Kumpi kantaa työelämässä: ahkeruus vai asenne?

Perinteisesti olemme tottuneet kuulemaan uratarinoita, joissa menestyneet henkilöt painottavat kovaa työmäärää menestyksensä taustalla: ahkeruus on lopulta aina palkittu. Mutta kumpi todellisuudessa kantaa pidemmälle, ahkeruus vaiko sittenkin asenne – vai molemmat?

Kellon ympäri työlleen omistautunut työntekijä nähdään useimmiten työhönsä sitoutuneena ja uskollisena hahmona, jonka uurastus myös usein palkitaan. Tai ainakin ennen palkittiin. Muiden peittoaminen työmäärällä nähtiin pitkään ultimaattisena sitoutumisena työhön ja ahkeruus hyveenä, jonka ajateltiin automaattisesti tuovan organisaatiolle tulosta. Ja tavallaanhan se tuokin: mitä enemmän työtä saadaan tehtyä, sitä parempi tulos, eikö?

No ei välttämättä. Jos ahkera ei kuitenkaan osaa kyseenalaistaa tekemäänsä työtä, vaan ottaa ikään kuin annettuna kaiken sen, mitä johto hänelle tuo, tehot alkavat todellisuudessa hiipua. Sillä todellisuudessa kukaan ei pysty parhaaseen lopputulokseen 24 tuntia vuorokaudessa ja lopulta silkka ahkeruus alkaa nakertaa tulostakin. Stressaantunut ja uupunut mieli ei paljoa innovaatioita tuota.

Fiksu pääsee vähemmällä?

Ahkeran työpöydälle on helppo kasata yhä enemmän ja enemmän työtä, sillä onhan tämä ennenkin suorittanut – ahkera on yrityksen luottopakki. Syntyy harmillinen kierre ahkeran näkövinkkelistä: toisaalta saa kiitosta jo tehdystä työstä, mutta toisaalta saa sitä vielä lisää. Entä mitä tapahtuu, kun vanhat normit kyseenalaistetaan ja joku toinen keksii, miten työ kannattaisi tehdä paremmin? Haastajan asenne saattaakin korjata potin ahkeran nenän edestä, vaikka työmäärällisesti ei oltaisi samalla tasolla lainkaan.

Kiltisti työnsä aina hoitanut ja venymään tottunut työntekijä ei välttämättä etenekään uraputkessaan tietyn pisteen yli, sillä kokonaispotentiaali jää saavuttamatta pelkällä tiukalla töiden paiskimisella. On vaikea kehittyä ja kehittää jos vain suorittaa. Ja tämä valitettavasti näkyy muillekin. Ahkera saattaa tahtomattaan ajautua tilanteeseen, jossa ei halustaan huolimatta pääse kehittymään ja kehittämään, sillä johto kaataa hänelle vain lisää hommia suoritettavaksi. Kyllä luottopakki hoitaa.

Ahkeran näkökulmasta urakehitys olisi tottakai ansaittua, mutta muut näkevät tilanteen kehittymisen jämähtämisenä. Ja toisaalta, kuka tieten tahtoen haluaa luopua luottopakistaan? Motiivit voivat siis olla varsin ristiriitaiset.

Oletko sinä lopulta kärsinyt ahkeruudesta jossain muodossa? Onko joku muu, määrällisesti vähemmän työtä tekevä kivunnut ohitsesi ja asia on jäänyt harmittamaan?