan persoonallisuuden omaavat sairastuvat aina ensin.
2

Suutarin lapsi

Minut ajettiin pois työstä, koska olin sairastunut ensin työperäiseen uupumukseen, joka sitten muuntui masennukseksi. Ristiriitaista tilanteessa että ko. organisaation tehtävä mm.tukea kuntoutujia työelämään. Oma esimies ei ollut valmis joustoihin, joita tth suositti työhön paluun tukemiseksi.
5

Nyt jo eläkkeellä-onneksi!

Ei kannata kertoa töissä kellekään. Toisin jos on sairaslomia, niin tietäähän pomo kuitenkin diagnoosista. Tosin pitäisi olla vaitiolovelvollinen, mutta ovatko oikeasti? Yt ssä varmasti käytetään hyväksi ja määräaikaisia soppareita ei ainakaan uusita. Itse haluaisin tehdä vielä jotain osa-aikaisesti, mutta kuka minut muka palkkaisi? Ikää alkaa olla ja vuosien aukko CV ssä. Terveitä työttömiä jonossa pilvin pimein.
1

Henkka

Olen nykyisessä työssäni pitkän sairasloman jälkeisen työkokeilun seurauksena. Työkokeilupaikkaa hakiessa nykyinen työnantaja kysyi kuntoutusvalmentajaltani syytä kokeiluun. Sitähän ei olisi tarvinut kertoa. Sanoin, että kerro kaikki mitä haluat, saat vapaat kädet. Seison selkä suorana, katson silmiin kun kerron taustastani. Minulla ei ole mitään hävettävää eikä salattavaa. Olen vahvempi, rohkeampi ja sitkeämpi kuin koskaan ennen.

Lisää uusi kommentti

To prevent automated spam submissions leave this field empty.