Kesäsuunnitelmat tekemättä ja työt kaatuvat päälle! Lomastressi on jokakesäinen ilmiö, joka luo lomalle epärealistisia vaatimuksia. Työterveyspsykologin vinkeillä selviät lomasta hengissä.

Diacorin johtava työterveyspsykologi Hanna Poskiparta tunnistaa aiheen, muttei välttämättä pidä sitä globaalina ilmiönä.

– Uskon että lomastressi liittyy pitkälti vuodenaikoihimme ja työkulttuuriimme. Kun on pitkä talvi puskettu töissä, kesään liittyy valtavasti odotuksia. Maissa, joissa aurinko paistaa tasaisesti ympäri vuoden tai työn tahti on siestoineen rennompaa, kesäloman lähestyminen ei tuota samanlaisia paineita, Poskiparta sanoo.

Ensimmäisenä stressaaja laatii kesälomalleen pitkän ja epämääräisen to do -listan. Loman aikana pitää palautua vuoden töistä, ladata akkuja, matkustaa, tavata ystäviä ja sukulaisia, harrastaa, rauhoittua, katsoa vuoden aikana tehdyt dokumentit, siivota koti ja etenkin nauttia.

Lopulta lomastressiä voi aiheuttaa sekä liian tarkat suunnitelmat kuin tyhjän kalenterin tuoma vapauskin. Lisävauhtia rullaan antavat olosuhteet, joihin ei voi vaikuttaa.

Silloin olisi helpointa elää hetkessä.

– Lapset hallitsevat hetkessä elämisen aikuisia paremmin. Jos huvipuistoon ei sateen takia pääseekään, voi kotona leikkiminen olla lapsista ihan yhtä mukavaa. Aikuista taas sateinen lomapäivä harmittaa ihan hirveästi.

Työtään ei unohda kolmessa viikossa

Tutkimusten mukaan lomamatkan suunnitteleminen ja odottaminen tekee ihmisen onnellisemmaksi kuin itse matka. Työhön kannattaa siis ryhtyä hyvissä ajoin – tai jos tämä on unohtunut, suunnitelman voi heittää hihasta tarttumalla ensimmäiseen äkkilähtöön tai sukulaisten ehdotukseen.

Poskiparran mukaan suunnitteleminen auttaa myös pöydän siivoamisessa lomaa edeltävinä viikkoina. Samaan aikaan työtä kuitenkin tulee jatkuvasti lisää ja paniikki on valmis. Jos kaikkea ei ehdi tekemään, kannattaa laatia lista tuuraajalle ja ilmoittaa yhteistyökumppaneille poissaolosta. Näin lomalle voi jäädä rauhallisimmin mielin. Myös muistilistan laatiminen lomalta paluuta varten varmistaa, ettei loman jälkeen ole aivan pihalla.

Lomalle laskeutumiseen vaikuttaa erityisesti se, kuinka kuormittava sitä edeltävä työjakso on ollut.Koska moni pelkää tippuvansa kärryiltä  työpaikan tapahtumista, on puhelinta vaikea jättää rauhaan edes laiturilla.

– Työasioiden seuraaminen riippuu paljon ihmisen asemasta ja yrityksen työkulttuurista. Jos työasiat eivät kuormita, sähköpostien lukeminen on ihan ok, mutta viesteillä ei silti ole oikein pommittaa muita lomalla olevia.  Jos taas puhelimen piippaus ahdistaa, voi miettiä mitä tapahtuisi jos jättäisi viestit lukematta.

Vaikka loman viettäisi miten, työn rutiinit ja puheenaiheet kyllä palautuvat mieleen syksyn koittaessa.

Poskiparran mukaan lomalla voi hyvin inspiroitua työhön liittyvistä asioista, kunhan se ei ole pakotettua. Kun mieli pääsee vapaalle, se voi jopa alkaa irrotella ja syytää uusia ideoita. Tällöin kannattaa kirjoittaa ideat muistiin, jotta niihin voi palata myöhemmin.

Kyseenalaista sisäiset sääntösi

Jos stressistä hakee jotain positiivista, se aktivoi ja voi aikaansaada itsetutkiskelua.

Stressi itsessään ei ole huono asia, mutta on paljon itsestä kiinni, lähteekö tunnetta buustaamaan. Panikoinnin sijaan on tervettä haastaa omia sisäisiä sääntöjään ja ajatuksiaan ja kuulostella, mitä todella kaipaa. Siinä missä joku pääsee parhaiten lomamoodiin vaihtamalla  maisemaa, toiselle ehdoton lomanaloitusrituaali on kaappien siivoaminen. Tärkeintä on tehdä asioita, jotka ovat itselle merkityksellisiä, tosin joskus niiden tunnistaminen voi olla kaiken hälyn keskellä vaikeaa.

Merkityksellisten asioiden löytämiseksi Poskiparta kehottaa muistelemaan aiempia lomia ja miettimään, millaiset muistot ovat jääneet mieleen parhaimpina. Samalla tapaa ikävät muistot voivat opettaa välttämään tiettyjä asioita ja ymmärtämään esimerkiksi, millaiset asiat aiheuttavat riitaa perheen tai sukulaisten kesken.

– Joskus ulkoiset asiat voivat muuttua mielessä sisäisiksi säännöiksi, kuten että meidän suvussa matot on aina pesty kesälomalla. On hyväksyttävää irtaantua perinteistä, jos ne aiheuttavat enemmän stressiä kuin iloa.

Poskiparta toivoo, että ihmiset harrastaisivat voimaannuttavia ja itselleen tärkeitä asioita ympäri vuoden, jolloin lomaan ei kohdistuisi niin paljon epärealistisia odotuksia. Vaikka joka päivä ei ehdi harrastamaan tai elokuviin, voi silti ottaa itselleen pienen hetken, jolloin tekee jotain mieluisaa tai kuulostelee omia tunteitaan.

Myös kiitollisuutta herättävien asioiden listaaminen lisää mielihyvää ja tyytyväisyyttä omaa elämää kohtaan.

 


Anna Väre

Lisää uusi kommentti

To prevent automated spam submissions leave this field empty.