Työllisyysnäkymät

Silver Clothing syntyi melanoomakokemuksesta

Heli Vähäsilta sairastui melanoomaan viisi vuotta sitten. Hänen yrityksensä Silver Clothing sai alkunsa rankan kokemuksen jälkeen. Tavoitteena on työllistää yhä enemmän Suomessa.

Silver Clothingin tarina sai alkusysäyksensä toimitusjohtaja, yrittäjä Heli Vähäsillan omasta kokemuksesta. Viisi vuotta sitten saadun melanoomadiagnoosin jälkeen hän alkoi miettiä työkuvioitaan uudelleen. Tuolloin terveydenhoitoalan johtotehtävissä työskennellyt Heli Vähäsilta pohti, miten sairauden uusiutuminen saataisiin estettyä ja miten hän voisi edistää omalla toiminnallaan melanooman ja muiden ihosyöpien lisääntymistä. Näistä ajatuksista sai alkunsa myös uusi ura yrittäjänä.

Heli alkoi selvitellä UV-vaatteiden markkinoita meillä ja maailmalla, mutta huomasi pian, että tarjolla ei ole UV-suojalla varustettuja vaatteita muuhun kuin urheilu-, vaellus- ja rantakäyttöön. Näitä vaatteita kaivattiin selkeästi myös arki- ja työpukeutumiseen.

−  Markkinoilla olevat, UV-suojatut vaatteet oli valmistettu lähinnä rantaelämää varten, mutta aurinko paistaa myös kaupungissa. Pohdin kuumeisesti, voisinko auttaa uudella vaatemallistolla myös muita – ja miten saisin tuotteet markkinoille. Otin asioista selvää ja soitin Aalto-yliopistoon muun muassa älyvaatteisiin perehtyneelle tutkijatohtori Elina Ilénille, josta tulikin yhtiökumppanini ja Silver Clothingin tuotejohtaja, Heli Vähäsilta kertoo. 

Nyt Helin ja Elinan yritys tuo markkinoille tyylikkäitä vaatteita, joissa on UV-suoja. Yrittäjäkaksikko alkoi miettiä melanoomaan sairastuneiden tai sitä ennaltaehkäisevien ihmisten lisäksi myös muita ryhmiä, joiden elämäntilanne edellyttää vaatteilta erityistä toimivuutta. Esimerkiksi työolosuhteet, fyysiset rajoitteet tai ikä saattavat vaikeuttaa pukeutumista tai asettaa vaatteiden materiaaleille erityisvaatimuksia.

− Kaikki mallistomme vaatteet sopivat myös niille, joiden pukeutumiselle elämäntilanne tai sairaus asettaa rajoitteita. Panostamme ekologisiin, laadukkaisiin materiaaleihin ja ajattomaan tyyliin – turvallisesti ja helposti puettavassa muodossa, Heli summaa.

Kuluttajien ääni kuuluviin

Helin mukaan kaikki elämänvaiheet ja -tilanteet ovat arvokkaita. Moni ihmisryhmä jää kuitenkin vaille omaa ääntä kuluttajina. Heli halusi muutosta juuri tähän. Liikeidea oli valmis.

−  Meille on hyvin merkityksellistä, että avullamme ihminen näkee ja kokee maailmansa nykyistä laajemmin. Hän voi astua ulos kodistaan ja iloita hetkistä toisten kanssa. Kuuntelemme jatkuvasti myös asiakkaidemme mielipiteitä ja kokemuksia, Vähäsilta painottaa.

Vaatteiden materiaalit ovat helppohoitoisia ja ekologisia, ja niissä on käytetty kasvivärjäystä.

Materiaalit hankitaan Suomen ohella muista EU-maista ja vaatetuotanto on keskitetty Viroon ja Latviaan.

− Yhteistyökumppanimme on seulottu tarkasti, sillä edellytämme heiltä vastuullisuutta ja luotettavuutta. Yhteistyökumppaneiden eettisten ja ekologisten arvojen tulee olla linjassa arvomaailmamme kanssa. Jatkossa haluamme työllistää vielä enemmän myös suomalaisia tekstiilialan yrityksiä, Heli Vähäsilta vinkkaa.

Kansainvälisille markkinoille suuntaavassa Fitzgrey® mallistossa on otettu huomioon elämän eri vaiheet, kuten ikääntymisen tuomat muutokset vartalon mittasuhteisiin ja liikerajoitteet. Mallistoon on tulossa myös miesten kauluspaitoja, jossa napit on korvattu tarrakiinnityksellä.

− Vaatteissa on UPF 50+ -suoja (Ultraviolet Protection Factor). Vaatteet joustavat, tuntuvat miellyttäviltä ja eikä niiden materiaali kutita ihoa. Silver C -työvaatemallisto on tarkoitettu ulkona työskentelevien ihmisten terveyden, työturvallisuuden ja hyvinvoinnin tukemiseen, Heli kertoo.

Vaikka koronakevät on ollut tuoreelle yrittäjälle rankka kokemus erityisesti taloudellisesti, usko tulevaan on vahva.

− Uskon vahvasti tulevaan – ja yrittäjyys on minulle hyvin tärkeä osa elämää. Sain juuri  hyviä uutisia melanoomani suhteen eli voin jatkaa elämääni hyvillä mielin, terveenä eteenpäin. Kyllä näistä hankalistakin ajoista vielä selvitään, Heli hymyilee.