Uratarinat

Työn ytimessä: Kuvataiteilija Elvi Rangell

Elvi Rangell kertoo työstään kuvataiteilijana.

1) Taustasi: Miten päädyit alalle?

Kuulun niihin henkilöihin, joille opettaja sanoi topakasti jo alakoulussa, että minun ei sitten ainakaan kannata haaveilla kuvataiteilijan urasta. Omasta mielestäni olin piirtänyt ja värittänyt maailman hienoimman vaahteranlehden! Ja minähän uskoin.

Sitten tuli tilanne, jolloin aloin todella miettiä mitä halusin tehdä. Olin kyllä ollut äärettömän tyytyväinen kaikkiin niihin erilaisiin työtehtäviin liike-elämässä, joita olin saanut pitkän urani aikana tehdä - viimeisimpänä Hotelli Palace Oy:n toimitusjohtajan tehtävät. Lähdin toimitusjohtajan tehtävistä suoraan kuvataidekouluun, ja valmistuttuani olen nämä kaksitoista vuotta tehnyt unelmieni työtä.

2) Mitä työsi pitää sisällään?

Työni pitää sisällään ihan kaikkea kuvataiteeseen liittyvää. Työhuoneellani teen maalauspohjat alusta alkaen. Suunnittelen näyttelyitä, otan yhteyttä galleristeihin ja toteutan näyttelyt. Näyttelyn suunnitteluun kuuluu myös gallerian tiloihin tutustuminen, jotta tiedän miten paljon ja minkä kokoisia töitä tarvitaan. Se pitää sisällään myös pettymysten kohtaamisen. Pettymyksiin ei saa jäädä, vaan on mentävä eteenpäin.

3) Millaisia työpäiväsi ovat?

Työpäiväni ovat hyvin vaihtelevia. Kun on näyttely tulossa, ovat työpäivät pitkiä. Uuden näyttelyn tekeminen alkaa aina valtavalla ahdistuksella ennen kuin punainen lanka alkaa löytyä. Kokemukseni mukaan se aina kuitenkin löytyy. Välillä nopeammin ja toisinaan tuskaisemman tien kautta. Työni on hyvin intensiivistä, mikä tarkoittaa että olen aivan puhki kun tulen kotiin. Ja nälkäinen!

4) Mikä on parasta työssäsi?

Parasta on, kun työ etenee. Nautin, kun saan olla yksin maalauspohjan ja värien kanssa. Silloin tulee tunne, että kaikki on mahdollista. Kuulokkeista kuuluu mielimusiikkiani ja annan fiiliksen viedä.

5) Mikä on haasteellisinta työssäsi?

Haasteellisinta on se, kun työ ei etene. Silloin menen työhuoneelle ja välillä vain istun ja tuijotan maalauspohjaa. Tärkeintä on se, että menen työhuoneelle – vaikka työ ei etenisikään.

6) Mikä tekee työstäsi merkityksellistä?

Merkityksellisyys tulee siitä, kun ihmiset pitävät töistäni. On hienoa, kun joku joka on ostanut maalauksen vuosia sitten, ottaa yhteyttä ja kertoo, että ”aamulla kun istuin aamiaisella ja valo osui maalaukseen eri tavalla, näin siinä taas uusia värejä.” Silloin olen onnellinen. Maalaan tauluihini usein ohuita kerroksia, noin 8-9, mikä saa värit elämään valon mukaan.

7) Miten vietät vapaa-aikaasi?

Pelaan golfia, käyn ystävien kanssa lenkillä, teatterissa, elokuvissa, konserteissa ja oopperassa. Matkustelen ja käyn ulkona syömässä. Ja tietysti vietän aikaa myös perheeni kanssa.

8) Miten neuvoisit alasta haaveilevaa?

Enpä osaa antaa muuta neuvoa kuin että seuraa unelmiasi. Ihan mahdottomatkin unelmat voi toteuttaa, kun uskaltaa lähteä liikkeelle. Ole valmis tekemään mielettömästi töitä ilman että tiedät, johtaako se yhtään mihinkään. Jos ei johda, vaihda suuntaa.

Elvi Rangellilla on näyttely Helsingissä Galleria 4-kuudessa, Uudenmaankatu 4-6 maalis-huhtikuussa.

Näyttely avoinna: 31.3.-26.4.2019.

 www.elvirangell.com