YMPÄRISTÖPÄÄLLIKKÖ
Tietoa tehtävästä
Haemme ympäristöpäällikköä toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen Helsingissä sijaitsevaan Luonnonsuojeluliiton keskustoimistoon.
Suomen luonnonsuojeluliitto on maamme vanhin ja vaikuttavin ympäristöjärjestö, jolla on 151 paikallisyhdistystä, 15 piiriä ja tuhansia aktiiveja ympäri Suomen. Olemme suojelleet luontoa menestyksekkäästi jo vuodesta 1938.
Ympäristöpäällikkö saa johdettavakseen sitoutuneen ja osaavan asiantuntijatiimin suomalaisen ympäristönsuojelun näköalapaikalla. Valittava henkilö tulee osaksi laajaa norppaperhettä, joka vaikuttaa tehokkaasti ympäristöasioihin kunnissa, maakunnissa, valtakunnallisesti ja kansainvälisesti.
Tehtävänkuva
Ympäristöpäällikkö tiiminsä esihenkilönä luo edellytyksiä ja vaikuttaa keskeisesti Luonnonsuojeluliiton valtakunnalliseen luonnon- ja ympäristönsuojelutoimintaan. Hän toteuttaa tehtävää yhdessä toiminnanjohtajan kanssa, liiton puheenjohtajan tuella ja tehtävään perehdytetään hyvin.
Ympäristöpäällikön erityisiä tehtäviä ovat muun muassa
toimii ympäristö- ja luonnonsuojelutoiminnan päällikkönä ja esihenkilönä
valmistelee vastuualueensa asioita liittohallituksen ja -valtuuston kokouksiin
ylläpitää ja kehittää yhteyksiä viranomaisiin, poliittisiin ja taloudellisiin vaikuttajiin sekä tiedotusvälineisiin
voi hoitaa omalta osaltaan ympäristön- ja luonnonsuojelun asiantuntijatehtäviä
toimii tiiviissä yhteistyössä muiden päälliköiden, tiimien ja liiton johdon kanssa
vastaa tiiminsä suojelutoiminnan kansainvälisen järjestöyhteistyön järjestämisestä
toimii toiminnanjohtajan sijaisena muissa kuin talous- ja hallintoasioissa.
Osaaminen
Työn menestyksellinen hoitaminen edellyttää
laajaa kokemusta luonnon- ja ympäristönsuojelusta sekä ympäristöjärjestöjen toiminnasta
osaamista poliittisista päätöksentekojärjestelmistä ja sidosryhmäyhteistyöstä Suomessa ja EU:ssa
hyviä esihenkilötaitoja, yhteistyökykyä ja vuorovaikutustaitoja
näyttöjä vaikuttamisviestinnästä
soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa
jonkun ympäristönsuojelun tai -oikeuden alan erikoisosaamista
hyvää paineensietokykyä, järjestelmällistä työotetta
sujuvaa suullista ja kirjallista ilmaisua sekä englannin kielen taitoa
riittävää työkokemusta.
Työsuhde
Ympäristöpäällikön tehtävä täytetään vakinaisesti. Liitä hakemukseen palkkatoiveesi. Tarjoamme kattavan työterveyshuollon ja ateriaedun. Työsuhteessa noudatetaan Palta-Erton runkosopimusta ja siinä on kuuden kuukauden koeaika.
Ympäristöpäällikön työpiste on Luonnonsuojeluliiton toimistolla Helsingissä. Osan työviikosta voi tehdä etänä. Työ edellyttää jonkin verran matkustamista.
Toimita hakemuksesi viimeistään torstaina 23.5.2024 osoitteeseen hr@sll.fi otsikolla ”Ympäristöpäällikkörekry”. Liitä hakemukseen ansioluettelo ja suosittelijoiden yhteystiedot.
Lisätietoja antavat
Toiminnanjohtaja Tapani Veistola, p. 0400 615 530, tapani.veistola@sll.fi (6.5. alkaen)
Puheenjohtaja Hanna Halmeenpää, p. 050 564 4122, hanna.halmeenpaa@sll.fi