Pärjääkö työelämässä vain olemalla ekstrovertti?
Työelämässä parhaiten tuntuvat pärjäävän sanavalmiit luontaiset esiintyjät, ekstrovertit, jotka osaavat tehdä sekä itsestään että osaamisestaan numeron. Introverteille taas ei juuri tunnu olevan tilausta – miksi?
Tämän päivän työelämässä valokeilaan hakeutuvat ja sen reippaasti myös itse ottavat ekstrovertit saavat osakseen ihailua ja tuntuvat etenevän urallaan mallikkaasti – osaavathan he yleensä aktiivisesti tuoda omaa osaamistaan esiin ja hakeutua tilanteisiin, joissa tästä on heille hyötyä. Vaikka samaan aikaan introvertti karttaa parrasvaloja, ei se tarkoita etteikö hänkin ansaitsisi niiden loisteen – omalla tavallaan.
Viehätymme usein luontaisesti vastakohdistamme, tyypeistä, jollaisia itsekin soisimme olla. Tyypilliseen suomalaiseen luonteenlaatuun istuukin kuin nakutettu ekstroverttien ihannointi työelämässä, edustavathan he usein juurikin sitä mitä moni meistä ei luontaisesti ole. Mutta vaikka osaa pitää itsestään meteliä, ei se tarkoita sitä että olisi välttämättä paras tekijä; walk the talk ja niin poispäin. Kuitenkin yleensä työpaikoilla juurikin ekstrovertit saavat suurimman huomion, koska osaavat sitä itselleen luontevasti vaatia ja onhan heidän seuraansa yleensä helppo liittyä juurikin tämän ulospäin suuntautuneen luonteenlaadun takia.
Totuus kuitenkin on, että molempia ja kaikkea näiden kahden välistä, tarvitaan työpaikoilla. On meistä itsestämme kiinni, miten suhtaudumme toisiimme ja eroavaisuuksiimme. Se, että joku ei pidä itsestään meteliä, vaikka ehkä muiden mielestä pitäisi, ei tarkoita etteikö hän yhtä lailla ansaitsisi arvostusta saati kokisi itse olevansa huonommassa asemassa ekstroverttiin kollegaan verrattuna. Introvertille suurieleiset huomionosoitukset ja parrasvaloihin työntäminen saattavat olla kiusallisinta ikinä: tilanne, josta on nautinto hyvin kaukana. Molemmat luonteenlaadut rikastavat työyhteisöä ja tuovat siihen tarvittua monimuotoisuutta – omalla uniikilla tavallaan.
Esimiehiksi usein päätyvät nimenomaan ekstrovertit, mikä ehkä osaltaan aiheuttaa eriarvoisuutta työpaikoilla: ekstrovertin esimiehen voi joskus olla vaikeaa ymmärtää introverttia alaistaan ja päinvastoin. Useampikin introvertti ystäväni on kertonut pomonsa suoraan toivoneen heidän ”olevan enemmän kuin he”, ekstroverttejä. Luonteelleen kukaan ei voi mitään, joten on esimiehen tehtävä ymmärtää ja opetella johtamaan erilaisia alaisia eri tavalla. Yksi oman työurani empaattisimmista esimiehistä on ollut introvertti, tyyppi joka ei merkittävästä urastaan huolimatta koskaan tehnyt itsestään numeroa, vaan päinvastoin nosti alaisensa esiin ja taisteli puolestamme. ”Kaikki mulle heti nyt” –maailmassa tällaista arvostaa jatkuvasti enemmän ja enemmän.
Ja kuten todettua, ekstroverttiydessä ja introverttiydessä kyse on luonteesta, ei osaamisesta. Tämä jos mikä pitäisi pitää mielessä erilaisten ihmisten kanssa työskennellessä ja heitä palkittaessa.
Paula Narkiniemi
vapaa kirjoittaja
Twitter: @PoolaKristiina
