Sanon liian usein ehkä, vaikka haluan sanoa ei
Joviaalin ja joustavan ihmisen syndroomassa on joskus vaikea olla tiukka. ”Ei” on joillekin meistä vaikein sana, mutta se kannattaa opetella oman jaksamisen vuoksi.
Itse saatan kokea toiveideni tai mielipiteideni sanomisen todella vaikeaksi tietyissä tilanteissa. Suoraan kysymykseen on joskus yllättävän hankala vastata, mitä oikeasti haluaa. Usein tällainen ominaisuus näkyy vaikeutena vastata pyyntöihin kieltävästi.
Tämä voi kuulostaa toisentyyppisestä ihmisestä ihan hullulta. Miksi olisi vaikea sanoa, ettei halua tehdä jotain?
Omien halujen kertomisen vaikeus voi johtua monenlaisista eri luonteenpiirteistä. Jotkut meistä ovat tietyllä tapaa yliempaattisia, emme yksinkertaisesti kykene sanomaan tai tekemään asioita, jotka voivat loukata millään tavalla tai vaikkapa nolostuttaa toisen ihmisen. Toiset puolestaan välttelevät konfliktia siihen pisteeseen, että tekevät lähes mitä tahansa välttääkseen kaikenlaisen negatiivisen kanssakäymisen. Usein nämä piirteet ovat vahvoja samassa ihmisessä.
Joskus liika jousto työasioissa johtuu puhtaasti työmoraalista tai jopa kokemuksen tai rahantarpeesta. Pää ja jaksaminen huutavat ei, mutta pankkitili tai työmoraali kuiskaavat kyllä.
Diplomaattisuus, empaattisuus ja joustavuus eivät ole synonyymejä pelkuruudelle eivätkä läheskään aina millekään rajattomalle kiltteydellekään. Eivätkä ne ole missään tapauksessa huonoja luonteenpiirteitä. Ne ovat ominaisuuksia muiden joukossa.
Ongelmia valitettavasti syntyy, kun emme kykene ilmaisemaan tarpeitamme selkeästi. Väärinkäsitykset, oman jaksamisen rajat ja jopa kynnys jaksaa muita ihmisiä ja heidän vaatimuksiaan voivat tehdä elämästä todella haastavaa, jos ei osaa pitää puoliaan.
Ei ole muiden ihmisten vika, että he kuormittavat meitä kaunistelevia kommunikoijia. Ei yleensä auta, vaikka silmät kirkuisivat ”ei, en todellakaan halua auttaa sinua projektissasi!” tai ”mielummin syön kilon lunta kuin otan vastuun polttareistasi!” jos suu mumisee jotain myöntävän tapaista. Vaikka ihminen lukisikin elekielemme oikein, useimmat tuppaavat tarttumaan herkemmin puhuttuun vastaukseen.
Yksinkertainen totuus on, että oma jaksamisemme on omalla vastuullamme. Niin helppoa kuin elämä olisikin, jos vain osaisimme lukea toistemme ajatuksia... Itse asiassa, näin tarkemmin ajatellen, suunsa aukaiseminen on paljon parempi vaihtoehto kuin ajatusten lukeminen.
On olemassa vain yksi ratkaisu tilanteisiin, joissa sanot ehkä tai kyllä, kun haluaisit sanoa ei. Se on vaikeaa ja vaatii harjoitusta. Tätä koulua käyn itsekin, vuosi vuodelta yhä onnistuneemmin.
Kieltäydyt sitten työ- tai yksityistilanteessa, yleensä parhaiten toimii jämäkkä mutta ystävällinen tyyli:
Et tarvitse selitystä kieltäytymiseen. Jos toinen alkaa sitä tivaamaan, on ongelmana hänen käytöksensä, ei sinun.
Älä siirrä ongelmaa eteenpäin antamalla epäselvää ”katsotaan ensi kerralla” -tyyppistä vastausta. Ellet sitten halua kiemurrella samassa tilanteessa seuraavalla viikolla.
Yritä todella sisäistää se fakta, että loppujen lopuksi säästyt paljolta huolelta ja stressiltä, kun tunnistat rajasi ja kieltäydyt heti, kun tiedät ettet halua tehdä jotain. Epämieluisan lupauksen pitäminen on yleensä paljon kuormittavampaa. Niin on myös kieltäytyminen myöhemmin, kun olet ensin lupaillut mahdollisesti tekevästi jotain.
Tämäkin asia toimii usein kuin se kuuluisa laastarin repäisy, kerran se vain kirpaisee.
Satu Varjonen on äiti ja freelancer-kirjoittaja, jolla on vankka tausta keikka- ja asiakaspalvelutyöstä.
