Blogi

Ajoiko korona meidät tehokkuuden äärirajoille, josta on hankala palata normaaliin?

Paula Narkiniemen blogi, jossa aiheena työn ja työnhaun maailma.

Jatkuva etätyö on tarkoittanut monen työntekijän ja organisaation kohdalla työpäiviin kiristynyttä tempoa ja jatkuvaa palaveriputkea, jonka väleissä ja ympärillä työt on hoidettu tehokkaammin kuin koskaan. Päivät ovat venyneet kenenkään huomaamatta ja uudesta työtahdista on tullut normi – mutta millä hinnalla?

Lounaat koneen äärellä, työmatkassa säästetty aika työntekoon ja rupattelu minimiin, palaverit silkkaa asiaa ja niiden ympärillä hitonmoinen kiire suorittaa muut työt – siinä monen korona-arki etätyössä. Jotenkin jännästi jatkuva etätyö on ajanut työntekijät ultimaattiseen tehokkuuden suoritukseen – tai ehkä oikeammin tekemään vaan enemmän ja enemmän. Onko taustalla kummitellut vanha käsitys ja asenteet etätyön tehottomuudesta ja oletus lusmuilusta kotitoimistolla painanut mielissä niin, että etänä työskentelyä on kompensoitu monella rintamalla antamalla työlle kaikki ja vielä päälle. Jotta varmasti ei epäiltäisi etteikö niitä hommia tehtäisi.

Sama työteho etänä ei enää onnistukaan toimistolla 

Moni on kuvannut etätyötä ihanan helpoksi, kun voi vaan kierähtää aamulla pyjamassa koneen ääreen ja siinä missä työpäivä normaalisti katkeaa työmatkaan, hommia voi jatkaa vielä tovin, ja tovin ja tovin. Samalla käsitys siitä, mitä kaikkea työpäivien aikana tulisi saada aikaiseksi on hämärtynyt. Vielä yksi projekti, kyllähän tuohon väliin mahduttaa vielä nopean palaverin kun mikään ei häiritse työntekoa kotona.

Ja siinäpä se haaste sitten onkin kun pitäisi siirtyä takaisin toimistolle: etänä mikään "epärelevantti" kuten neukkareiden metsästäminen tai rupattelu kollegoiden kanssa ei ole häirinnyt työtehoa eikä avokonttorin hälinä ole vaikuttanut keskittymiseen. Totta kai duunia on pystynyt painamaan täysillä, mutta entä sitten kun kaikki ovat toimistolla enemmän ja enemmän, hyväksytäänkö lasku työtahdissa ja tehossa vaihtoehtoiskustannuksena sille, että rakennetaan yhteenkuuluvuutta ja annetaan tilaa kauan perään kuulutetulle innovoinnille?

Onko organisaatioissa huomioitu tätä toimistoille paluun yhteydessä vai onko fokus suunnattu muualle? Miten rauhattomuuden tunteeseen ja jatkuviin häiriöihin tottumaton työntekijäjoukko saadaan viihtymään taas toimistolla ja ennen kaikkea kokemaan siellä työskentelyn tehokkaaksi?

Osataanko odotuksia laskea riittävästi ja viimein huolehtia siitä, ettei porukka pala loppuu ja ylikuormitu vielä lisää tehokkuuden paineen alla?

Ihmisten kohtaamisten varmistaminen on tärkeä asia, mutta niin on myös hyvinvoinnin varmistaminen arjen kiireen keskellä niin, että työntekijät kokevat onnistuvansa työssään, vaikka toimistotyö ei aina olisikaan yhtä tuotteliasta kuin etätyö.