Työhyvinvointi

Älä treenaa flunssassa

Flunssaisena treenaaminen ei kannata. Elimistön liiallinen rasittaminen sairauden aikana voi johtaa sydänlihastulehdukseen. Mehiläisen sydänlääkäri Tapio Aalto vastasi kuuteen sydänlihastulehdukseen liittyvään väitteeseen.

1. Vain harva virus voi aiheuttaa sydänlihastulehduksen.
Tarua. Monet eri virukset voivat iskeä sydänlihakseen. Tällaisia viruksia ovat esimerkiksi useat flunssavirukset, enterovirukset ja ruuansulatuskanavassa elävät virukset. Myös tietyt bakteerit voivat aiheuttaa sydänlihastulehduksen. Sydänlihastulehdus alkaa, kun esimerkiksi flunssavirus pääsee lisääntymään ja etenemään verenkiertoon, ja sieltä sydämeen. Sydänlihastulehdus on elimistön puolustusreaktio virusta vastaan.

2. Sydänlihastulehdusta ei huomaa itse.
Osittain totta. Lievä sydänlihastulehdus voi olla oireeton tai sen oireet sekoittuvat muun tulehduksen, kuten flunssan oireisiin. Merkkejä lievästä sydänlihastulehduksesta onkin noin prosentilla flunssapotilaista. Vaikeamman tulehduksen sairastaa satoja ihmisiä Suomessa vuosittain.
Oireetonkin sydänlihastulehdus voi olla kuitenkin vaarallinen, jos itseään rasittaa kovasti sen aikana. Kannattaa muistaa, etteivät hengenahdistus, rintakivut tai rytmihäiriöt ole tavallisen flunssan oireita. Paha  sydänlihastulehdus voi aiheuttaa myös väsymystä ja turvotusta jalkaterissä, nilkoissa ja säärissä.

3. Sydänlihastulehdus tulee vain vanhoille ja sairaille ihmisille.
Tarua. Nuori ja terve ihminen voi saada sydänlihastulehduksen, jos rasittaa itseään liikaa sairaana. Sairaana ei saa rasittaa itseään kävelyä kummemmalla liikunnalla. Erityisesti taudin ensimmäiset päivät on syytä levätä, jotta elimistö saa keskittyä taudin voittamiseen. Yleisohje on, että toipuminen kestää yhtä pitkään kuin sairastaminen.

4. Sydänoireiden takia on lähdettävä heti lääkäriin, koska kyse voi olla myös sydänkohtauksesta.
Osittain totta. Kovan rintakivun ja hengenahdistuksen syy täytyy aina selvittää. Sydänlihastulehduksen oireet voivat olla samanlaiset kuin sydäninfarktin oireet. Tosin 20-vuotiaan flunssaisen ihmisen kohdalla kyse on todennäköisemmin sydänlihastulehduksesta kuin infarktista. Voimakkaisiin sydänoireisiin täytyy kuitenkin aina reagoida.

5. Vaikka sydänlihastulehduksen saisikin, se menee äkkiä ohi.
Tarua. Rintakipu ja muut oireet voivat kestää terveellä aikuisellakin kaksi tai kolme viikkoa ja toipuminen täyteen kuntoon pari kuukautta. Pahimmillaan vaikea sydänlihastulehdus voi aiheuttaa esimerkiksi vaikean sydämen vajaatoiminnan. Terve aikuinen toipuu sydänlihastulehduksesta kuitenkin yleensä kokonaan.

6. Yksi sydänlihastulehdus suojaa seuraavilta.
Totta. Jostain syystä sydänlihastulehdus tulee hyvin harvoin samalle ihmiselle uudestaan.

Asiantuntija: kardiologian ja sisätautien erikoislääkäri Tapio Aalto, Mehiläinen.
 
 Lähde: Mehiläinen