Kun töissä on stressi ja kotona arkiset ruuhkavuodet, kannattaa hiljentää tahtia ja kuunnella itseään.

Vaikka liikunta on hyvä keino stressin purkamiseen, väsyneenä ja stressaantuneena tehty liian rankka liikuntasuoritus ei enää palauta, vaan kuormittaa kehoa lisää. Hyvinvoinnin kannalta täysin aikataulutettu vapaa-aika ei ole hyväksi, sillä aikaa pitäisi jäädä myös joutenoloon ja rentoutumiseen. Haasteena onkin  tunnistaa, milloin liikunta on hyväksi ja milloin taas olisi syytä ottaa rennommin.

Jos on liian väsynyt tai muuten kuormittunut, keho ei ole valmis ottamaan liikunnasta aiheutuvaa ärsytystä vastaan. Tällöin liikunta kannattaa jättää väliin tai ainakin muuttaa harjoitusta kevyemmäksi. Se, että mennään rankan työpäivän jälkeen vielä treenaamaan täysillä, ei hyödytä ketään. Kuormittuneessa tilassa ollessa liikunnan tulisi olla enemmän rentouttavaa ja palauttavaa.

Liikunta kuormittaa enemmän, jos riittävästä ravinnosta tai levosta ei huolehdita. Yksilöllisen sopeutumiskynnyksen ylityttyä kehitystä ei tapahdu ja palautuminen hidastuu tai estyy. Fyysisen kuormituksen lisäksi myös henkinen kuormitus vaikuttaa liikuntasuoritukseen. Tämän vuoksi univajeesta kärsivän ja stressaantuneen tulisi ensisijaisesti keskittyä nukkumiseen. Energiavajeen yllättäessä etusijalle tulee syöminen, ei liikkuminen.

Aikaa palautumiselle

Kevyt liikunta on sohvan pohjalle jäämistä parempi valinta silloin, jos olo on töiden jälkeen hieman nuutunut ja laiskottaa. Hyvällä peruskunnolla on terveyttä ylläpitävä ja sairauksia ennaltaehkäisevä vaikutus. Hyväkuntoisena kuormitusta ja stressiä kestää paremmin. Aerobinen ja palauttava liikunta, kuten kävely, pyöräily ja uinti vilkastuttavat verenkiertoa ja aineenvaihduntaa. Raikas ulkoilma ja luonnossa liikkumine rentouttavat kehoa ja mieltä.

Harjoittelu tuottaa tulosta ja keho pysyy ehjänä, kun varaa aikaa myös rentoutumiseen. Jos liikunnasta on tullut vain yksi suorite lisää kalenteriin, se ei ole enää palauttavaa. Henkinen irrottautuminen töistä on palautumisen kannalta ensiarvoisen tärkeää. Liikunta on tutkitusti tehokas keino työstressistä palautumiseen. Kannattaa kuitenkin kysyä itseltään, tuntuuko liikunta hyvältä vai onko siitäkin tullut suoritus.

Lyhyt ja rankka treeni ei ole vastaus aikapulaan

Liikunnan ja kiireisen elämän yhdistämiseen on tarjolla useita ratkaisuja. Esimerkiksi trendikkäässä intervalliharjoittelussa (high intensity interval training eli HIIT) tavoitteena on säästää aikaa korvaamalla tunnin liikunta vartin tehotreenillä. Tulokset eivät kuitenkaan ole pysyviä. Muutaman viikon ajanjaksolla voi toki saada nopeita, hyviä tuloksia. Kukaan ei kuitenkaan jaksa ylläpitää tehokasta treeniä loputtomiin, ja ennen pitkää tulee romahdus. Nopeat ratkaisut kannattaa siis unohtaa ja keskittyä kunnon kohottamiseen pitkällä aikavälillä.

Lähde ja asiantuntijat: Liikuntalääketieteen erikoislääkäri (dosentti, LT) Arja Uusitalo ja Työterveyspsykologi Annamari Heikkilä / Terveystalo.