Työnhaku

Motivaatiota työnhakuun – 5 vinkkiä uuteen työnhakuvuoteen

Onko työnhakusi pitkittynyt ja työnhakumotivaatio muisto vain? HR-asiantuntija Jouni Korhonen Worker henkilöstöratkaisuilta kertoo, miten voi löytää uutta motivaatiota työnhakuun.

1. Huomaa potentiaalisi

Jos työnhaku ei ole tuottanut tulosta ponnisteluista huolimatta, HR-asiantuntija Jouni Korhonen kannustaa etsimään työpaikkoja uusista suunnista. Yllättävien työmahdollisuuksien huomaaminen voi auttaa löytämään kadonneen työnhakumotivaation.

– Usein työnhakija on lukkiutunut siihen, mitä ajattelee osaavansa ja millaista työtä arvioi voivansa tehdä. Aina hakija ei näe riittävän laajasti, mihin kaikkeen hänellä voisi olla potentiaalia, Korhonen kertoo. Hän myös muistuttaa, että moni työ opettaa tekijäänsä.

– Aina ei siis tarvita tiettyä koulutusta tai työkokemusta, jotta voisi hakea työpaikkaa.

Lue myös: Tunnista vahvuutesi.

2. Priorisoi

Uutta motivaatiota työnhakuun voi löytää myös panostamalla määrän sijaan laatuun. Kun hakee vain harvoja, valittuja ja aidosti itseä kiinnostavia työpaikkoja, pysyy mielenkiinto työnhakua kohtaan yllä.

Harvempia paikkoja hakiessa voi panostaa enemmän aikaa ja energiaa yksittäisten hakemusten työstämiseen, mikä voi jo itsessään olla motivoivaa. – Ja kun hakemus on tehty huolella, motivaatio paistaa siitä läpi, Korhonen kertoo.

Lue myös: Haluatko jäädä rekrytoijan mieleen? Satsaa työhakemuksen fiilikseen! 

 3. Älä jää yksin

Yksin päätä seinään hakatessa voi työnhakumotivaatio joutua koetukselle. Jouni Korhonen kannustaakin mieluummin kääntymää työnhaussa muiden puoleen. Hän kertoo, että monilla kunnilla on työllistymiskoordinaattoreita, joihin voi olla yhteydessä matalalla kynnyksellä.

– Myös rekrytointiyrityksiin kannattaa olla yhteydessä, koska me osaamme vinkata sellaisistakin töistä ja aloista, joita hakija itse ei tulisi ajatelleeksi. 

Korhonen kannustaa myös kertomaan työnhausta avoimesti kavereille ja tuttaville. – Tutun tutulla voi olla jotakin tarjolla, joten laita puskaradio laulamaan.

Hän muistuttaa, että työnhakijalla on aina oikeus soittaa rekrytoijalle, jos ei tule valituksi tehtävään. Palautteesta voi saada konkreettisia ohjeita oman työnhaun kehittämiseen ja motivaatiota seuraavan työpaikan hakuun.

– Rekrytoijalta voi kysyä, miksi ei tullut valituksi ja mitä voisi tehdä toisin, jotta ensi kerralla saisi kutsun työhaastatteluun. ”Valintamme ei tällä kertaa kohdistunut sinuun” -viestiin ei siis tarvitse tyytyä. Rekrytoijat antavat mielellään palautetta, mutta koska työ on kiireistä, sitä voi joutua pyytämään erikseen.

Lue myös: Soitto rekrytoijalle 

4. Pilko tavoite

Uuden työpaikan saaminen on tavoitteena suuri, joten motivaatiota kannattaa ylläpitää palastelemalla tavoite pienempiin osiin. Tavoitteen pilkkominen auttaa huomaamaan, kuinka paljon asioita onkaan jo tehnyt uuden työpaikan löytämiseksi.

– Aikatauluta, tee to do -listoja ja laadi viikko- tai kuukausitavoitteita esimerkiksi siitä, kuinka montaa työpaikkaa aiot hakea, Korhonen konkretisoi.

5. Muista aiemmat onnistumisesi

Motivaatiota voi ylläpitää myös muistuttamalla itseä aiemmista onnistumisista työssä, työnhaussa tai muilla elämänalueilla. Kun muistaa, mihin kaikkeen on aiemmin elämän varrella pystynyt, voi saada uutta uskoa työn löytämiseen.

– Kilpailu työpaikoista on joskus tosi kovaa, eikä kilpailluilla aloilla paikkoja riitä kaikille, Korhonen sanoo. Hän muistuttaa, ettei työ ole ihmisarvon mittari. – Ei se tee kenestäkään huonoa ihmistä, ystävää tai puolisoa, että ei ole löytänyt töitä.

Teksti: Liina Hurri
Kuvassa Jouni Korhonen

Toimittaja: Liina Hurri