Työllisyysnäkymät

Sparraaja reissaa Helsingistä Napapiirille

Tuula Kuusiluoma työskentelee Marimekolla aluepäällikkönä vastaten myymälöiden toiminnasta omalla alueellaan Suomessa. Työ kulkee Tuulan mukana sinne minne hän meneekin.

Tuula Kuusiluoman työ on eräänlaista valmentamista, mutta samalla yhdessä tekemistä. Hän sparraa myymälähenkilökuntaa osallistumalla mm. myymälän palavereihin.

– Työni on maantieteellisesti laajalla alueella: Helsinki on eteläisin ja Napapiiri pohjoisin paikka, jossa työskentelen. Olen viikottain myymälässä jossakin päin Suomea, Tuula Kuusiluoma kertoo.

Tuula liikkuu myymälästä toiseen pääasiassa omalla autolla. Pohjoiseen hän kuitenkin lentää. Pohjoisessa käydessään hän viettää yleensä koko viikon kohteessa ja hoitaa samalla Rovaniemen ja Oulun alueen myymälät.

– Meillä on mahtava ja innostunut tiimi. Vaikka toimistoni on siellä missä minäkin, en koe, että se juurikaan hankaloittaisi työntekoani. Hajautettu organisaatio on aina toki haaste, mutta siihen on osattava asennoitua oikein, Tuula Kuusiluoma sanoo.

Tuula hoitaa automatkoilla työpuheluita handsfreen avulla ja ajaa välillä auton parkkiin vastatakseen sähköposteihin.

– Ajankäyttö tuo työhön välillä haasteita. Se, miten jaan aikani eri myymälöiden kesken, on toisinaan haasteellista. En voi olla monessa paikassa yhtä aikaa, vaikka haluaisinkin, Tuula Kuusiluoma pohtii.

Matkailu avartaa

Tuula löytää työstään enemmän hyviä kuin huonoja puolia. Vaihteleva reissutyö on Tuulalle enemmänkin rikkaus kuin taakka. Työn hyviksi puoliksi hän nostaa esimerkiksi sen, että koko ajan ei tarvitse olla kotinurkissa, matkailu avartaa ja mikään päivä ei ole samanlainen.

– Tässä työssä pitää olla muutoskykyinen ja huumorintaju kohdallaan. Nautin työstäni valtavasti. Vaikka työni on hyvin aktiivista ja sosiaalista, osallistun myös vapaa-ajalla innokkaasti monenlaiseen seurapiirielämään. Kun haluan rauhoittua, suuntaamme mieheni kotipaikalle Poriin, Tuula Kuusiluoma sanoo.

Asiakaspalvelua suurella sydämellä

Asiakaspalvelu on Marimekolle erittäin tärkeä asia. Marimekko on uniikkituote, jonka asiakkaat pääosin tuntevat. Haaste onkin siinä, miten henkilöstö pidetään ajan tasalla jatkuvasti lisääntyvän informaation suhteen.

– Panostamme runsaasti asiakaspalvelukoulutukseen. Asiakkaan odotukset meitä kohtaan ovat hyvin korkealla ja haluamme täyttää odotukset ja vähän enemmänkin, Tuula Kuusiluoma summaa.