Yhteisötiedottaja, Monikulttuurikeskus Gloria ry
- Alkuperäinen julkaisupäivä 12.12.2024
- Hae viimeistään 2.1.2025
- Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Tule meille työkaveriksi Gloriaan! Haemme yhteisötiedottajaa monikulttuurikeskus Gloriaan toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.
Monikulttuurikeskus Gloria on kaikille avoin matalan kynnyksen kohtaamispaikka, jossa ihmiset ja kulttuurit kohtaavat. Glorian viikoittaiseen toimintaan kuuluu noin 20 erilaista kieli- ja toimintaryhmää, ja vuositasolla ryhmiä on noin 55. Lisäksi Gloriassa järjestetään kymmeniä tapahtumia ja tilaisuuksia. Vuonna 2023 keskuksessa oli noin 14 500 käyntikertaa. Glorian toiminta perustuu yhteisöllisyyteen ja moninaisuuteen ja se kehittyy jatkuvasti yhdessä kävijöiden ja vapaaehtoisten kanssa.
Nyt haemme Gloriaan YHTEISÖTIEDOTTAJAA
Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva, ja se alkaa vuoden 2025 alussa tai sopimuksen mukaan. Tarjoamme sisällöltään monipuolisen työn ja mahdollisuuden työskennellä innostavassa ympäristössä, jossa ihmiset ja kulttuurit kohtaavat.
Yhteisötiedottajana vastaat Glorian viestinnästä ja olet mukana toteuttamassa yhteisöllistä toimintaa. Olet henkilö, joka hallitsee sujuvasti erilaiset sosiaalisen median kanavat ja osaa tuottaa sisältöä erilaisilla ohjelmilla ja alustoilla. Autat ryhmiä ja tapahtumia viestimään toiminnastaan sekä tuottamaan visuaalisia tiedotteita esimerkiksi Canvalla. Teet tiivistä yhteistyötä vapaaehtoisten ja järjestötoimijoiden kanssa ja ylläpidät Glorian tapahtumatiedotusta eri alustoilla, kuten Jyväskylän kaupungin tapahtumakalenterissa ja Lähellä.fi-palvelussa. Lisäksi osaat kirjoittaa sujuvasti kiinnostavaa sekä innostavaa tekstiä.
TYÖTEHTÄVÄT
-Sosiaalisen median sisällöntuotanto
-Tapahtumien järjestäminen
-Painotuotteiden ja esitteiden laatiminen
-kävijä seuranta
-tilastointi
-käteiskassan hallinnointi
-Yhteistyökumppaneiden ja kävijöiden koordinointi.
ODOTAMME SINULTA
Vähintään alempaa korkeakoulututkintoa sekä kokemusta tiedottamisesta ja järjestötyöstä, yhteisöllistä työotetta, innostusta ja oma-aloitteisuutta sekä hyviä viestintä- ja vuorovaikutustaitoja. Työssäsi on tärkeää sujuva suomen ja englannin kielen taito. Muu kielitaito katsotaan eduksi.
Lähetä hakemuksesi ja CV:si pdf-muodossa 2.1.2025 klo 16.00 mennessä osoitteeseen rekry@gloriajkl.fi. Kirjoita viestin otsikoksi "Yhteisötiedottaja". Haastattelut järjestetään 7.-8.1.2025.
Lisätietoja tehtävästä antaa toiminnanjohtaja Arja Miettinen, p. 040 74 33097, tavoitettavissa 16.-20.12.2024 klo 14-16.
Monikulttuurikeskus Gloria arvostaa moninaisuutta ja toivottaa tervetulleiksi hakijoiksi eri-ikäisiä ja -taustaisia ihmisiä. Tule mukaan rakentamaan yhteisöllistä ja monimuotoista Jyväskylää! Monikulttuurikeskus Gloriassa työskentelee neljä työntekijää ja mukana on noin 200 vapaaehtoista. Yhteisötiedottajana olet tärkeässä roolissa kehittämässä Glorian toimintaa yhdessä muiden kanssa.
Tutustu meihin ja toimintaamme täällä: https://www.gloriajkl.fi/

Hae työpaikkaa osoitteesta