Työhyvinvointi

Kun rakkaus syttyy töissä

Miltä tuntuu rakastua työkaveriin ja mitä siitä seuraa? Miten suhde pomon kanssa vaikuttaa työyhteisön energioihin? Tässä kolme kokemusta työpaikkaromansseista.

Romanssi töissä piristää kummasti harmaata maanantaiaamua, kun odottaa innoissaan toisen näkemistä. Tutkimisten mukaan jopa puolella suomalaisista on ollut sutinaa työpaikalla. Tuntemukset ovat vaihdelleet viattomasta ihastuksesta kiihkeään suhteeseen tai jopa avioliittoon, johon on päätynyt Väestöliiton tutkimuksen mukaan 15% töissä rakastuneista.

Työpaikkaromanssien seuraukset ovat moninaiset, kuten rakkauden yleensäkin. Kahdelle kolmannekselle suhde on tuonut onnea, kolmannekselle surua, neljännekselle mustasukkaisuutta ja osalle muistoksi on jäänyt hyvä ystävyys.

Merkittävä syy työpaikkasuhteiden yleisyyteen on, että töiden lomassa tutustuminen on helppoa ja luontevaa, ja samalla tulee helposti juteltua henkilökohtaisemmistakin asioista.

Työ yhdistää ja antaa puheenaiheita

– Töissä on helppo tutustua ihmisiin, joiden kanssa arvot ja kiinnostuksen kohteet kohtaavat, entisen puolisonsa työssä tavannut, luovalla alalla työskentelevä nainen sanoo.

Hän ihastui kollegaansa työpaikan käytävällä tietämättä, että tämä seurusteli samassa konsernissa työskentelevän naisen kanssa. Hän pyysi ihastustaan lounaalle ja pikkujouluissa pari viihtyi toistensa seurassa, mutta mitään viatonta hiusten sipaisua enempää sielläkään ei tapahtunut.

– Juhlien jälkeen kollegani kuitenkin irtisanoutui ja mietin, olinko ylittänyt jonkun kielletyn rajan ja aiheuttanut hänen lähtönsä. Kun kuulin, että hän lähti viettämään tyttöystävänsä kanssa sapattivuotta Aasiaan, olin aika masentunut.

Muutaman kuukauden jälkeen mies kuitenkin viestitti eronneensa ja ehdotti tapaamista palattuaan. Sen jälkeen suhde eteni kun pyörremyrsky; pari muutti pian yhteen ja puolen vuoden päästä häitä vietettiin maistraatissa kesken työpäivän esimiesten todistaessa.

Romanssi sopii vapaille

– Suurin osa työkavereista suhteeseemme positiivisesti ja ilahtuneesti suhteeseemme, joskin osa kiusaantui kuunnellessaan jatkuvaa hehkutusta ihanasta aviomiehestäni. Kumppanini puolestaan oli täysin syyttä mustasukkainen työkavereistani. Tämä tasaantui kun jäin lasten kanssa kotiin, mutta samalla suhteeseen syntyi epätasapainoa, sillä pelkkä kotiäiteys ei koskaan ollut juttuni.

Pari piti yhtä kymmenen vuotta ja kävi läpi monta elämänmuutosta, kunnes liitto lopulta päättyi eroon.

– En olisi uskonut että kasvamme erillemme, mutta niin vaan kävi. En silti kadu mitään ja suosittelen työpaikkaromanssia siinä missä mitä tahansa muutakin aitoa kohtaamista, jossa kaksi vapaata ihmistä löytävät toisensa.

Pomoon ihastuminen isompi riski

Vaikka suhde kollegaan on työromansseista yleisin, moni iskee silmänsä pomoonsa, mikä voi johtaa erikoisiin tilanteisiin.

– Nuorempana ihastuin pomooni niin, että punastelin hänen seurassaan ja sekosin jutuissani. Uskon, että pomoni koki tilanteen kiusalliseksi kun taas työkavereista se oli tosi hauskaa. Välillämme ei tapahtunut mitään, mutta pahinta oli, että tulkitsin hänen ystävällisyytensä kiinnostukseksi, IT-alalla työskentelevä nainen muistelee.

Pomon ja alaisen suhde vaikuttaa usein koko työyhteisön energioihin.

– Kerran oli tapaus, jossa ns. rivibaariduunari alkoi styylata päällikön kanssa. Kaikki meni hyvin, kunnes hän alkoi nähdä oikeudekseen käyttää miesystävänsä käskytysvaltaa työkavereihinsa, miespuolinen baarityöntekijä kertoo.

Tiiviissä työyhteisössä on tärkeää ettei työntekijöiden seurustelu riko porukan yhteisöllisyyttä tai luo klikkejä sen sisällä.

– Tunnen pariskuntia, jotka hoitavat duuninsa niin, ettei heidän seurusteluaan huomaa ennen kun he vaihtavat vapaalle. Vaikka itselläni on ihan kivoja kokemuksia työpaikkaromansseista, koen, että ehkä on kuitenkin parempi, ettemme ole tyttöystäväni kanssa enää samassa työpaikassa.

Anna Väre