Työpaikan vaihto

Töihin Norjaan - opas ulkomaille haluavalle

Haluatko hakea töitä ulkomailta, erityisesti Norjasta? 

Norjasta töitä hakevalla on paljon muistettavaa ja selvitettävää. Joudut ottamaan selvää esimerkiksi työnhakuun, ammatinharjoittamisoikeuteen, verotukseen, sosiaaliturvaan ja työntekijän oikeuksiin liittyvistä asioista.

Kokosimme vinkit listaksi, joka auttaa sinua valmistautumaan ja menestymään Norjan työmarkkinoilla.

Miksi töihin Norjaan? 

Norja tarjoaa houkuttelevia työmahdollisuuksia korkeilla palkoilla, hyvillä työolosuhteilla ja vakaalla taloudellaan. Monipuoliset toimialat, kuten energia-, teknologia- ja terveysala, tarjoavat jatkuvasti uusia työmahdollisuuksia myös ulkomaalaisille osaajille. 

Huomioitavaa jos mielit töihin Norjaan

1. Kohdemaan työmarkkinat

 Tutustu Norjan työmarkkinoihin ja kysyntään omalla alallasi ennen työnhaun aloittamista.

Varmista myös, että sinulla on oikeus harjoittaa ammattiasi Norjassa. Joillakin aloilla saatetaan vaatia  erityisiä pätevyysvaatimuksia tai viranomaisten hyväksyntää.

Tutustu eri alueisiin Norjassa. 

2. Kieli ja kulttuuri

Vaikka monissa työpaikoissa pärjää englannilla, norjan kielen taito voi olla valttia työnhaussa ja arjen sujumisessa. Pidä mielessä myös norjalainen kulttuuri ja sen erityispiirteet työelämässä. Huomoi, että norjalainen työkulttuuri voi erota suomalaisesta ja kunnioita paikallisia tapoja ja tottumuksia.

Töihin ulkomaille - kuinka selviytyä kulttuurishokista?

3. Työlupa- ja viisumivaatimukset

Varmista, että täytät tarvittavat työlupa- ja viisumivaatimukset ennen muuttoa Norjaan.

Jos olet jonkin Pohjoismaan eli Suomen, Ruotsin, Norjan, Tanskan tai Islannin kansalainen, et tarvitse työ- ja oleskelulupaa voidaksesi asua ja työskennellä Norjassa. Muiden maiden kansalaisia koskevat säännöt riippuvat siitä, oletko EU-/Eta-maan kansalainen vaiko kolmannen maan kansalainen. 

Lisätietoja löydät esimerkiksi Pohjoismainen yhteistyö -sivustolta

4. Verotus ja sosiaaliturva

Tutustu Norjan verosääntöihin ja selvitä, millaisia veroja sinun on maksettava tuloistasi Norjassa. Huomioi myös mahdolliset verosopimukset kotimaasi ja Norjan välillä.

Lisätietoa veroista löydät esimerkiksi:
Norjan verohallinto Skatteetaten
Nordisk eTax -palvelu

Useimmiten Norjaan muuttaessa henkilö siirtyy Norjan sosiaaliturvajärjestelmän piiriin. Norjassa työskentelevä voi kuitenkin joskus kuulua myös jonkin muun maan sosiaaliturvajärjestelmään. Esimerkiksi, jos työskentelet samanaikaisesti Norjassa ja jossain muussa maassa.

Kun kuulut jonkin maan sosiaaliturvaan, sinuun sovelletaan kyseisen maan sosiaaliturvalainsäädäntöä esimerkiksi seuraavissa asioissa:

  • työttömyysturvaetuudet
  • eläke
  • sairauspäiväraha
  • perhe-etuudet
  • vanhempainpäiväraha
  • terveyspalvelut
  • Asumistuki.

5. Elinkustannukset ja muutto

Selvitä asumismahdollisuudet ja elinkustannukset eri kaupungeissa Norjassa. Varmista, että sinulla on riittävät resurssit asumiseen ja elämiseen maassa.

Norjassa ulkomaan kansalaiset voivat vapaasti ostaa tai vuokrata asunnon Norjasta. 

Jos suunnittelet työskentelyä Norjassa yli kuuden kuukauden ajan, on tärkeää tehdä muuttoilmoitus. Tämä prosessi vaatii ajanvarausta paikallisesta verotoimistosta ja henkilökohtaista käyntiä siellä. Jos muutat Norjaan perheesi kanssa, jokaisen perheenjäsenen on myös käytävä verotoimistossa henkilökohtaisesti. Muuttoa varten sinun tulee esittää erilaisia asiakirjoja, kuten henkilöllisyystodistus, työsopimus tai opiskelutodistus. Kun sinulle on rekisteröity norjalainen kotikunta väestötietojärjestelmään, saat norjalaisen henkilötunnuksen. On myös huomioitava, että joissakin maissa muuttajan on itse ilmoitettava muutosta toiseen Pohjoismaahan lähtömaan väestörekisteriviranomaisille.

Lisätietoja löydät esimerkiksi Pohjoismainen yhteistyö -sivustolta. 

Mistä löydän töitä Norjasta? 

Hyödynnä Norjan suurinta työnhakusivustoa, Finn.no, löytääksesi avoimia työpaikkoja.

Finn.no on Norjan suurin ja luotettavin työnhakusivusto, joka tarjoaa laajan valikoiman avoimia työpaikkoja eri aloilta. 

Lähteet: 
Pohjoismainen yhteistyö