Työhyvinvointi

Tauota työpäivää & lisää jaksamista

Jotta jaksat keskittyä työhösi, tarvitset välillä taukoja. Tauot virkistävät ja lisäävät työtehoa.

Vaikka työpäivän kiireessä joskus lounastauonkin pitäminen voi tuntua mahdottomalta, on tauoilla suuri vaikutus tehokkuuteemme. Jopa muutaman minuutin tauot pitkin päivää auttavat niin kehoa kuin mieltäkin rentoutumaan ja palautumaan, jolloin pystyt taas tekemään töitä tehokkaammin seuraavan työrupeaman aikana. Koska ihminen pystyy tekemään keskittymistä vaativaa työtä yhtäjaksoisesti vain noin tunnin ajan, ihanteellisinta olisi pitää muutaman minuutin tauko joka tunti sekä vähintään yksi pidempi tauko kokonaisen työpäivän aikana.

Voit tauottaa työtä esimerkiksi:

hakemalla lasin vettä tai kupillisen kahvia

syömällä pienen välipalan

rupattelemalla työkavereillesi

lukemalla hetkisen kirjaa tai lehteä

kävelemällä hieman tai venyttelemällä

tekemällä hengitysharjoituksia

Pienet tauot myös tukevat muita hyvinvoinnin tavoitteitasi:

Onko tavoitteenasi liikkua enemmän? Kävele tauolla korttelin ympäri, kiipeä portaita tai pidä lyhyt jumppa- tai venyttelytuokio.

Haluatko syödä terveellisemmin? Varaa mukaasi terveellisiä välipaloja – syömällä muutaman tunnin välein, vaikkapa työtaukojen aikana, pidät verensokerisi tasaisena etkä sorru naposteluun myöhemmin illalla.

Kaipaatko stressinhallintaa? Tee helppoja hengitys- tai rentoutusharjoituksia omalla työpisteelläsi tai virkistyshuoneessa. Samalla voit kuunnella vaikkapa rauhoittavaa musiikkia, mikäli toimiston häly häiritsee keskittymistäsi.