
Valmennuspäällikkö palkka 2 700 €/kk
Tiedot perustuvat Oikotien käyttäjien anonyymisti ilmoittamaan palkkadataan.
Valmennuspäällikkö
(8 ilmoitettua palkkaa)
Mediaanipalkka
2 700 €/kk
Pienempi kuin Oikotien datan mediaani (3 300€/kk)
Keskipalkka
2 950 €/kk
Pienin-suurin
2 200-5 000 €/kk
Palkkajakauma €/kk
(%-osuus ilmoitetuista palkoista)Jaa
Valmennuspäällikkö -tehtävänimikkeellä mediaanipalkka on 2 700 euroa, joka on Oikotien datan perusteella suurempi kuin palkansaajilla keskimäärin tänä vuonna. Valmennuspäällikkö-tehtävänimikkeen pienin palkka on 2 200 euroa kuukaudessa ja suurin palkka 5 000 euroa kuukaudessa.
Palkkaan voi vaikuttaa myös esimerkiksi työntekijän koulutus ja aikaisempi työkokemus, työtehtävään sisältyvät vastuualueet sekä työpaikan maantieteellinen sijainti.
Oikotie suosittelee
Lisää taloudesta ja palkasta Oikotiellä
Usein kysyttyä
Palkkavertailusta näet, millaista palkkaa eri työtehtävissä työskentelevät saavat sekä miten työkokemus ja toimiala vaikuttavat keskimääräiseen palkkaan. Palkkavertailu on myös loistava apuri sopivan palkkahaarukan kartoittamisessa ja palkkaneuvotteluihin valmistautumisessa. Palkkatiedot perustuvat työntekijöiden nimettömästi antamiin palkkatietoihin. Voit vertailla eri muuttujien vaikutusta keskimääräisiin kuukausiansioihin myös palkkarakennetilastosta.
Voit etsiä Oikotien palkkavertailusta eri alojen palkkatiedot helposti vain muutamalla klikkauksella. Aloita palkkalaskurissa haku ja etsi haluamallasi tehtävänimikkeellä ajantasaiset palkkatiedot. Voit hakea esimerkiksi myyjän palkka tai liiketoimintajohtajan palkkatiedot. Tiesitkö, että voit rajata palkkatietoja tehtävänimikkeen lisäksi myös työkokemuksen kautta? Lisää hakuun pudotusvalikosta näppärästi työkokemuksen määrä vuosina – näin saat mahdollisimman tarkan arvion palkasta. Voit tarkentaa hakua myös toimialan mukaan.
Lisäksi löydät palkkalaskurista tehtävänimikkeet helposti suoraan aakkosjärjestyksessä. Voit tarkastella palkkatietoja tehtävittäin klikkaamalla tehtävänimikkeen alkukirjainta ja etsimällä vaihtoehdoista ammatti, jonka palkan haluat tietää.
Voit katsella palkkatietoja palkkavertailussa myös palkan suuruuden mukaan. Olemme listanneet suurimmat sekä pienimmät palkat. Katso palkkavertailusta, millä alalla tienaa eniten tai vastaavasti vähiten.
Voit hyödyntää palkkavertailun tietoja esimerkiksi palkkahaarukan kartoittamiseen ja palkkaneuvotteluihin valmistautumiseen. Työkaverilta palkan suuruuden uteleminen saattaa tuntua toisinaan vaikealta, kun taas palkkavertailusta voit tutkia palkkatietoja huoletta. Tieto muiden palkoista voi auttaa sinua arvioimaan, onko palkkasi oikealla tasolla. Kokeile Oikotien palkkalaskuria ja katso, mitä tiedot paljastavat. Jos palkkatasosi on selvästi muita alhaisempi, voit perustella palkankorotusta helpommin alan keskimääräisellä palkalla.
Palkkalaskurin käyttö voi olla hyödyllistä myös silloin, kun haluat selvittää palkan ennen opintojen aloittamista tai alan vaihtamista. Katso palkkavertailusta ajantasaiset palkkatiedot, jotta saat yleisen käsityksen keskimääräisestä palkasta tietyllä alalla. Voit selvittää palkkalaskurin kautta esimerkiksi, miten työkokemus ja toimiala vaikuttavat keskimääräiseen palkkaan tietyllä alalla.