Taksi Helsinki-kuljettaja, Helsingin Taksipalvelu Oy
  • Alkuperäinen julkaisupäivä 25.4.2024
  • Hae viimeistään 4.6.2024
  • Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Etsimme reipasta taksinkuljettajaa päätoimiseen ja myös osa-aikaiseen työsuhteeseen pääkaupunkiseudun alueelle erityisesti Taksi Helsingin ajoihin.

Helsingin Taksipalvelu Oy on yli 40 vuotta toiminut taksipalveluita tarjoava helsinkiläinen perheyritys ja työllistämme noin 200 ammattitaitoista kuljettajaa. Toimistomme ja osa sähköautoistamme sijaitsevat Helsinki-Vantaa lentoaseman välittömässä läheisyydessä. Pasilasta löytyy myös taksitallimme - kaikki hyvien kulkuyhteyksien varrella. Myös joustavat työvuoron aloitukset "lennosta" onnistuvat tilanteen mukaan.

Haettavan paikan ajot ovat ensisijaisesti Taksi Helsingin ajoissa edellyttäen voimassa olevan taksinkuljettajan ajoluvan sekä Taksi Helsinki välitysoikeuden.

Autoina fleetissämme on pääsääntöisesti VW-, Skoda- ja Mercedes-henkilöautoja. Lisäksi löytyy muutamia täyssähköisiä Audeja. Myös inva-autoja löytyy parisenkymmentä. Ajovuorot yleisesti päivä-, ilta- tai yövuoroissa arkisin sekä viikonloppuisin, mikä Sinulle sopisi parhaiten? Mahdollisuus erikoistua myös talon muihin ajoihin, mm. Helsingin Matkapalvelu, Espoon kulkukeskus ja kouluajot.

Tuemme ja ohjaamme myös taksinkuljettajaksi kouluttautumista ja työllistymistä, olethan yhteydessä vaikka sinulla ei vielä olisi taksinkuljettajan ajolupaa. Me autamme ja ohjeistamme sen hankkimisessa mieluusti! Otamme myös huomioon kesätyöpaikkaa hakevat.

Kerromme mielellämme lisää mahdollisuudesta myös puhelimitse, soita rohkeasti ja sovi haastattelusi jo tänään!

Waldemar Toivio, p 050 555 4611
Toni Kolehmainen, p. 050 339 8095

Vapaamuotoiset hakemukset voi toimittaa myös osoitteeseen:
rekry@helsingintaksipalvelu.fi
Hae työpaikkaa

Hae työpaikkaa osoitteesta mailto:rekry@helsingintaksipalvelu.fi