Työllisyysnäkymät

Finlandia Caviar työllistää Helsingissä ja Tallinnassa

Valeria Hirvonen pyörittää yhdessä poikansa Kirill Sirenin kanssa Finlandia Caviar -kaviaariravintolaa ja -myymälää Helsingissä ja Tallinnassa. Perheyritys on laajenemassa myös muualle Eurooppaan.

Helsingin Etelärannassa sijaitseva Finlandia Caviar sai kesäkuussa 2017 rinnalleen Tallinnan vanhaan kaupunkiin Finlandia Caviar Tallinnan. Liikkeessä voi nauttia kaviaaria ja mätejä paikan päällä tai ostaa ihania herkkuja mukaan. Tarjolla on myös ostereita. Perheyrityksessä Valeria Hirvonen toimii toiminnallisena johtajana ja Kirill Siren on toimitusjohtaja. Kirill on kasvanut perheyrittäjyyteen. Hän aloitti työskentelyn äitinsä apuna jo 8-vuotiaana.

Pitkä kokemus yrittäjyydestä

Vuoden yrittäjänaiseksi vuonna 2012 valitulla Valeria Hirvosella on pitkä kokemus yrittäjyydestä, sen mukanaan tuomista haasteista ja työllistämisestä. Valeria Hirvonen on kokenut yrittäjänä ollessaan monta tragediaa: puolison kuoleman, kaksi tulipaloa, konkurssin ja talousvaikeuksia. Silti hän jaksaa ponnistaa aina vain uudelleen; aloittaa nollasta ja selvitä hankalistakin ajanjaksoista katkeroitumatta.

– En koskaan anna periksi, vaan taistelen viimeiseen asti. Sitkeyteni saattaa johtua siitä, että jouduin lapsena muuttamaan parin vuoden välein. Isäni työskenteli neuvostoarmeijassa lentäjänä, ja aina kun käsky kävi, nelihenkinen perheemme muutti isän työn perässä uuteen paikkaan. Aloitin kerta toisensa jälkeen nollasta, Valeria Hirvonen pohtii.

Kaikki alkoi 1990-luvulla

Valeria Hirvonen rakastui vuonna 1991 suomalaiseen mieheen ja muutti Viipurista Suomeen. Valerian ja hänen edesmenneen miehensä erilaisiin kalatuotteisiin erikoistunut yritys oli 1990-luvulla hyvin tunnettu Lappeenrannassa ja muualla Etelä-Karjalassa sekä Kymenlaaksossa. Parhaimmillaan Savukari-niminen yritys on työllistänyt 35 henkilöä.

– Kaikki lähti kalasta vuonna 1991. Meillä oli pieni kalakioski kutostien varrella ja mieheni kuolemaan jälkeen kasvatin liiketoimintaa yksin ja avasin useita kalakauppoja muun muassa Lappeenrantaan, Imatralle ja Haminaan. Ostin talon Kotkasta, mutta nyt se on myynnissä. Haluan Helsinkiin, missä myös 75-vuotias äitini ja poikani Kirill asuvat. Reissaan Kotkan, Helsingin ja Tallinnan väliä. Olemme Tallinnan toimipisteessä Kirillin kanssa vuoroviikoin. Tallinnassa on lisäksi paikallista henkilökuntaa ja Helsingissä työntekijöitä tarpeen mukaan, Valeria Hirvonen kertoo.

Jokainen on oman onnensa seppä

Yrittäjyys ja toimeen tarttuminen ovat Valerialla vahvasti verissä. Hän ei osaa maata laakereillaan. ”Pelkkä oleminen” tylsistyttää menevän naisen. Lisäksi Valeria uskoo siihen, että jokainen on oman onnensa seppä.

– Pitää tietää, mitä haluaa, ja sen jälkeen on tehtävä aivan kaikki haluamansa eteen. Jos yrittäjä haluaa menestyä, toimintaa täytyy kehittää koko ajan. Kilpailu on kovaa, Valeria Hirvonen sanoo.

Valerian traagisten kokemusten jälkeen moni olisi luovuttanut. Hän on kuitenkin saanut vastoinkäymisistä vain uutta virtaa. Intohimoinen suhde työhön näkyy ja tuntuu kaikessa tekemisessä.

– Työtä tulee tehdä sydämellä. Suomesta tutut arvot, kuten puhtaus, rehellisyys ja luotettavuus ovat meille tärkeitä. Pitää uskoa omaan asiaansa täysillä, vain siten voi menestyä, Valeria Hirvonen sanoo.

Ikkuna Eurooppaan

Valeria oli jo pitkään halunnut laajentaa yritystoimintaa ja tuoda laajan kaviaarinvalikoiman lisäksi laadukkaat suomalaiset mädit kansainvälisen asiakaskunnan saataville.

– Nyt oli oikea hetki laajentaa toimintaa ja avata uusi toimipiste Tallinnaan. Savukari on nyt osa Finlandia Caviaria ja jatkamme yritystoimintaa nyt enemmän kaviaarien ja mätien parissa. Valikoimaamme kuuluvat Malossol Baerii, Malossol Siberian, valkoinen sampi, Malossol Ossetra (venäläinen sampi), Imperial, Beluga, Beluga Kaluga ja suomalainen Carelian Caviar. Myynnissä on lisäksi laadukkaita suomalaisia mätejä, Valeria Hirvonen kertoo.

Kotimainen ammattiosaaminen on Valerialle tärkeää. Finlandia Caviarin myymäläkalusteet ovat puuseppä Sampsa Hännisen valmistamia ja kaviaariaiheiset maalaukset taiteilija Eeva-Maria Piiparisen käsialaa. Myös valaisimet ja astiat edustavat suomalaista designia.

– Suomi on minulle rakas koti. Olen asunut täällä niin kauan ja luonut ystävyyssuhteita ja verkostoja. Täältä on hyvä laajentaa toimintaa muualle Eurooppaan. Haluamme Kirillin kanssa kasvattaa yritystä ja työllistää ihmisiä Suomessa ja maailmalla, Valeria Hirvonen sanoo.

Finlandia Caviar

Eteläranta 20, Helsinki

Väike Karja 1, Tallinna

www.finlandiacaviar.fi

info@finlandiacaviar.fi