Asiakaspalvelijoita Postin pop-up pakettipisteelle
Tietoa tehtävästä
Etsimme Postille reippaita ja asiakaspalveluhenkisiä asiakaspalvelijoita joulun sesonkiin postipakettien pop-up -pisteeseen Nokian Citymarkettiin. Perehdytys alkaa viikolla 48 ja itse työt sijoittuvat 2.12.-20.12 (viikoille 49-51). Piste puretaan 23.12.
Pop-up -piste on auki maanantaista perjantaihin klo 11-20 ja lauantaisin klo 11-18. Lisäksi 8.12. sunnuntaina klo 12-16.
Työvuorot ovat kestoltaan arviolta 4-5 tuntisia ja odotamme, että pystyt osallistumaan jokaiseen työvuoroon tänä aikana. Työssä pitää pystyä hoitamaan pistettä myös yksin.
Pop-up -pisten ideana on se, että joulun sesongin aikaan kaikki lähetettävät postipaketit eivät mahdu yleisiin postin pakettipisteisiin. Pop-up -pisteillä varmistetaan parempi pakettien saatavuus kuluttajalle.
Käytännön tasolla työtehtävä pitää sisällään asiakkaan tunnistamista sekä oikean postipaketin noutamista asiakkaalle. Tämän lisäksi tavanomaisia asiakaspalvelutehtäviä, kuten asiakkaiden kysymyksiin vastaamista.
Työssä vaaditaan valmiutta kohdata asiakas iloisesti ja asiakaspalveluhenkisesti. Lisäksi tehtävä edellyttää sujuvaa suomen kielen osaamista, sillä pakettien tiedot ovat järjestelmässä suomeksi. Valtaosa asiakaskohtaamisista tapahtuu myös suomeksi. Englannin kielen taitoa tarvitaan myös, sillä asiakaspalvelutilanteita tulee tapahtumaan myös englanniksi.
Työtehtävän palkka on Viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimuksen palkkaliite P:n mukainen, 12,46 €/h.
Tunnistitko itsesi? Täytä hakemuslomake pikaisesti, haastattelemme hakijoita jo hakuaikana!
Haluatko erottua muista hakijoista? Kuvaa itsestäsi video! Kerrothan videolla ainakin mitä työpaikkaa haet, millaista työkokemusta sinulla jo on, mikä sai sinut kiinnostumaan tästä paikasta ja millainen persoona olet. Lähetä videosi minulle esim WhatsAppilla numeroon 050 411 1703.
Lisätietoja tehtävästä antaa:
Anssi Lahti, anssi.lahti@eezy.fi, 050 411 1703
www.eezy.fi
Eezy - onnistuneita työkokemuksia.
Palkkaus
Viestinvälitys- ja Logistiikka-alan tes, palkkaliite P, 12,46 €/h
Tietoa työnantajasta
Eezyllä on aina töitä tarjolla useilla eri toimialoilla! Kauttamme saat töitä nopeasti ja vaivattomasti – voit hakea yhdellä hakemuksella useita eri tehtäviä. Kauttamme työllistyt myös lyhyeksi tai pidemmäksi aikaa tarpeesi mukaan. Vuokratyöntekijänä voit joustavasti valita työvuorosi, hankkia lisätuloja silloin kun tarvitset ja kerätä helposti monipuolista työkokemusta. Me olemme vastuullinen ja luotettava työnantaja: perehdytämme työntekijämme huolellisesti ja jokainen työntekijä saa oman henkilökohtaisen yhteyshenkilön, jonka puoleen voi kääntyä kaikissa työhön liittyvissä asioissa. Tervetuloa eezyläiseksi suureen joukkoomme – työllistämme vuosittain yli 32 000 henkilöä 52 paikkakunnalla!
Tutustu työnantajan yrityssivuun osoitteessa https://tyopaikat.oikotie.fi/yritys/eezy/2854570-7
Lue lisää työnantajasta
- Eezy Henkilöstöpalvelut Teollisuusmaalaaja
- Eezy Henkilöstöpalvelut Särmääjiä ohutlevytuotantoon
- Eezy Henkilöstöpalvelut Tehtaanedustaja / B2C myyjä
- Eezy Henkilöstöpalvelut Rakennussiivooja
- Vuokatti Sport Resort Oy Toimitusjohtaja
Eezy Henkilöstöpalvelut muualla verkossa
Työnantajan verkkosivulle