Työnhaku

Kärsitkö ura-ahdistuksesta poikkeusajan keskellä

29.9.2020 klo 6:54

Luontainen tarpeemme hakea kehittymisen kokemuksia työssämme saa monella nyt ahdistuksen nousemaan, kun Covid19 puhaltaa hiekkaa rattaisiin. Olemassa olevassa tilanteessa moni on huolissaan oman työnsä jatkuvuudesta. Turvallisuushakuisuus nousee epävarmuustilanteissa korkeammalle.

Jos nykyiselle työpaikalle on vielä jatkuvuutta näkyvissä, pohdinta kääntyy siihen, uskaltaako juuri nyt lähteä miettimään vaihtoa. Eihän varmuudella tiedä, miten uudella työpaikalla tulisi koronan haasteissa toiminta luistamaan? Poikkeustilanne tekee parhaillaan tilapäishäiriöitä rekrytointimarkkinaan. Työnvaihto-liikehdintä on vähentynyt, aloitettuja hakuja on paussilla, ja hakijoita avoimiin tehtäviin on paljon.

Samaan aikaan vaikeat ajat ympärillä korostavat ihmisen omaa pohdintaa työn koetusta mielekkyydestä. Koenko työympäristön itselleni oikeaksi, edustaako se arvojani ja sellaista agendaa, jota haluan työlläni liputtaa? Koenko siis olevani oikeassa paikassa nyt ja vähän ajankin päästä? Ristiriitaiset tunteet saattavat nostaa uppiniskaisesti päätään ja huudella muutostarvetta.

Miten keskellä epästabiiliakin työelämäympäristöä voimme kuitenkin ohjata ura-ajatteluamme ja viedä eteenpäin kehittymistämme?

Kokosin tähän muutaman vinkin, joista on Sinulle toivottavasti hyötyä.

1.Pohdi, mikä on työelämä -odotuksissasi ”riittävän hyvää"

Moni valitsee nyt painottaa nykyisen työn ja työnantajan hyviä puolia, jotka palvelevat tässä tilanteessa ja lisäävät pitoa nykytilanteeseen, ainakin toistaiseksi ja tilanne ympärillä huomioiden. Osa sen sijaan näkee kirkkaasti pohdintansa tuloksena, että nykyisillä reunaehdoilla ei päästä riittävän lähelle riittävän hyvää. Silloin muutostarve on vahva ja poistyöntävä.

2. Pohdi ammatillista identiteettiäsi

Mistä haluat, että sinut ammatillisesti tunnetaan? Mitkä ovat 3-5 kyvykkyyttä, joiden toivot kuvaavan sinua. Mitkä näistä ovat jo vahvasti kehityskaarellasi mukana? Entä mihin asioihin on vielä matkaa?

3. Tunnista itsellesi keskeiset tämän hetken työn draiverit

Mitkä ovat sinulle 3-4 kaikkein tärkeintä työelämä -odotustasi nyt ja lähitulevaisuutesi kannalta. Arvioi, miten ne toteutuvat. Niitä voi olla esimerkiksi kelpo työkaverit, ihanat asiakkaat, mahdollisuus oppia juuri sinulle kiinnostavia uusia taitoja, työn varmuus, kokemasi arvostus asiantuntijuudestasi ja yhteistyöotteestasi, tai helppo työmatka arjen sujuvuuden kannalta. Nauti siitä, mikä toimii.

4.Tunnista, mitkä itsellesi tärkeät elementit eivät toteudu nykyisessä tehtävässäsi

Sellaisia voi olla esimerkiksi työn sisältö, työyhteisön sosiaaliset suhteet, kehitysdraivin puute organisaatiossa, vaikuttamisen mahdollisuuksien vähäisyys, liika rutinoitumisen tunne työhön, kokemus siitä, ettei pääse soveltamaan omaa asiantuntemustaan riittävästi tai epärealistiseksi koetut odotukset.

Jos koet, että jo tässä ja nyt on saatava kehityksen askelia eikä paikallaan seisominen ole vaihtoehto, voit miettiä esimerkiksi seuraavia.

  • Päivitä LinkedIn -profiilisi palvelemaan kehittynyttä ammatillista tarinaasi ja tukemaan tulevaisuuttasi. Varmista, että sinut löydetään ja tunnetaan oikeista asioista tulevaisuutesi kannalta.
  • Valitse muutama fokusyritys, tutustu ja harjaannuta arviointikykyäsi heidän kehitysvaiheestaan ja siitä, mitä annettavaa sinulle olisi heille. Ja go for it - kontaktia luomaan ja keskusteluita virittämään. 
  • Miten voisit tuunata nykyistä työnkuvaasi, joka olisi sekä sinun että organisaationne ja asiakkaidenne kannalta hyödyllistä ja kiinnostavaa?
  • Hyödynnä sosiaalinen pääoma. Keiltä voit tavoitteellisesti oppia, vaikka pieninä paloina? Keskustelemalle sinulle kiinnostavien osaajien kanssa kehityt, solmi vertais-sparraus -suhde, joko organisaation sisällä tai ulkopuolelta. Entä voisitko tehdä mini-työkierron tai vierailun tiimiin tai sellaisiin tekemisiin, joka kehittäisi sinua pienen askeleen haluamaasi suuntaan? Juttele tästä esimiehesi kanssa.
  • Tavoitteellista oman osaamisesi kehittäminen. Keskitä huomioitasi siihen, mistä 1-2 asioista haluat lyhyellä tähtäimellä oppia lisää – ja tee pieniä tekoja sen eteen. Sopivan pieniä, mutta oikeita keinoja löytyy jo heti tälle päivälle! Edellisen sosiaalisen pääoman aktiivinen, tavoitteellinen hyödyntäminen – ja vastaavasti myös itse muiden hyödyttäminen – on loistokeinoja. Sen lisäksi LinkedIn, blogit, Face -verkostot, online -kirjallisuus ja online -kurssit tarjoavat äärettömän määrän juuri sinulle kiinnostavia oppimisen makupaloja. Voit myös hankkia henkilökohtaisen työelämän ja uran personal trainerin palveluita, joka jäsentää kanssasi kokemuskertymääsi ja rakentaa kanssasi reittiä urasi tavoitteiden tukena. Palvelu on Suomessakin nyt nousussa. Ihmiset sijoittavat uraansa ja tottumus käyttää Personal Traineria elämän muillakin osa-alueilla on siirtynyt myös tavoitehakuiseen kehittymiseen työelämässä. Tästä kirjoitti vastikään myös Forbes oheisen kiinnostavan artikkelin
  • Rakenna uutta sosiaalista pääomaa, joka tukee työelämän tavoitteitasi. Olen itse wanna be -kirjailija. Kun kävin kirjoituskurssia, opettajamme kehotti kurssin tuoman kirjoitusflow’n ylläpitämiseksi ”käyttäytymään kuin kirjailija”.  Mene sinne, missä ovat ne, jotka ovat kiinnostuneita samoista asioista. Identifioidu siihen, mistä haluat, että sinutkin jatkossa tunnetaan.
  • Pidä yllä optimismia, hyvinvointia ja uskoa hyvään tulevaan. Tulevaisuutta ei ole peruutettu. Vaikka yllättävä ympäristöhaitta nyt saattaakin hetkellisesti pilata monen urasuunnitelmia, on paljon mielekästä ja oikeaan edistävää tehtävissä myös korona-ajan keskellä. Olet itse itsesi tärkein pääoma – pidä siitä huolta. Se kantaa.